Psykopatologia.munfoorumi.com

Väitöskirjan tiedot ja linkki väitöskirjaan http://acta.uta.fi/teos.php?id=11315

Urpo

Naiset ovat "muunneltuja" miehiä - kuitenkin ilman yliminää ja minäihannetta - kuten Freud taisi todeta.

No nimen omaan ja varsinkin!

Vai on oikein väitöskirja tehty itsestäänselvästä asiasta. Voi pyhä yksinkertaisuus. Waltari oli mies, siis koiras. Miten hän olisi voinut tarkastella naisia muusta kuin miehen näkökulmasta?

Neferneferneferin hahmo kuulemma perustuu Waltarin omiin kokemuksiin. Hän oli nuorukaisena joutunut viettelijättären pauloihin.

Sans nom kirjoitti:Waltarilla oli destruktiivinen suhde runoilija Elina Vaaraan: ajoi miehen itsemurhan partaalle. On sanottu, että Vaara olisi ollut Waltarin romaaneissa femme fatale kaltaisten naisten todellinen malli.

Tämäkö se viettelijätär oli? Varsin kohtalokkaan näköinen nainen.

Mä luin yhden Waltarin kirjan. Muistaakseni Ihmeellinen Joosef. Kepeä oli, mutta asenne ja näkökulma kyllä miehekkäämpi kuin vaikkapa Hilja Valtosen kepeät romaanit.

Trisse kirjoitti:

Sans nom kirjoitti:Eikö jokaisessa naisessa asuu pieni Nefernefernefer, joka aiheuttaa mustasukkaisuutta, hulluutta tai kostoa?

"Aiheuttaa"? Kyseessähän on miehen reaktio.

Juu, mutta nainen liipaisee kyseisen reaktion ja mies ei ole enää oman tahtonsa ohjattavissa.

Riidankylväjä kirjoitti:

Trisse kirjoitti:

Sans nom kirjoitti:Eikö jokaisessa naisessa asuu pieni Nefernefernefer, joka aiheuttaa mustasukkaisuutta, hulluutta tai kostoa?

"Aiheuttaa"? Kyseessähän on miehen reaktio.

Juu, mutta nainen liipaisee kyseisen reaktion ja mies ei ole enää oman tahtonsa ohjattavissa.

Näihän se on kuten Trisse opettaa.

Viittaan Tukiasema-netin ketjuun (jossa mm. häntä heilutti koiraa ja jossa eliö oli aktiivinen). S - O - R -ketjussa ´tietysti stimuluksen voima on täkeä tekijä; vastapoolina on minän lujuus (O).

Juu, mutta naiset voivat olla viekkaita ja kavalia, kuten Nefernefernefer. Eräs Mika Waltarin kavalista naishahmoista on Mikael Hakimissa esiintynyt Giulia, joka katsoi häntä erivärisillä silmillään.

Näinhän se myös on, ja joillain naisilla on erityinen taikavoima, jolla he vaikuttavat miehiin niin, että näiden polvet notkuvat.

("Mieluummin turkkilaisten turbaani kuin paavin mitra.")

Onhan Waltarilla muunkinlaisia naisia kuin Nefernefernefer tai Carita (muistaakseni Carita Suuressa illusionissa), kuten Minea ja Merit Sinuhessa ja Anna Johannes Angeloksessa. Samaistuin eniten Mineaan ja Annaan ja niihin kauniisiin, platonisiin suhteisiin. Itsekin kykenen sellaiseen, mutta en enempään. Mielestäni Waltari on kuvannut naisia totuudenmukaisesti, meissä on on joka junaan ja vielä asemallekin jäämään. Monta naista on ollut traagisia kohtalonsa vuoksi, kuten Minea ja noituudesta syytetty punatukkainen Barbara Mikael Hakimissa, ja tosiaan raastavan hirveä Giulia siinä samassa kirjassa, vaikkakaan hän ei kovin traaginen, muistaakseni. Siitä on jo vuosia, kun luin nuo Waltarin kirjat, kaikki hänen isot romaaninsa ja muitakin, kuten Tanssi yli hautojen, ihanan visuaalisia kirjoja. Kuvat vain virtasivat päässäni niitä lukiessani.

Waltarin sankarit menettävät rakkautensa kohteet tavalla tai toisella. Jos nämä eivät ole viekkaita huijareita, he kuolevat. Ehkä se kuuluu hyvän romaanin aineksiin?