Korkmanin tilitys
Lähetetty: 29.01.2012 12:56http://www.hs.fi/verkkolehti/ihmiset/ar ... 5270283699 Elina Kervinen
Herra talous vastaa – vielä hetken
Etlan ja Evan Sixten Korkman jää eläkkeelle. 40 vuoden uralla mieltä painaa lamapäätösten hätäisyys.
Tavallaan hän on kriisin mittari.
Pieni pörssikurssien heilunta ei vielä tuo häntä esiin, saati yritysten tuloskuprut. Mutta kun taloudessa on todella tuli irti,
Sixten Korkman pyydetään takuuvarmasti areenalle.
Sitten hän selittää, mistä todella on kysymys – aina kärsivällisesti ja vaikka rautalangasta vääntäen.
Ajatus pulppuaa niin nopeasti, että kuulijaa helposti heikottaa.
Korkman, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan toimitusjohtaja,
on Suomen talouselämän raskainta sarjaa.
Yli 40 vuoden uransa aikana vaasalainen työläisperheen kasvatti on ollut usein siellä, missä suuria ja vaikeita päätöksiä on valmisteltu.
Kun Suomi vajosi lamaan 1990-luvun alussa, Korkman oli ylijohtaja valtiovarainministeriön kansantalousosastolla.
Kun euroa rakennettiin 2000-luvun taitteessa, hän toimi pääjohtajana Euroopan unionin ministerineuvoston pääsihteeristössä.
Nyt, kohta 64-vuotiaana, Korkman aikoo vetäytyä eläkkeelle.
Etlalle ja Evalle piti saada nuorempi ja dynaamisempi johtaja, hän sanoo. Taustalla on myös perhesyitä,
joiden vuoksi Korkman haluaa jättää päivätyönsä.
Korkmanin uraa punnittaessa kritiikkiä heruu niukasti. Hän on intellektuelli ajattelija sekä reilu esimies.
"Aivan upea ihminen", kerrotaan.
Hän on ollut myös kunnioitettu toimessaan EU-virassa.
Ainoa ryppy kuuluu talouspiireistä: Korkman valitsee taistelunsa ehkä liiaksi kulloisenkin työnantajansa mukaan,
eräs kollega sanoo.
Sekin on tosin ymmärrettävää – hehän hänen palkkansa maksavat.
"Luulen, että saavutukseni ovat hyvin vähissä", Korkman sanoo itse ja pyrkii vaihtamaan aihetta.
Hän puhuu sulavammin riittämättömyydestään. Korkmania on jäänyt kaihertamaan muun muassa 1990-luvun lamaa
edeltävä aika, jolloin hän toimi valtiovarainministeriössä virkamiesjohdossa. Syyttömät kärsivät, kun hallitus teki
hätiköidysti päätöksiä, usein kiireisissä kriisikokouksissa, hän sanoo.
Mielessä on erityisesti kesä 1991. Talous oli ylikuumentunut ja finanssipolitiikka oli suhdanteeseen nähden löysää.
Vahvan markan politiikkaa päätettiin kuitenkin jatkaa. Markka sidottiin laskennalliseen eurovaluuttaan ecuun,
ja devalvaatiota eli rahan ulkoisen arvon heikentämistä lykättiin. Suhdannetilanne jatkoi heikkenemistään.
Korkman vastusti linjausta ja oli päätöstilanteessa julkisesti eri mieltä kuin esimiehensä valtiovarainministeri Iiro Viinanen.
Hän ajattelee edelleen, että hänen kuten mudenkin olisi pitänyt tehdä noina vuosina paljon toisin.
"En väitä, että maailma olisi ollut ihan toinen ilman tätä päätöstä. Mutta olihan se traumaattista, että hirttäydyimme
yliarvostettuun markkaan aivan liian pitkäksi ajaksi."
Entä vuodet Brysselissä?
Tätä nykyä Euroopassa tavataan manata, ettei Kreikkaa, Italiaa ja muita jo tuolloin talouskuriltaan lepsuja maita olisi pitänyt ottaa
mukaan rahaliittoon lainkaan.
Korkman on samaa mieltä, sanoo olleensa jo tuolloin. Hän kokee olleensa niin pienessä roolissa, ettei olisi voinut vaikuttaa enempää.
Yhden päivän hän silti muistaa tarkoin. Marraskuun 25. päivänä 2003 Brysselissä päätettiin, että suuret euromaat Saksa ja Ranska
saivat rikkoa vakaus- ja kasvusopimuksen julkisen talouden alijäämäsääntöjä.
