Suomi uskontojen kehitysmaa (vrt. Norja)
Lähetetty: 20.05.2012 08:48K O L U M N I http://www.hs.fi/ulkomaat/NorjaSuomi+60/a1305564095577
Norja – Suomi 6 – 0
19.5.2012 9:00 | 24 | Ville Similä
Torstaina Suomessa vietettiin sitä torstaita, josta saa ilmaisen vapaapäivän, vaikka kukaan ei koskaan muista miksi.
Sattui olemaan myös Norjan kansallispäivä. Norjalaiset viettävät grunnlovsdagiaan sen kunniaksi, että 17. toukokuuta 1814 vahvistettiin Norjan ensimmäinen perustuslaki.
Tänä vuonna perustuslain päivä oli erityisen juhlallinen. Tiistaina Norja ilmoitti, että kirkko ja valtio erotetaan toisistaan. Vastedes Norjan kirkko kerää rahansa jäsenmaksuilla aivan kuten muutkin uskontokunnat, eikä kuningas enää nimitä piispoja, ja niin edelleen.
Perustuslain muutos hyväksytään maanantaina, ja sen on tarkoitus olla voimassa perustuslain 200-vuotispäivään mennessä 2014.
Ruotsi hankkiutui eroon valtionuskonnosta jo vuonna 2000, ja Suomikin seurannee perässä heti Iranin jälkeen.
Suomalaiskansallisella itsepetosretoriikalla usein sanotaan, että Suomessa ei olisi valtionkirkkoa – evankelisluterilaisella ja ortodoksisella kirkolla olisi vain ”erityisasema”.
Se on hurskasta ajopuuliturgiaa. Evankelisluterilainen kirkko mainitaan perustuslaissa; sen asemasta säädetään laeilla; valtiopäivien avajaisten jälkeen pidetään evankelisluterilaisen Jumalan jumalanpalvelus ja niin edelleen.
Aivan käytännössä asia näkyy siinä, että kirkolla on peräti kaksinkertainen verotusoikeus. Evankelisluterilaiset ja ortodoksit saavat kerätä veroa, jota ei toki ole pakko maksaa, jos ei kuulu kirkkoon. Yritysten maksaman yhteisöveron tuotosta kuitenkin maksetaan osuus seurakunnille, ja tältä maksulta ei voi välttyä kukaan, joka käyttää rahaa.
Valtiokirkko tarkoittaa sitä, että valtio suhtautuu yksien kansalaisten vakaumukseen kuin toisten. Niitä toisia on Suomessa miljoona.
Norja aloitti perustuslain muutoksen valmistelun vuonna 2008. Suomi ehtisi siis hyvin hankkiutua valtionkirkosta eroon vaikkapa itsenäistymisen 100-vuotisjuhliin.
Hyvähän se on norjalaisilla, mutta täällä me lastuna laineilla ajelehdimme ajopuun lailla.
Vuosi sitten kirkollisista asioista vastaavan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps) sanoi Kotimaa-lehdessä pitävänsä kirkon ja valtion eroa ”väistämättömänä kehityskulkuna”. Halla-ahon mielestä kirkon tulee juridisesti ja muodollisesti itsenäinen, mutta ei pidä asiaa ”hoputtamisen arvoisena”
Vasemmistopuolueet ovat hoppuilleet vasta 109 vuotta, sillä kirkon ja valtion ero on ainoita Forssan julistuksessa mainittuja vaatimuksia, jotka eivät ole toteutuneet.
Porvaripuolueet saavat tavallaan vapautuksen, kun kerran koko aate perustuu kotiin, evankelisluterilaisuuteen ja isänmaahan, mutta cityliberaalihenkseleitä ei hirveästi kannata paukutella.
Norjassa valtionkirkon lakkauttamiseen sitoutuivat kaikki puolueet, ja nimenomaan kirkko juhli päätöstä kaikkein iloisimmin: nythän siitä tuli vihdoin itsenäinen.
Kun puolueista vihreitä lukuun ottamatta ei ole asiassa apua, jää enää kirkko itse. Kun katsoo kirkon jykevän selkärankaista toimintaa esimerkiksi naispappien syrjinnässä ja homokysymyksissä, voi alkaa iloita siitä, että kansallispäivän 200-vuotisjuhliin on Suomessa sentään aikaa.
