Pääministeri Jyrki Kataisen (kok) ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin (kok) suunnittelema vienninedistämismatka Saudi-Arabiaan on peruuntunut nololla tavalla.
Suomen toivomuksista huolimatta Saudi-Arabian hallinnon edustajilta ei ole järjestynyt Kataiselle ja Stubbille audienssia, matkahankkeesta perillä oleva viranomaislähde vahvistaa Suomen Kuvalehdelle. Sen selvemmin ei diplomaattikielellä voi esittää, että isännät eivät halua vieraitaan tavata.
Ministerien mukana viiden päivän matkalla liikkuu huomattavan suuri liikemiesvaltuuskunta, jossa on noin 60 yritysalan edustajaa noin 40 yhtiöstä. Yritysten alkuperäisenä tarkoituksena oli päästä ministerivierailun tuella esittelemään osaamistaan ennen kaikkea Arabian niemimaan suurvallalle, maailman suurimmalle öljyntuottajalle Saudi-Arabialle.
Suomalaisten tapaamistoiveet ovat olleet saudihallinnon tiedossa jo kauan. Saudi-Arabia oli valittu Suomen aloitteesta tapahtuvan vienti-iskun pääkohteeksi jo ainakin puoli vuotta sitten, jolloin matkan järjestelyt alkoivat.
Saudi-Arabian yllättävä kieltäytyminen voi johtua karkeasta diplomaatisesta kömmähdyksestä, jonka taustalla ovat ilmeisesti joko valtioneuvoston kanslian, ulko- tai opetusministeriön - tai niiden kaikkien - tekemät virhearviot.
Useat suomalaisyritysten edustajat harmittelivat menetettyä mahdollisuutta SK:lle Saudi-Arabian pääkaupungissa Riadissa viime viikolla. Monet heistä nostivat torjunnan mahdolliseksi pääsyyksi saudien paheksunnan siitä, ettei Suomi lähettänyt Riadissa 18.-22.2. pidetyille kansainvälisille opetus- ja koulutusalan suurmessuille ministeritason edustusta.
Saudi-Arabia on aloittanut hiljattain maailman kalleimman ja laajimman opetusalan uudistusohjelman, jota toteuttaessaan se pitää Suomea esikuvana ja mallimaana.
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa ... ja-stubbin
Arabit ovat herkkähipiäistä väkeä.
