Eri hinta eläkkeestä http://pikkuapuri.com/tag/eri-hinta-elakkeesta/Yrittäjien eläkemaksut jopa 4 - 5 kertaa kalliimpia kuin muiden
Eilisaamun Hesari sai taas kahvileivistä linnunruokaa.
Yrittäjän eläkemaksut ovat jopa viisinkertaiset verrattuna muihin palkansaajiin.
Juttua ei pääse lukemaan kuin HS:n maksulliselta puolelta, mutta tässä juttu PDF-tiedostona:
Yrittäjän eläke? ja alla purettuna.
_______________________________
Eri hinta eläkkeestä HS sunnuntai 1.4.2012
Suomalaiset eläkkeenmaksajat on jaettu rajusti eri kasteihin.
Palkansaaja pääsee eläkemaksuista halvimmalla,
yrittäjällä rahaa voi kulua yli nelinkertaisesti.Päivi Ängeslevä Suomalainen työeläkejärjestelmä on vähintään epäreilu. Vai mitä sanotte tästä:
Opettaja
Pekka Kaipainen on keskituloinen palkansaaja, jonka vuositulo pyörii 40 000 eurossa.
Hän maksaa vuodessa reilut 2 000 euroa eläkemaksua.
Fysioterapeutti
Pirkko-Liisa Haapa-aho saa yrittäjänä määritellä vuosittaisen työtulonsa.
Jos hän olisi Kaipaisen ikäinen ja mitoittaisi työtulonsa tämän ansiotasolle, hän maksaisi eläkemaksua
9 000 euroa vuodessa.
Maatalousyrittäjä
Kallepekka Toivosella on keskisuuri maatila Uudellamaalla. Tilan viljely- ja metsäala
määrittelee hänen työtulonsa, jota hän saa säätää alemmaksi tai korkeammaksi. Jos hän valitsisi Kaipaisen
ansiotason, hän maksaisi reilut 5 300 euroa vuodessa.
Jokaiselle heistä karttuu saman verran eläkettä vuodessa, vaikka sen hinta vaihtelee 2 000:sta 9 000 euroon.
Palkansaaja maksaa vähiten, koska työnantaja kattaa pääosan eläkemaksusta. Mutta miksi kahden yrittäjän
eläkemaksut poikkeavat niin suuresti toisistaan?
On palattava hetkeksi 1960-luvun alkuun, jolloin työeläkejärjestelmää rakennettiin.
Keskituloisen palkansaajan vanhuudesta näytti tulevan vaatimaton, sillä kansaneläke oli muuttunut osittain
ansiosidonnaisesta tasaeläkkeeksi. Sosiaalidemokraatit ja työmarkkinajärjestöt halusivat luoda palkansaajille
ansioihin perustuvan eläkejärjestelmän.
Merenkulkijoilla oli jo eläkejärjestelmänsä, ja palkansaajat saivat omansa vuonna 1962.
Köyhät maanviljelijät, joista valtaosa oli ikääntymässä, jäivät kansaneläkkeen varaan. Keskustan edeltäjä
maalaisliitto sekä Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK vaativat myös viljelijöille kunnollisia eläkkeitä,
joita valtio sitoutuisi tukemaan pysyvästi.
Vasemmisto antoi viljelijöille lopulta periksi, sillä maatalous nähtiin taantuvana alana.
“Vasemmisto oli valmis tukemaan verovaroin viljelijöiden eläketurvaa, jotta nuorempien viljelijöiden maksut eivät
nousisi sietämättömiksi. Samalla työeläkejärjestelmä vahvistui”, sanoo poliittisen historian tutkija
Jussi Vauhkonen,
joka on perehtynyt työeläkkeiden historiaan.
Maanviljelijöille luotiin oma eläkejärjestelmänsä Myel, jota valtio tukee voimakkaasti.
Jäljellä olivat muut yrittäjät. Yrittäjien eläkelaki Yel syntyi Myelin sivutuotteena. Yrittäjät heräsivät liian myöhään
vaatimaan etujaan, joten he joutuisivat maksamaan eläkemaksunsa itse.
Maatalouden murros alkoi 1960-luvulla, kun taas palkkatyö kiristyi etenkin 1990-luvulla.
Maatilat ovat vähentyneet yli kolmasosalla vuoden 1995 jälkeen, jolloin Suomi liittyi EU:hun. Niitä on nykyisin reilut
60 000, joista päätoimisia tiloja on puolet. Maatilojen keskikoko on kasvanut 22 hehtaarista 36 hehtaariin, ja yli sadan
hehtaarin tilat ovat lisääntyneet 800:sta lähes 3 800:aan.
Maatalousyrittäjät voi nykyisin rinnastaa muihin yrittäjiin, valtiotieteen tohtori
Olli Kangas sanoo.
“Perheviljelmät ovat vaihtuneet yrityksiksi, joilla on palkollisia työntekijöitä. Valtion tukema Myel istui
hyvin 1960-luvun yhteiskuntaan, mutta kuinka perusteltu se on 2010-luvulla?”
