Psykopatologia.munfoorumi.com

Kuulakärkikynä historiaan yo-kirjoituksissa
2.6.2012 12:07 | 15 | http://www.hs.fi/kotimaa/Kuulak%C3%A4rk ... #kommentit
CHRISTIAN WESTERBACK / HS

Äidinkielen essee pitää kirjoittaa puhtaaksi kuulakynällä vielä ensi syksynä [2012].
Ylioppilastutkinnon äidinkielen kokeen esseestäkin riittää ensi keväästä lähtien lyijykynäversio.
Vielä ensi syksynä essee pitää kirjoittaa puhtaaksi kuulakynällä.

Muut kokeet, myös äidinkielen tekstitaidon kokeen, on voinut jo nytkin kirjoittaa lyijykynällä.

"Kuulakynällä kirjoittamisen teknologia on jäänyt auttamatta vanhanaikaiseksi, ja sen harjoituttaminen vie
liikaa aikaa", sanoo opetusneuvos Pirjo Sinko Opetushallituksesta. Hän on myös ylioppilastutkintolautakunnan
äidinkielen jaoksen puheenjohtaja.

Kuuden tunnin kokeesta jopa kaksi tuntia on pitänyt varata puhtaaksikirjoittamiseen. Jotkut kirjoittavat
kuulakynällä lyijykynäkirjoituksen päälle ja pyyhkivät kumilla lyijykynäversion pois.

"Se on eräänlainen selviytymisstrategia, mutta hidas ja järjetön", Sinko sanoo.

Tietokoneita saataneen odottaa kokeisiin vuosia. Aikataulua ei ole päätetty.

Singon mukaan osa opiskelijoista on kuitenkin jo tottunut kirjoittamaan tekstinsä lukiossa pääosin koneella.
Kuulakynään tarttuminen on heikentänyt etenkin poikien suorituksia.

Isompaakin uudistusta äidinkielen ylioppilaskokeeseen valmistellaan ja se on määrä ottaa käyttöön v. 2016.

Hallitusohjelman mukaan toisesta äidinkielenkokeesta kehitetään "yleissivistystä sekä tiedon käsittelyn ja
pätevyyden arvioinnin taitoja mittaava koe". Kokeen kehittämistyöhön on luvattu palkata tutkija.

1950-luvulla alakoulussa opeteltiin kirjoittamaan pulloon kastettavalla mustekynällä.
Tällöin siis opetetltiin kaunokirjoitusta, mikä kehitti käsialaa, ja samalla opittiin
myös oikea kirjoitustekniikka, jossa vain pikkusormi nojaa paperiin. Kirjoitusjäljestä
tulee kaunista ja persoonallista.

Nykyaikainen mustekynä on säliöllä - ei patruunalla - varustettu. (Parkereihin saa
vaihtoehtoisesti myös patruunan.) Nykyään valmistuksessa olevista merkeistä
paras on ehkä Mont Blanc.

Ainoat oikeat kynät käsinkirjoittamiseen ovat mustekynä ja lyijykynä.

Aiempi keskustelu mustekynistä ym. viewtopic.php?f=5&t=3600&hilit=mustekyn%C3%A4

Myös 60-luvulla vielä käytettiin mustekynää pulloineen. Silloin myös painotettiin ranteen lepäämistä paperilla. On ollut kovin epäergonominen kirjoitustyyli, jos vain pikkurilli on saanut koskettaa alustaan. Voi itse kokeilla miten hankalaa kirjoittaminen pikkusormen varassa on. Kaunokirjoitus tunnettiin vielä ainakin 70-luvulla, mutta jossakin vaiheessa nimi taisi muuttua tyyppikirjoitukseksi, ja kaunokirjaimista tuli tyyppikirjaimia.

Minun lapseni olivat alakoululaisia 80-luvulla, jolloin kaunokirjoituksen kirjaimisto - tyyppikirjaimet - kokivat muodonmuutoksen. Niitä taas yksinkertaistettiin entisestään, silloin 50-luvun tyylistä. 80-luvun jälkeen kirjaimisto lienee vielä kertaalleen uusittu.
Mutta siis, ns. kaunokirjoitus ei ole kadonnut kouluista mihinkään, vaan sitä harjoitellaan siinä kuin ennenkin, eri nimikkeellä vain. Päinvastoin nykyisin 'koneaikakautena' käsinkirjoittamista ja käsialan syntymistä taidetaan korostaa entistä enemmän.

Tässä on kiehtovaa asiaa kirjoituskirjaimista ja niiden sitomisesta:
http://www03.edu.fi/oppimateriaalit/kir ... minen.html

Ei puhuta kaunokirjoituksesta eikä tyyppikirjoituksesta...

