Vähän pitkä vastine Hesarin aivipieruun, mutta postaanpa sen tänne.
"Tämän analyysin kirjoittaja tuntee faktat hyvin. Kannattaa lukea!
HS maalaa Räsäsestä viholliskuvaa peittääkseen häpeänsä
Virallinen instituutio
@politiikan95
·
4. helmik.
Helsingin Sanomien tuore pääkirjoitus Päivi Räsäsen Yhdysvaltain-matkasta on epätoivoinen yritys pelastaa maine, joka on jo menetetty. Kun lehti syyttää Räsästä “kantelemisesta” ja “mollaamisesta”, se ei puolusta journalismia – se puolustaa itseään. Ja sillä on hyvä syy olla huolissaan.
Lasipalatsi on nimittäin vuosia toiminut valtakunnansyyttäjän viestintätoimistona tässä oikeusfarsissa. Nyt kun kansainvälinen yleisö katsoo Suomeen ja kysyy, miksi länsimainen demokratia kuulustelee poliitikkoa Raamatun jakeista, HS saattaa peljätä sitä, että sen oma rooli paljastuu. Ja niin sen pitääkin.
Hesarin nolo valhe, joka käynnisti kaiken
Marraskuussa 2019 Helsingin Sanomat teki journalistisen valinnan, joka paljastaa koko prosessin luonteen. Toimittaja Paavo Teittinen kirjoitti – valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaista haastatellen – että Räsänen siteeraa Paavalia, joka sanoo että homoseksuaalit “pitäisi tappaa”. Se oli tietysti törkeää ja absurdia valehtelua. Räsänen ei ole koskaan vaatinut kenenkään tappamista.
Roomalaiskirjeen kohta puhuu teologisesta kuolemasta (kadotuksesta), ei fyysisestä väkivallasta. Dosentti Timo Eskola ja lukuisat muut asiantuntijat joutuivat opettamaan HS:n toimittajille kristillisen teologian perusteita.
Lehti joutui korjaamaan juttuaan – mutta vahinko oli tehty. “Tappokäsky”-kehys oli luotu. Se levisi totuutena sosiaalisessa mediassa ja asemoi Räsäsen julkisessa keskustelussa väkivaltaan yllyttäjäksi juuri kun tutkinta oli käynnistymässä. Tämä ei jälkikäteen tarkasteltuna näyttäydy pelkkänä vahinkona vaan ennemminkin pelinavauksena symbioosille syyttäjän kanssa.
Kun poliisi sanoi “ei” – kolme kertaa
Tässä on fakta, jota Helsingin Sanomat ei ole koskaan nostanut isoksi uutiseksi: Ammattitaitoinen poliisi tutki Räsäsen kirjoitukset kolme kertaa ja totesi kolme kertaa, ettei rikosta ole tapahtunut.
Pamfletti vuodelta 2004? -> Ei rikosta.
Yökylässä Maria Veitola -ohjelma? -> Ei rikosta.
Ruben Stillerin radio-ohjelma? -> Ei rikosta.
Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen kuittasi nämä päätökset ja määräsi tutkinnat käynnistettäväksi uudelleen. Poliisi joutui kuulustelemaan Räsästä tuntikausia Raamattu pöydällä, vaikka katsoi jutun olevan naurettava.
Missä oli Helsingin Sanomat, kun syyttäjä käveli poliisin yli? Missä oli “vallan vahtikoira”?
Se ei haukkunut. Se istui syyttäjän sylissä ja nuoli tätä korvasta.
HS antoi Toiviaiselle kritiikittömän alustan esiintyä “ihmisoikeussankarina” ja selittää, että “Raamattu-siteeraus voi olla rikos”. Kukaan toimittaja ei kysynyt, miten tämä sopii yhteen uskonnonvapauden tai Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa. Kukaan ei liioin kysynyt, eikö ole huolestuttavaa, kun syyttäjä jyrää poliisin ammattitaitoisen arvion yli – ei kerran, vaan kolmesti.
