Psykopatologia.munfoorumi.com

-
7.2.2012

Presidentti Niinistö loihe lausumaan, että "vanhustenhoito ei voi olla pelkästään julkisen vallan asia". (Ei kuulu toimenkuvaan...)

Kenen asia se on? -No omaisten.

Mutta, kun omaisten täytyy olla töissä tienaamassa veroeuroja julkisen vallan kestävyysvajeen hoitoon, hoitaa ja kasvattaa lapset ja viedä heitä kehittäviin harrastuksiin jnejne...

Entäs ne vanhukset, jotka eivät halua olla lapsilleen riippakivinä?

Entäs vanhukset, joilla ei ole omaisia?

Ohjelmassa esiintynyt viehättävä Lady kertoi eräässä aiemmassa ohjelmassa ( Nyberg?), että he sisarukset hoitivat isän. Kunnes sitten tuli tarkentava kysymys, johon vastattuaan selvisi, että papalla oli ollut niin suuri eläke, että ostivat yksityisen hoitokodin palvelut. Kävivät sitten katsomassa, kylvettämässä ja seurustelemassa kolmesti viikossa. Nainen oli asiansa takana ja miellyttävän tuntuinen. Ymmärsi myös, että kaikilla asiat eivät ole noin hyvin eivätkä tule olemaan noin hyvin.

Itse olen miettinyt, että pitäisikö se hoitotestamentti tehdä. Vai yrittäisikö tuon muistisairauden alkamisen estää jumpalla ja humpalla...

Ei kannata murehtia tulevia dementiavuosia, vaaan ottaa kaikki irti näistä vuosista, joissa on edes pieni murunen vapaata tahtoa käytettävissä.

Riidankylväjä kirjoitti:Entäs ne vanhukset, jotka eivät halua olla lapsilleen riippakivinä?
Entäs vanhukset, joilla ei ole omaisia?

Tai ne vanhukset, jotka ovat aikanaan vanhempina kohdelleet lapsiaan niin huonosti, että lapset ovat hylänneet heidät heti kun vain suinkin ovat uskaltanneet tehdä niin?
Tuskin missään sanonta sitä saa mitä tilaa toteutuu niin rankasti kuin lapsiaan kaltoinkohdelleiden ja pahoinpidelleiden ihmisten vanhuudessa - lapsia ei näy mailla halmeilla, kun nämä joskus keski-ikäisinä ja itsekin ikääntyvinä ovat viimein riittävän vanhoja repäistäkseen itsensä vanhemmistaan irti. Läheskään kaikki kasvuvuosinaan vanhempiensa vuoksi kärsimään joutuneet ihmiset eivät muuntaudu 'hyviksi' lapsiksi, jotka tuntisivat velvollisuudekseen hoitaa vanhempansa hautaan; moni on aikuisvuosiensa varrella sanoutunut traumoja aiheuttaneista vanhemmistaan kokonaan irti - oman mielenterveytensä vuoksi.

Tästä asiasta kirjoitteli tunnettu psykiatri Martti Paloheimo 90-luvulla, jolloin vielä kuviteltiin, että totta kai aikuiset lapset vanhemmilleen ikuisesti kiitollisina ovat läsnä näiden vanhuudessa ja että vain kiittämättömät lapset jättävät vanhuksensa yksin... Hän kehotti kysymään millaisia vanhempia yksinäisyyteen hylätyt vanhukset ovat olleet lapsilleen.