Silloin myös painotettiin ranteen lepäämistä paperilla.
On ollut kovin epäergonominen kirjoitustyyli, jos vain
pikkurilli on saanut koskettaa alustaan.

Ei. Mustekynällä ei (tekstata eikä) paineta paperiin. Nopeassa kirjoituksessa
kynä liikkuu oikealle n. 20 cm alle 10 sekunnissa; pikkurilli on ikään kuin "rullana".

23:50
B(oad)-terä on nopeampi kuin N(ormal), ja jälki on vielä elävämpää,
koska mustejärjen leveys ja tiheys vaihtelevat enemmän.

Lyijykynän jälki on myös hienoa, mustekynän kaltaista. Paras kirjoittamiseen
saattaa olla (kovuus) 2B, ja esimerkiksi 4H on ihana lukutikkuna ja kevyisiin
merkintöihin. http://en.wikipedia.org/wiki/Pencil

Ok. Miten pojat ovat menneinä vuosikymmeninä pärjänneet vaativan kaunokirjoituksen kanssa?

80-luvulla oltiin sitä mieltä, että perinteinen kaunokirjoitus käsialavaatimuksineen on kompastuskivi poikaoppilaille. Varsinaisesta kaunokirjoituksesta luopuminen ja kaunokirjainten uudistaminen vähemmän koukeroisiksi, sekä koko kaunokirjoituksen laittaminen romukoppaan, on uudistus, joka ilmeisesti tehtiin aika tavalla poikaoppilaita ajatellen. Haluttiin poikia kiusaava oppiaine nimeltään kaunokirjoitus koulusta pois. Siksi kai nimikin jossakin vaiheessa muutettiin tyyppikirjoitukseksi, ettei se edes sanana viittaisi mihinkään naiselliseen...

Niin, että miten menneiden vuosikymmenten poikaoppilaat ovat pärjänneet tyttöjä suosivan kaunokirjoituksen kanssa?

Meillä alakoulussa opettaja Reinilä ei sen kummemmin o p e t t a n u t kaunokirjoitusta,
jonka opettelu tuli varsinaisesti vasta oppikoulussa, Tossussa, jossa oli kuvaamataidossa
(1953 - 1977) (Elma Unelma) Annikki Arola-Anttila eli "Pommi". http://kirjasto.kirjaseuranta.fi/A/Arol ... a_Annikki/

Opettajan kokemuksia aiheesta:

Ennen puhuttiin kaunokirjoituksesta, koska muoto oli tärkeää. Muistan hyvin mustetäytekynät ja niiden hajun. Kynän jälki kaartui kauniisti, joskus jälki oli ohut, joskus paksu, vrt. o-kirjain. Kaunokirjoitus oli zen-laji, keskittyminen oli äärimmäisen tärkeää. Jos ajatukset olivat muualla tai hosui, jälki oli kaameaa. Kuten kaunon nimikin kertoo, pyrittiin kauneuteen.

Rakastin kaunokirjoitusta, kirjoittaminen muistutti jollakin tapaa tyhjennysriittiä. Ei ollut mitään muuta kuin mustekynä ja paperi, jäljelle jäi muoto. Keskikoulun päästötodistukseni ei ollut häävi. Kiitos kaunokirjoituksen, kuvaamataidon ja uskonnon, pääsin rimaa hipoen lukioon, koska ko. oppiaineet olivat kymppejä. Kympin hieno puoli on, että kymppi kompensoi.

Nyt puhutaan käsialakirjoituksesta. Kun käsialakirjoitus tuli, sanottiin, että muoto ei ole enää niin tärkeää. Seuraus oli, että joidenkin oppilaiden tekstistä ei aina tahdo saada millään selvää.

Kun Uusiin kirjaimiin siirryttiin, tavoitteena oli, että käsialasta tulisi selkeää. Mielestäni on käynyt juuri päinvastoin, koska Uusista kirjaimista puuttuu kantava idea. Eniten minua ihmetyttää ns. irtokirjaimet kuten pienet s ja r. Kaikkia kirjaimia ei ole sidottu naapureihinsa, mikä tekee tekstistä katkonaista, kun kynä välillä hyppelehtii pakosta ilmaan irti paperista. Isot kirjaimet ovat äärimmäisen epäjohdonmukaisia, joissakin on kaunokirjoituksen jäämiä, jotkut ovat melkein tikkukirjaimia. Itse olen ratkaissut ongelman siten, että käytän tylysti isoina kirjaimina vain tikkukirjaimia. Päinvastoin kuin kaunokirjoitus, nykyinen käsialakirjoitus on rumaa.