Tämän on myöhemmin katsottu merkinneen lopullista moraalikatoa eurolle.
"Olisin toivonut, että sihteeristössä olisimme löytäneet ratkaisun, jonka pohjalta kompromissi olisi ollut mahdollinen.
Koetimme kaikkemme, mutta emme löytäneet."
Eläkepäivillään Korkman ei aio heittäytyä oloneuvokseksi. Kirjaa hän ei lupaa kirjoittaa. Euroasioiden seuraaminen,
kirjoittelu ja keskustelu toki jatkuu. Ennen kaikkea Korkman aikoo viettää aikaa perheensä kanssa.
Keväällä kiireisenä pitää lisäksi työ kolmihenkisessä asiantuntijaryhmässä. Se ryhtyy pohtimaan,
kuinka valtion tutkimuslaitosten toiminta pitäisi organisoida uudelleen.
Selvää lienee myös, että kun taloustilanne käy tukalaksi, toimittajat soittavat Korkmanille taas.
"Luulen, että voitte hiljalleen ryhtyä hakemaan vastauksia jostakin muualta."
___________________
K U K A ?
Sixten Korkman on pian 64-vuotias valtiotieteen tohtori. Hän syntyi ja kävi koulunsa Vaasassa. Isä oli tehdastyöläinen ja äiti kotiäiti.
Hän kuoli Korkmanin ollessa kuusivuotias.
Korkman on työskennellyt viime vuodet Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan toimitusjohtajana.
Vuosina 1995 – 2005 hän toimi pääjohtajana Euroopan unionin ministerineuvoston pääsihteeristössä ja vuosina 1989 – 1995 ylijohtajana valtiovarainministeriön kansantalousosastolla.
Korkman on toiminut lisäksi eri tehtävissä Suomen Pankissa ja Helsingin yliopistossa sekä teollisuusmaiden järjestössä OECD:ssä.
Hän on julkaissut lukuisia talouspolitiikkaa käsitteleviä artikkeleita ja julkaisuja.
Korkman asuu Helsingin Katajanokalla vaimonsa kanssa. Hänellä on kolme lasta ja kahdeksan lastenlasta.
Korkman matkailee paljon, erityisesti Etelä-Ranskassa, missä perheellä on asunto. Harrastuksiin kuuluu lisäksi
klassisen musiikin kuuntelu ja "ukkojumppa".
Herra talous vastaa – vielä hetken
Etlan ja Evan Sixten Korkman jää eläkkeelle. 40 vuoden uralla mieltä painaa lamapäätösten hätäisyys.
Tavallaan hän on kriisin mittari.
Pieni pörssikurssien heilunta ei vielä tuo häntä esiin, saati yritysten tuloskuprut. Mutta kun taloudessa on todella tuli irti,
Sixten Korkman pyydetään takuuvarmasti areenalle.
Sitten hän selittää, mistä todella on kysymys – aina kärsivällisesti ja vaikka rautalangasta vääntäen.
Ajatus pulppuaa niin nopeasti, että kuulijaa helposti heikottaa.
Korkman, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan toimitusjohtaja,
on Suomen talouselämän raskainta sarjaa.
Yli 40 vuoden uransa aikana vaasalainen työläisperheen kasvatti on ollut usein siellä, missä suuria ja vaikeita päätöksiä on valmisteltu.
Kun Suomi vajosi lamaan 1990-luvun alussa, Korkman oli ylijohtaja valtiovarainministeriön kansantalousosastolla.
Kun euroa rakennettiin 2000-luvun taitteessa, hän toimi pääjohtajana Euroopan unionin ministerineuvoston pääsihteeristössä.
Nyt, kohta 64-vuotiaana, Korkman aikoo vetäytyä eläkkeelle.
Etlalle ja Evalle piti saada nuorempi ja dynaamisempi johtaja, hän sanoo. Taustalla on myös perhesyitä,
joiden vuoksi Korkman haluaa jättää päivätyönsä.
Korkmanin uraa punnittaessa kritiikkiä heruu niukasti. Hän on intellektuelli ajattelija sekä reilu esimies.
"Aivan upea ihminen", kerrotaan.
Hän on ollut myös kunnioitettu toimessaan EU-virassa.
Ainoa ryppy kuuluu talouspiireistä: Korkman valitsee taistelunsa ehkä liiaksi kulloisenkin työnantajansa mukaan,
eräs kollega sanoo.
Sekin on tosin ymmärrettävää – hehän hänen palkkansa maksavat.