”Väistämättömän kehityskulun” voi väistää, jos sitä väistelee.
Norja – Suomi 6 – 0
19.5.2012 9:00 | 24 | Ville Similä
Torstaina Suomessa vietettiin sitä torstaita, josta saa ilmaisen vapaapäivän, vaikka kukaan ei koskaan muista miksi.
Sattui olemaan myös Norjan kansallispäivä. Norjalaiset viettävät grunnlovsdagiaan sen kunniaksi, että 17. toukokuuta 1814 vahvistettiin Norjan ensimmäinen perustuslaki.
Tänä vuonna perustuslain päivä oli erityisen juhlallinen. Tiistaina Norja ilmoitti, että kirkko ja valtio erotetaan toisistaan. Vastedes Norjan kirkko kerää rahansa jäsenmaksuilla aivan kuten muutkin uskontokunnat, eikä kuningas enää nimitä piispoja, ja niin edelleen.
Perustuslain muutos hyväksytään maanantaina, ja sen on tarkoitus olla voimassa perustuslain 200-vuotispäivään mennessä 2014.
Ruotsi hankkiutui eroon valtionuskonnosta jo vuonna 2000, ja Suomikin seurannee perässä heti Iranin jälkeen.
Suomalaiskansallisella itsepetosretoriikalla usein sanotaan, että Suomessa ei olisi valtionkirkkoa – evankelisluterilaisella ja ortodoksisella kirkolla olisi vain ”erityisasema”.
Se on hurskasta ajopuuliturgiaa. Evankelisluterilainen kirkko mainitaan perustuslaissa; sen asemasta säädetään laeilla; valtiopäivien avajaisten jälkeen pidetään evankelisluterilaisen Jumalan jumalanpalvelus ja niin edelleen.
Aivan käytännössä asia näkyy siinä, että kirkolla on peräti kaksinkertainen verotusoikeus. Evankelisluterilaiset ja ortodoksit saavat kerätä veroa, jota ei toki ole pakko maksaa, jos ei kuulu kirkkoon. Yritysten maksaman yhteisöveron tuotosta kuitenkin maksetaan osuus seurakunnille, ja tältä maksulta ei voi välttyä kukaan, joka käyttää rahaa.
Valtiokirkko tarkoittaa sitä, että valtio suhtautuu yksien kansalaisten vakaumukseen kuin toisten. Niitä toisia on Suomessa miljoona.
Norja aloitti perustuslain muutoksen valmistelun vuonna 2008. Suomi ehtisi siis hyvin hankkiutua valtionkirkosta eroon vaikkapa itsenäistymisen 100-vuotisjuhliin.
Hyvähän se on norjalaisilla, mutta täällä me lastuna laineilla ajelehdimme ajopuun lailla.
Vuosi sitten kirkollisista asioista vastaavan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps) sanoi Kotimaa-lehdessä pitävänsä kirkon ja valtion eroa ”väistämättömänä kehityskulkuna”. Halla-ahon mielestä kirkon tulee juridisesti ja muodollisesti itsenäinen, mutta ei pidä asiaa ”hoputtamisen arvoisena”
Vasemmistopuolueet ovat hoppuilleet vasta 109 vuotta, sillä kirkon ja valtion ero on ainoita Forssan julistuksessa mainittuja vaatimuksia, jotka eivät ole toteutuneet.
Porvaripuolueet saavat tavallaan vapautuksen, kun kerran koko aate perustuu kotiin, evankelisluterilaisuuteen ja isänmaahan, mutta cityliberaalihenkseleitä ei hirveästi kannata paukutella.
Norjassa valtionkirkon lakkauttamiseen sitoutuivat kaikki puolueet, ja nimenomaan kirkko juhli päätöstä kaikkein iloisimmin: nythän siitä tuli vihdoin itsenäinen.
Kun puolueista vihreitä lukuun ottamatta ei ole asiassa apua, jää enää kirkko itse. Kun katsoo kirkon jykevän selkärankaista toimintaa esimerkiksi naispappien syrjinnässä ja homokysymyksissä, voi alkaa iloita siitä, että kansallispäivän 200-vuotisjuhliin on Suomessa sentään aikaa.
”Väistämättömän kehityskulun” voi väistää, jos sitä väistelee.