Koska käsialakirjoitus on hyppivää ja keikkuvaa, tulee paljon enemmän kirjoitusvirheitä kuin ennen.

Perinteistä ainekirjoitusta ei saa unohtaa. Nykyään ainakin alakouluissa puhutaan tarinoista ja tarinavihoista. Ainekirjoittaminen on hyvin luovaa toimintaa. Omat oppilaani rauhoittuvat täysin, kun he pääsevät kirjoittamaan käsin omia tarinoitaan. Ainekirjoituksella on myös terapeuttinen puoli, ihminen pääsee purkamaan sisintään.

Tietokoneella kirjoittaminen on erittäin vauhdikasta ja ajattelun kannalta jouhevaa, koska tekstiä voi korjata helposti jälkikäteen, voi lisätä tai poistaa osia. Tietokoneella kirjoittaminen on tasa-arvoista, kun jälki on kaikilla samaa. Ei rangaista huonosta käsialasta.

Oppilas pitää totuttaa kirjoittamaan sekä käsin että koneella.

http://www.properuskoulu.net/2012/04/ka ... desta.html

Käsin kirjoittamiselle on näköjään termi, vaikkei puhuta kaunokirjoituksesta, eikä tyyppikirjoituksestakaan nykyisin - käsialakirjoitus.

Aikamoinen mullistus kirjoittamisen opettamisessa on koettu 50-luvulta 60-luvulle siirryttäessä, jos kaunokirjoitus on aiemmin ollut oppikoulussa opetettava asia. Minä muistan kaunokirjoituksen opettelun kansakouluajalta, oppikoulussa ei enää varsinaisesti harjoiteltu kaunokirjoitusta, vaan oletettiin oppilaiden oppineen 'kirjoittamaan kaunoa' kansakouluvuosien aikana. Taisi oppikoulussa 'kaunon' opettaminen olla lähinnä vain käsialan hiontaa, mikä tarkoitti käytännössä moitteita esim. ainekirjoitusvihon huonosta käsialasta.

Katsaus käsialakirjoituksen historiaan:

Minne katosi kaunokirjoitus?
Alkuliekki, kaarros ja loppunousu, niitä taiteilivat kaunokirjoitustunneilla suuret ikäluokat 1950-luvulla. Kirjoituksen piti näyttää tarkalleen rivin alussa olevan mallikirjaimen mukaiselta, ja mustetahra oli kauhistus. Nyt saa käsiala olla persoonallinen jo lapsesta lähtien.

http://www.opettaja.fi/pls/portal/docs/ ... 113025.htm

Kun kirjoittaa paljon kaunoa, muodostuu yksilöllinen käsiala,
joka voi iän myötä vielä muuttuakin.

Käytännössä, jos itselle kirjoittaa, käsialasta tulee "huonoa",
eikä siitä välttämättä muut saa selvää ollenkaan (mikä on
ihan hyvä).

Käsiala onkin metka ja kiehtova juttu sikäli, että vaikka koulussa miten opetetaan tyyppikirjaimet 'kädestä pitäen' oikean mallisiksi, käsiala alkaa muotoutua kasvuikäisillä hyvin varhain. Poikien 'huonoksi' määritelty käsiala ei oikeasti ole huonoa, mutta aika usein siitä on tunnistettavissa sukupuoli - naisen käsiala on erilaista kuin miehen.

Omaa käsialaansa seuraamalla hyvin tunnistaa ikäkausien kehityksen; teinin ja nuoren aikuisen käsiala on erilaista kuin vanhemman aikuisen, ikäihminen taas kirjoittaa eri tavoin kuin keski-ikäinen, jne. Sukulaisten käsialoja tutkailemalla voi huomata käsialan kulkevan suvussa ja olevan perinnöllinen - kiehtova juttu sekin. Minusta kaikkein mielenkiintoisinta on ollut huomata äitini ja hänen siskopuolensa käsialoissa paljon yhteisiä piirteitä; jossakin vaiheessa ne olivat niin toistensa kaltaisia, että ihan ensi silmäyksellä en nopeasti tunnistanut kumman käsialasta on kysymys. Nyt kun äitini on jo vanhus ja siskollakin ikää enemmän, erot ovat taas tulleet selkeämmiksi; samoin kuin erot olivat selkeämmät vielä tätipuoleni ollessa nuori aikuinen ja äitini häntä yli kymmenen vuotta vanhempi. Noilla kahdella naisella on yhteinen isä, joten heillä ei ole yhteiseltä äidiltä 'perittyä' käsialaa...
Tässä 'käsialatutkimuksessani' on ollut suuri pettymys, etten milloinkaan ole päässyt näkemään miltä heidän isänsä - minun vaarini - käsiala on mahtanut näyttää.

