Yhdysvaltalaissotilas Sankt Vithin kylässä. Belgiassa lähellä Saksan rajaa sijaitseva kylä kuului Ardennien taistelun taistelupaikkoihin.
A R V I OSaksan yllätyshyökkäys jouluna 1944 oli kääntää toisen maailmansodan suunnanSotahistorioitsija Antony Beevor teki tunnontarkan kirjan Ardennien verisestä taistelustaKULTTUURI 18.10.2015 2:00 Päivitetty: 18.10.2015 10:55
Jukka Petäjä HS
http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1445048724265Tunnontarkasti eri rintamalohkojen raskaat taistelut kirjaava
Ardennit 1944 – Hitlerin viimeinen uhkayritys on toistaiseksi
Antony Beevorin heikoin kirja, vaikka monelle muulle sotahistorioitsijalle se olisi sulka hattuun. Sinänsä ansiokas teos natsi-Saksan viimeisestä laajamittaisesta hyökkäyksestä länsirintamalla jouluna 1944 tuottaa pettymyksen, koska siinä ei ole samanlaista kerronnallista imua kuin Antony Beevorin aiemmissa kirjoissa.
Tällä kertaa rivimiesten kohtalot eivät muodosta sellaista dramaturgista kaarta, joka toisi sotilaiden rankat kokemukset ja kohtalot iholle. Syypää tähän staattiseen laajakuvaformaattia tavoittelevaan kerrontaan ei ole itse historia vaan Beevorin valitsema lähestymistapa.
Yli 600-sivuinenArdennit 1944 – Hitlerin viimeinen uhkayritys ei liioin tarjoa mitään järisyttäviä paljastuksia. Antony Beevor (s. 1946) ei kirjoita uusiksi ankarissa olosuhteissa ja hankalassa maastossa käydyn Ardennien taistelun historiaa. Nimellä
The Battle of the Bulge tunnettu verinen taistelu alkoi 16. joulukuuta 1944 ja saksalaisten vastarinta länsirintamalla nujerrettiin 25. tammikuuta 1945.
Pienoinen yllätys voi joillekuille olla se, kuinka huonosti liittoutuneiden armeija oli varautunut saksalaisten hyökkäykseen, jolla natsi-Saksan sodanjohto siirsi sotilaallisen painopisteen itärintamalta länsirintamalle. Se helpotti puna-armeijan etenemistä idässä.
Antony Beevor myös korostaa, että hyökkäyksen merkitystä ei ole riittävästi ymmärretty. Samoin ei ole yleisemmin tiedossa, että Hitlerin uhkayritys katkaista Yhdysvaltojen ja Britannian armeijan huoltoyhteydet oli lähellä onnistua. Jos näin olisi käynyt, toinen maailmansota Euroopassa olisi pitkittynyt ja puna-armeija työntynyt edemmäksi länteen.
Oman ongelmansa liittoutuneiden joukko-osastoille aiheuttivat hätäisesti ja puutteellisesti koulutetut täydennysjoukot, joilla ei ollut Normandian maihinnousuun osallistuneiden veteraanien taistelukokemusta. "Moni täydennysmies ei selvinnyt rintamalla kahtakaan vuorokautta", Antony Beevor muistuttaa.
Yhtä lailla Yhdysvaltojen ja Britannian sodanjohdon asenne hämärsi käsitystä Saksan armeijan iskukyvystä, Beevor toteaa teoksessaan.
Liittoutuneiden Euroopassa toimivassa siirtoarmeijan pääesikunnassa Versaillesissa oli vallalla katteeton optimismi syksyllä 1944 – kiitos Pariisin vapauttamisen elokuun lopulla. Useissa suunnitelmissa sodan päättymispäiväksi oli merkitty 31. joulukuuta 1944. Toisin kävi. Silloin käytiin veristä Ardennien taistelua.
Jännitteitä ja turhaa joutokäyntiä synnytti myös pohjoisesta rintamalohkosta vastannut oikukas 21. armeijaryhmän komentaja, sotamarsalkka
Bernard Law Montgomery, joka kärsi Antony Beevorin mukaan lievästä Aspergerin oireyhtymästä eikä pystynyt normaaliin sosiaalisen kanssakäymiseen. Hän kiukutteli ylipäällikkö
Dwight D. Eisenhowerille arvovaltakysymyksistä useamman kerran syksyllä 1944 ja suututti joulukuussa 1944 myös kenraali
Omar Bradleyn, jonka sotilasuralle mahtui Beevorin mukaan paljon kunniakkaampia hetkiä kuin Ardennien taistelu. Vielä neljä päivää saksalaisten hyökkäyksen jälkeen Bradley ei ollut käynyt ensimmäisessäkään amerikkalaisessa esikunnassa kartoittamassa tilannetta ja tunnustelemassa ilmapiiriä.
Vaikka Antony Beevor keskittyykin kuvamaan usealla eri rintamalohkolla etenevää taistelua tiukan kronologisesti, päiväkohtaisesti, Ardennit 1944 – Hitlerin viimeinen uhkayritys tarjoaa kuitenkin myös muutamia herkullisia yksityiskohtia.
Harva esimerkiksi tietää, että kabareetähti
Marlene Dietrich ja panssarikenraali
George S. Patton päätyivät sänkyyn Luxemburgissa vain kuusi päivää ennen Saksan yllätyshyökkäystä Ardenneilla.
Lili Marlenea amerikkalaissotilaille laulanut Dietrich sekoitti Pattonin pään jo siksikin, ettei käyttänyt tiukan paljettimekon alla alusvaatteita. Marlene Dietrichin vakituinen petikaveri oli 82. maahanlaskudivisioonan päällikkö, kenraalimajuri
Jim Gavin, joka vaihtoi Dietrichin lopulta
Martha Gellhorniin –
Ernest Hemingwayn kolmanteen vaimoon.
Ardennien taisteluun osallistuivat mm. Yhdysvaltain 4. jalkaväkidivisioonan kersantti J. D. Salinger, Dresdeniin sotavangiksi päätynyt Kurt Vonnegut ja tuohon aikaan 21-vuotias juutalaisnuorukainen Henry Kissinger, joka kuului amerikkalaisen 84. divisioonan tiedusteluosastoon.
Oman lukunsa muodostaa tietysti Ernest Hemingway, jonka sota-ajan hovin ulkojäseniin kuului esimerkiksi
J. D. Salinger. Erikoisin tapaus Ardennien taistelun riehuessa lienee se, että pahasti vilustunut Hemingway onnistui pääsemään eversti
Buck Lanhamin komentopaikalle lähellä Rodenbourgia, josta hän löysi paikallisen papin entisen virka-asunnon.
Hän tyhjensi talosta löytämänsä ehtoollisviinivaraston ja täytti tyhjentämänsä pullot omalla virtsallaan. Pulloihin hän tehtaili uudet etiketit, joissa luki
Schloss Hemingstein 1944.Siinä olivat hänen terveisensä natsi-Saksan armeijalle, jos se vyöryisi kylään.
Tällaista herkkua Antony Beevorin kirjasta toivoisi löytävänsä enemmän.