Sen sijaan lehti vahvisti syyttäjän narratiivia: Suomessa on “unohdettu, missä sananvapauden rajat kulkevat”. Ja Päivi Räsänen on se, joka ylittää ne.
Tekopyhyyden mestarinäytös
Lokakuussa 2021 Helsingin Sanomien oma vastaava päätoimittaja Kaius Niemi julkaisi dramaattisen lehdistötiedotteen: “Uhka vankeudesta kolmelle Helsingin Sanomien toimittajalle vaarantaa vapaan tiedonvälityksen Suomessa.”
Kolme toimittajaa oli saanut syytteen turvallisuussalaisuuden paljastamisesta. Lehti käänsi tiedotteen englanniksi ja levitti sen kansainvälisesti. Vankeusuhka oli “pelottava”. Syyttäjä (Jukka Rappe) oli uhka demokratialle. Sananvapaus oli vaarassa.
Samaan aikaan – täsmälleen samaan aikaan – Päivi Räsästä syytettiin rikoksesta, josta maksimirangaistus on kaksi vuotta vankeutta. Miten Helsingin Sanomat käsitteli tätä vankeusuhkaa? Se leimasi sen “masinoinniksi”. “Uhriutumiseksi”. “Spektaakkeliksi”.
Kun kristilliset järjestöt nostivat esiin, että Räsästä uhkaa vankeusrangaistus sananvapauden käytöstä, HS piti sitä liioitteluna. Pelotteluna. Epärehellisenä kampanjointina. Mutta kun Helsingin Sanomien omat toimittajat olivat syytettyinä, vankeusuhka oli eksistentiaalinen kriisi, joka “vaarantaa vapaan tiedonvälityksen”.
Hesarin tekopyhyys on niin räikeää, että se loukkaa älyä.
Kun oikeus sanoi: syytön
Maaliskuussa 2022 Helsingin käräjäoikeus antoi yksimielisen vapauttavan tuomion. Oikeus totesi selväsanaisesti: Räsäsen kirjoitukset eivät ole vihapuhetta. Ne ovat uskonnonvapauden suojaamaa ilmaisua. Tämä oli voitto sananvapaudelle ja voitto oikeusvaltiolle, joka toimi.
Miten Helsingin Sanomat reagoi? Se reagoi pääkirjoituksella, jonka otsikko oli: “Tapauksessa ei ole voittajia, ainoastaan häviäjiä.” Se julisti Räsäsen “menneisyyden kaiuksi”, joka on “jo nurkassa” ja jonka näkemykset “tuntuvat kaiulta menneisyydestä”. Tämä on moraalista ylemmyydentuntoa puhtaimmillaan. HS asettui tuomareiden yläpuolelle: Vaikka oikeus vapautti Räsäsen, me HS:ssä tuomitsemme hänet historian häviäjäksi.
Hovioikeus vahvisti vapauttavan tuomion vuonna 2023. HS uutisoi asian lyhyesti ja siirtyi eteenpäin. Ei itsetutkiskelua. Ei anteeksipyyntöä siitä, että lehti oli vuosia tukenut linjaa, jonka kaksi oikeusastetta totesi perusteettomaksi.
”Änkyrät” ja “kapinaehtoollinen” – kun naamio putosi
Syksyllä 2025 Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa käytettiin sanoja, jotka paljastavat, mitä toimitus todella ajattelee konservatiivisista kristityistä.
“Änkyrät.” “Ultravanhoilliset.” “Kapinaehtoollinen.” Nämä eivät tietenkään ole analyyttisiä termejä, vaan haukkumasanoja. “Änkyrä” on sana, jota käytettiin jääräpäisistä taistolaiskommunisteista 70-luvulla. Nyt HS käytti sitä ihmisistä, jotka uskovat Raamattuun.
Toimittaja Saska Saarikoski meni vieläkin pidemmälle. Joulukuussa 2024 hän ilmoitti tietävänsä, miten Raamattua “oikein” luetaan: “Raamattu on ihan selkosuomea… Miten tämä asia voi olla selvä minun kaltaiselleni ei-uskovalle ihmiselle, mutta niin vaikea monelle, joka itseään kristityksi kutsuu?” