Sivu 1/1

Alma Median toimitusjohtaja tuomittiin työsyrjinnästä

ViestiLähetetty: 28.01.2013 12:58
Kirjoittaja Psykopatologia
Kuva
Toimittaja Johanna Korhonen (vas.) ja Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne (oik.) hovi-
oikeudessa kesäkuussa 2012.

UUTISET >> KOTIMAA

Alma Median toimitusjohtaja tuomittiin työsyrjinnästä
28.1.2013 9:08 Päivitetty 28.1.2013 10:10 | 20 | Suvi Vihavainen

Helsingin hovioikeus on tuominnut Alma Median toimitusjohtajan Kai Telanteen sakkoihin työsyrjinnästä,
joka koskee Lapin Kansan päätoimittajaksi valitun Johanna Korhosen erottamista tehtävästään syksyllä 2008.

Oikeuden mukaan Telanne asetti Korhosen epäedulliseen asemaan tämän sukupuolisen suuntautumisen takia.
Hän purki sopimuksen saatuaan tietää, ettei Korhonen ollut kertonut rehellisesti seksuaaliseen suuntautumiseen
liittyvistä seikoista, vaikka työnantajalla ei ole tällaisiin tietoihin oikeutta.

Telanne tuomittiin 15 päiväsakkoon eli maksamaan noin 6 900 euroa. Hänet velvoitettiin maksamaan myös
Korhosen oikeudenkäyntikulut. Sakkojen määrää alensi Korhosen itse aiheuttama epäluottamus.

Oikeuden mukaan hän kertoi totuuden vastaisesti puolisonsa poliittisesta aktiivisuudesta ja julkaisi nimitys-
uutisensa ennenaikaisesti toisin kuin oli sovittu.

Tästä aiheutunut epäluottamus oli osasyynä siihen, että työsuhde oli päätetty lopettaa.

Hovioikeus ratkaisi asian äänestämällä. Yksi tuomariston jäsenistä olisi jättänyt Telanteen tuomitsematta
rangaistukseen, sillä rikos oli kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

Helsingin käräjäoikeus katsoi keväällä 2011, ettei sukupuolista suuntautumista voi pitää potkujen syynä,
ja hylkäsi Telanteen syytteet.

Korhosen potkuja on puitu jo aiemmin oikeudessa vahingonkorvausprosessissa. Siinä voimaan jäi Helsingin
hovioikeuden tuomio, jonka mukaan Alma Media joutui maksamaan Korhoselle 80 000 euroa vahingonkorvauksia
laittomista potkuista. Alma Median tiedotteen mukaan Kai Telanne harkitsee hakevansa työsyrjintätuomioonsa
valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.

"Korhosen johtajasopimusta ei purettu hänen väittämillään perusteilla, enkä pidä hovioikeuden tuomiota oikeana.
Perehdyn nyt huolella päätöksen perusteluihin ja harkitsen hakevani valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.
Tässä vaiheessa minulla ei ole asiaan muuta kommentoitavaa", Telanne ilmoittaa.
_

Re: Alma Median toimitusjohtaja tuomittiin työsyrjinnästä

ViestiLähetetty: 28.01.2013 14:04
Kirjoittaja Psykopatologia
Olisin jättänyt tuomitsematta.

Re: Alma Median toimitusjohtaja tuomittiin työsyrjinnästä

ViestiLähetetty: 28.01.2013 19:44
Kirjoittaja Kahvi
Psykopatologia kirjoitti:Olisin jättänyt tuomitsematta.

Samma här. Kun on vähän epäselvä tapaus tuo, että miksi se Korhonen sitä kenkää oikeasti sai.

Re: Alma Median toimitusjohtaja tuomittiin työsyrjinnästä

ViestiLähetetty: 28.01.2013 22:00
Kirjoittaja ve e
Minusta meni oikein.

Re: Alma Median toimitusjohtaja tuomittiin työsyrjinnästä

ViestiLähetetty: 28.01.2013 22:03
Kirjoittaja Riidankylväjä
Ensimmäinen uhri noissakin hommissa on totuus.

Re: Alma Median toimitusjohtaja tuomittiin työsyrjinnästä

ViestiLähetetty: 28.01.2013 22:29
Kirjoittaja Psykopatologia
Isot korvat viittaavat rehellisyyteen.

Re: Alma Median toimitusjohtaja tuomittiin työsyrjinnästä

ViestiLähetetty: 28.01.2013 23:03
Kirjoittaja Mirri
ve e kirjoitti:Minusta meni oikein.

Niin minustakin. Olen tyytyväinen ja helpottunut.

Re: Alma Median toimitusjohtaja tuomittiin työsyrjinnästä

ViestiLähetetty: 28.01.2013 23:18
Kirjoittaja Hilppa
Mielestäni tuomio meni oikein. Mutta on vasta hovioikeuden tuomio ja saattavat vielä saada valitusluvan.

Re: Alma Median toimitusjohtaja tuomittiin työsyrjinnästä

ViestiLähetetty: 29.01.2013 11:10
Kirjoittaja Psykopatologia
Telanne tuomittiin 15 päiväsakkoon eli maksamaan noin 6 900 euroa.
Hänet velvoitettiin maksamaan myös Korhosen oikeudenkäyntikulut.
Sakkojen määrää alensi Korhosen itse aiheuttama epäluottamus.

Oikeuden mukaan hän kertoi totuuden vastaisesti puolisonsa poliittisesta
aktiivisuudesta ja julkaisi nimitysuutisensa ennenaikaisesti toisin kuin oli
sovittu.
[PP]

Tästä aiheutunut epäluottamus oli osasyynä siihen, että työsuhde oli päätetty
lopettaa.


Korhonen oli epäluotettava jo alusta asti. - Kyseessä on ollut johtaja-
sopimuksen kaltainen työ.

Re: Alma Median toimitusjohtaja tuomittiin työsyrjinnästä

ViestiLähetetty: 29.01.2013 12:26
Kirjoittaja Kokemustuntija
Ilmeisesti oli näyttöä kumminkin siitä, että Korhosen seksuaalinen suuntautuminen oli syynä hänen dissaamiseensa.

Re: Alma Median toimitusjohtaja tuomittiin työsyrjinnästä

ViestiLähetetty: 29.01.2013 12:53
Kirjoittaja Riidankylväjä
Psykopatologia kirjoitti:Isot korvat viittaavat rehellisyyteen.

Mutta ammattitaidon puutetta on rekrytoida toimitusjohtaja ja antaa sitten samantien potkut.

Ihme soutamista ja huopaamista.

Re: Alma Median toimitusjohtaja tuomittiin työsyrjinnästä

ViestiLähetetty: 29.01.2013 14:17
Kirjoittaja Psykopatologia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Johanna_Korhonen

Kaksi erillistä oikeudenkäyntiä!

Re: Alma Median toimitusjohtaja tuomittiin työsyrjinnästä

ViestiLähetetty: 10.06.2015 20:19
Kirjoittaja Psykopatologia
Tiivistin viestiä ottamalla turhat välit pois.