"Luulen, että saavutukseni ovat hyvin vähissä", Korkman sanoo itse ja pyrkii vaihtamaan aihetta.
Hän puhuu sulavammin riittämättömyydestään. Korkmania on jäänyt kaihertamaan muun muassa 1990-luvun lamaa
edeltävä aika, jolloin hän toimi valtiovarainministeriössä virkamiesjohdossa. Syyttömät kärsivät, kun hallitus teki
hätiköidysti päätöksiä, usein kiireisissä kriisikokouksissa, hän sanoo.
Mielessä on erityisesti kesä 1991. Talous oli ylikuumentunut ja finanssipolitiikka oli suhdanteeseen nähden löysää.
Vahvan markan politiikkaa päätettiin kuitenkin jatkaa. Markka sidottiin laskennalliseen eurovaluuttaan ecuun,
ja devalvaatiota eli rahan ulkoisen arvon heikentämistä lykättiin. Suhdannetilanne jatkoi heikkenemistään.
Korkman vastusti linjausta ja oli päätöstilanteessa julkisesti eri mieltä kuin esimiehensä valtiovarainministeri Iiro Viinanen.
Hän ajattelee edelleen, että hänen kuten mudenkin olisi pitänyt tehdä noina vuosina paljon toisin.
"En väitä, että maailma olisi ollut ihan toinen ilman tätä päätöstä. Mutta olihan se traumaattista, että hirttäydyimme
yliarvostettuun markkaan aivan liian pitkäksi ajaksi."
Entä vuodet Brysselissä?
Tätä nykyä Euroopassa tavataan manata, ettei Kreikkaa, Italiaa ja muita jo tuolloin talouskuriltaan lepsuja maita olisi pitänyt ottaa
mukaan rahaliittoon lainkaan.
Korkman on samaa mieltä, sanoo olleensa jo tuolloin. Hän kokee olleensa niin pienessä roolissa, ettei olisi voinut vaikuttaa enempää.
Yhden päivän hän silti muistaa tarkoin. Marraskuun 25. päivänä 2003 Brysselissä päätettiin, että suuret euromaat Saksa ja Ranska
saivat rikkoa vakaus- ja kasvusopimuksen julkisen talouden alijäämäsääntöjä.
Tämän on myöhemmin katsottu merkinneen lopullista moraalikatoa eurolle.
"Olisin toivonut, että sihteeristössä olisimme löytäneet ratkaisun, jonka pohjalta kompromissi olisi ollut mahdollinen.
Koetimme kaikkemme, mutta emme löytäneet."
Eläkepäivillään Korkman ei aio heittäytyä oloneuvokseksi. Kirjaa hän ei lupaa kirjoittaa. Euroasioiden seuraaminen,
kirjoittelu ja keskustelu toki jatkuu. Ennen kaikkea Korkman aikoo viettää aikaa perheensä kanssa.
Keväällä kiireisenä pitää lisäksi työ kolmihenkisessä asiantuntijaryhmässä. Se ryhtyy pohtimaan,
kuinka valtion tutkimuslaitosten toiminta pitäisi organisoida uudelleen.
Selvää lienee myös, että kun taloustilanne käy tukalaksi, toimittajat soittavat Korkmanille taas.
"Luulen, että voitte hiljalleen ryhtyä hakemaan vastauksia jostakin muualta."
___________________
K U K A ?
Sixten Korkman on pian 64-vuotias valtiotieteen tohtori. Hän syntyi ja kävi koulunsa Vaasassa. Isä oli tehdastyöläinen ja äiti kotiäiti.
Hän kuoli Korkmanin ollessa kuusivuotias.
Korkman on työskennellyt viime vuodet Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan toimitusjohtajana.
Vuosina 1995 – 2005 hän toimi pääjohtajana Euroopan unionin ministerineuvoston pääsihteeristössä ja vuosina 1989 – 1995 ylijohtajana valtiovarainministeriön kansantalousosastolla.
Korkman on toiminut lisäksi eri tehtävissä Suomen Pankissa ja Helsingin yliopistossa sekä teollisuusmaiden järjestössä OECD:ssä.
Hän on julkaissut lukuisia talouspolitiikkaa käsitteleviä artikkeleita ja julkaisuja.
Korkman asuu Helsingin Katajanokalla vaimonsa kanssa. Hänellä on kolme lasta ja kahdeksan lastenlasta.
Korkman matkailee paljon, erityisesti Etelä-Ranskassa, missä perheellä on asunto. Harrastuksiin kuuluu lisäksi
klassisen musiikin kuuntelu ja "ukkojumppa".