Maatalousyrittäjät yltävät keskituloisen palkansaajan tuloihin, arvioi maatalouspolitiikan professori
Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta. Yli kolmannes tilojen liikevaihdosta tulee nykyisin kansallisista
maataloustuista ja EU-tuista.
Palkkatyö ja yrittäjyys mullistuivat 1990-luvun laman jälkeen. Pätkä- ja vuokratyö yleistyivät, ja yritykset alkoivat
ulkoistaa työntekijöitään yrittäjiksi. Yrittäjinä he tulevat työnantajalle halvemmiksi, sillä he maksavat itse eläke-
maksunsa, sairauspäivänsä ja vuosilomansa. Nykyisin heitä kutsutaan itsensä työllistäjiksi ja “työntekijäyrittäjiksi”.
Itsensä työllistäjät ovat työmarkkinoiden kasvava trendi. He ovat yksinyrittäjiä, ammatinharjoittajia ja freelancereita,
jotka voisivat yhtä lailla työskennellä palkansaajina. Heitä on perinteisesti ollut luovilla aloilla, kuten toimittajina
ja kirjailijoina.
Yksinyrittäjiä on eniten rakennusalalla, jossa määräaikaisia on ulkoistettu yrittäjiksi. Myös kuorma-autoilijat,
kampaajat, jalkahoitajat, lääkärit, siivoojat ja konsultit ovat usein työntekijäyrittäjiä.
Itsensä työllistäminen on yksi työn uusista muodoista, joita selvitetään parhaillaan työministerin erityisavustajan
Pilvi Torstin vetämässä työ- ja elinkeinoministeriön hankkeessa.
Itsensä työllistäjiä arvioidaan olevan noin 150 000, joista osa on “aitoja” yrittäjiä.
Torstin työryhmältä odotetaan nyt esityksiä itsensä työllistäjien aseman kohentamiseksi. Yksi vakavimmista
ongelmista on sosiaali- ja eläketurvan alivakuuttaminen.
Yrittäjät vakuuttavat harvoin itsensä työtuloilla, jotka vastaavat heidän tulojaan palkansaajina. Syitä on useita:
jotkut ovat menettäneet uskonsa eläkejärjestelmään, toiset haluavat käyttää rahansa muuhun ja yhä suuremmalla
osalla ei ole varaa vakuutusmaksuihin.
Myös pienituloiset vapaat taiteilijat joutuvat maksamaan yrittäjien eläkemaksua. Apurahoistaan he maksavat
maatalousyrittäjien eläkemaksua, sillä apurahansaajat liitettiin Myeliin vuonna 2009.
“Joka neljäs yksinyrittäjä elää alle tuhannella eurolla kuussa. He pitävät eläkemaksunsa minimissä, jos edes
pystyvät sen maksamaan”, sanoo Suomen Pienyrittäjien puheenjohtaja
Harri Jyrkiäinen.
Alivakuuttaminen voi johtaa köyhyyteen, sillä sairauspäiväraha ja työkyvyttömyyseläke lasketaan työtulosta.
Jos alivakuuttaminen jatkuu vuosikymmeniä, köyhyys siirtyy vanhuuteen.
Eläkkeenmaksajat voi jakaa karkeasti kolmeen kastiin: merenkulkijoihin, palkansaajiin ja yrittäjiin, joihin
kuuluvat maatalousyrittäjät ja muut yrittäjät.
Alle 53-vuotias palkansaaja, kuten opettaja Pekka Kaipainen, maksaa eläkemaksua reilut viisi prosenttia
vuosiansiostaan.
Merenkulkijat ja apurahansaajat maksavat reilut 11 prosenttia.
Korkein maksuprosentti on yli 53-vuotiaalla yrittäjällä, kuten Pirkko-Liisa Haapa-aholla.
Hänen eläkemaksunsa on lähes 24 prosenttia työtulosta.
Maatalousyrittäjän maksuprosentti on sen sijaan liukuva. Se alkaa 11:stä ja nousee maltillisesti,
kun työtulo kasvaa. Kallepekka Toivosen maksuprosentiksi tulee reilut 14.
“Valtion tuki mahdollistaa sen, että maatalousyrittäjät voivat huolehtia eläketurvastaan kestävästi”,
MTK:n toiminnanjohtaja Antti Sahi sanoo. Hän ei näe syytä muuttaa Myeliä. Maanviljelijät ja palkansaajat
saavat olla tyytyväisiä työeläkejärjestelmään. Nykyajan torppareita ovat pienituloiset “yrittäjät”,
joilla ei ole varaa vakuuttaa itseään sairauden ja vanhuuden varalta.
Olisiko heillekin jo syytä luoda oma eläkejärjestelmänsä?
Lähteet:
Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsaus 4/2011 ja
Seppo Pietiläisen raportti
Kun yrittänyttä vakuutukseen laitettiin,
Eläketurvakeskus 2005.