Oma käsialani taas on jossakin vaiheessa ollut paljolti äitini käsialan näköistä, vaikka kasvuvuosinani minulle kerrottiin käsialani muistuttavan isäni käsialaa... Tässä sama ongelma: en ole nähnyt isäni käsialaa, joten en tiedä. Toisen poikani kasvuvuosina hämmästelin hänen allekirjoitustaan; hänen käsialallaan syntynyt teksti oli aivan kuin hänen isänsä allekirjoitus.
Toinen kasvuikäisten käsialoihin liittyvä asia on, että joillakin käsiala näyttää jäävän 'kehittymättömäksi', sellaiseksi murrosiän 'pyöreäksi' ja selkeäksi. Toisen lapseni kohdalla olen miettinyt, että onko se sattumaa, vai kertoisiko esim. skitsofrenian puhkeamisesta jotakin - sairauden alkaminen näkyykin käsialassa.

Omalla kohdallani olen huomannut psyykkisen kunnon vaikuttavan käsialaan; käsiala muuttuu psyykkisen kunnon mennessä kovasti huonoon suuntaan. Silloin tietysti psyykkinen hyvinvointikin 'tuntuu' käsialassa, se on kerta toisensa jälkeen mukava havainto. Kun pitkien käsialan kangertelujen jälkeen voi huomata, että nythän käsiala on taas palannut 'normaaliksi'...

Käsiala on ehtymättömän kiehtova asia; on vahinko, että kynällä kirjoittamisen perinne on vähentynyt suorastaan uhkaavasti. Työelämässä voitaisiin lisätä kynän käyttöä sillä tavoin, että palataan taas perinteiseen tyyliin kirjoitella työkavereille erilaisia viestilappuja työpöydille. Aina on yhtä mukavaa tarkastella työkavereiden käsialanäytteitä... Ja miksei sama toimisi kodeissakin; tehdään tikusta asiaa, jotta voidaan usein tarttua kynään ja paperiin.

Käsin kirjoittamisessa on kieltämättä hyviä puoliakin. Ajatusviiva-/tavuviiva -pituusprobleema ratkeaa näppärästi sopivan pituisella vaakaviivalla. Joskus voi mennä läpi tahallinen epäselvä kirjoittaminenkin: kun ei tiedä miten sana täsmälleen kirjoitetaan, niin voi kirjoittaa epäselvästi ja luottaa tuuriinsa. Tarvittavan sivumäärän saa helpommin täyteen suurentamalla käsialaansa.

Oma käsialani on käytännössä kelvotonta, tietotekniikka on pelastanut minut(kin) ilmaisemaan itseäni kirjallisesti edes siedettävän ymmärrettävästi.

Aivorappeumat näkyvät käsialassa usein selvästi
(vrt. vanhojen nimikirjoitukset).

Kahvi kirjoitti:Oma käsialani on käytännössä kelvotonta, tietotekniikka on pelastanut minut(kin) ilmaisemaan itseäni kirjallisesti edes siedettävän ymmärrettävästi.

Siinäpä se; koneella kirjoittamisellakin on puolensa. Hyviä puolia koneella kirjoittamisella on niin paljon, ettei sitä oikeastaan voi verrata käsialalla kirjoittamiseen. Koneella kirjoittaminen on tehokasta, selkeää ja mukavaa; se on lukijalle miellyttävää, ja kirjoittajalle kivaa, koska ei tarvitse antaa kirjainten piirtelyn hidastaa ajatuksen kulkuaan - ja nykytekniikka tarjoaa käteviä mahdollisuuksia virheidenkin korjailuun.

Motorinen puoli on kuitenkin lyömätön kynällä kirjoitettaessa. Tämä tiedetään ainakin me, jotka tarvitaan vanhanaikaista omalla käsialalla kirjoittamista muistin tueksi; asiat yksinkertaisesti painuvat paremmin mieleen, jos ne edes kertaalleen pyörittelee kädellä käyttäen omaa käsialaansa. Kauppalistan voi naputella kännykkäänsä, niin se ehkä kulkeutuu kauppaan mukaan, mutta paperipalalle kynällä raapustettu lista tulee mukaan, vaikka lappu unohtuisi kotiin...

Jokin 'mystinen' juju käsialassa on, että sen käyttäminen auttaa ja hoitaa ihmistä monin tavoin. Olisiko sitä, että käden motoriikka on vahvasti käytössä, ja käsin kirjoittaminen on samantapaista kuin piirtäminen. Mielestäni käsin kirjoittamisen taito on niin arvokas asia, että sitä kannattaisi ylläpitää ja hoitaa itsensä iloksi - käsialan lukukelpoisuudesta viis. 'Saarnaan' tässä oikeastaan itselleni, koska näpyttelykirjoittamisen monet hyvät puolet ovat vieneet voiton niin, että aivan liian harvoin tulee uppouduttua käsialakirjoittamisen hienouksiin, vaikka miten tiedän kynän ja paperin käytössä olevan vaikka mitä hyvää ja hoitavaa.
Mielestäni hyvin voidaan verrata käsin kirjoittamisen terapeuttista merkitystä vaikkapa piirtämiseen.

Mutta niin arvokkaana kuin käsialakirjoittamista pidänkin mielestäni on tosi hyvä, että nykyisin on mahdollista tuottaa tekstiä ja ilmaista itseään kirjoittamalla antamatta jatkuvasti käsialanäytteitä 'ihmisten ilmoille'. Nykysysteemi madaltaa kirjoittamiskynnystä, ja se on hyvä asia. Vielä kun saataisiin 'näpyttelykirjoitus' hyväksytyksi kouluissa; edes osittain ja vaikka äidinkielen yo-kokeessa ja muissa kirjallisen ilmaisun taitoa vaativissa yo-kokeissa. Luulen, että tekniikan käyttö voisi parantaa poikien suorituksia, kun ei enää olisikaan siisti ja selkeä käsiala koevastausten hyväksyttävyyden edellytyksenä... Eihän missään muuallakaan enää ole niin, että kirjallinen teksti pitää kirjoittaa käsin, ja sisällöstään riippumatta se on kelvollinen vain, jos käsiala on lukukelpoista.

Käsialaa hyvin voitaisiin käyttää koulussa niin, että käsin kirjoittamisen taito opittaisiin ja sitä ylläpidettäisiin, mutta tärkeät kokeet, joissa vaaditaan paljon tekstiä ja essee-kirjoittamista, voisivat hoitua tietotekniikan avulla. Eivät ne kokeet enää nykyaikana saisi olla käsialatestejä...
Toki hyvä uudistus tämäkin, ettei äidinkielen yo-koetta tarvitse enää käsialakirjoittaa kahteen kertaan. Luulen, että on ollut monelle kova paikka sekin, että ensin kirjoitetaan pitkä aine lyijärillä, ja sitten vielä sama uusiksi kuulakynällä; kynällä ja käsialalla kirjoittaminen on rankkaa ja rassaavaa puuhaa - monessakin mielessä.

Mielestäni hyvin voidaan verrata käsin kirjoittamisen terapeuttista merkitystä vaikkapa piirtämiseen.

Kalligrafiatyöt ovatkin.

Mirri kirjoitti:Motorinen puoli on kuitenkin lyömätön kynällä kirjoitettaessa. Tämä tiedetään ainakin me, jotka tarvitaan vanhanaikaista omalla käsialalla kirjoittamista muistin tueksi; asiat yksinkertaisesti painuvat paremmin mieleen, jos ne edes kertaalleen pyörittelee kädellä käyttäen omaa käsialaansa. Kauppalistan voi naputella kännykkäänsä, niin se ehkä kulkeutuu kauppaan mukaan, mutta paperipalalle kynällä raapustettu lista tulee mukaan, vaikka lappu unohtuisi kotiin...

Juu, tämä muuten on totta. Itsekin tykkään tehdä muistiinpanot jostain luennosta/koulutuksesta käsin. Jäävät kummasti mieleen, ainakin paremmin kuin esim läppäriin kirjoittamalla - puhumattakaan siitä, että koittaa lukea jälkeenpäin sähköpostiin lähetetyn esityksen jossain välissä. Koskaan itselleni ei jälkimmäiseen touhuun ole sitä aikaa löytynyt

Helsingin Akateemiseen on tullut (suunnilleen) lyijykynän muotoisia
Parker-mustekyniä parillakympillä. Niihin sopii Parkerin (eri väriset)
mustepatruunat.

Laitoin 4/5 mustekynääni käyttökuntoon (3 Parkeria & 1 P&T).
Sisällä eri väriset musteet: musta, sininen, vihreä & punainen.
Kolme teränleveyttä: N, B, BB.

Vielä on kultainen Shaeffer reservissä.

Hienoa Pertti, nyt voit kirjottaa vihkoon rivoja juttuja.

Mieletön tunne (liioittelua); pelkkä vesi liottaa kyniin juuttuneet inhiboivat mustekakkarat.

Huomatkaa, että tavallinen lyijykynä on käsialassa ja sen kehittymisessä mielettömän hyvä.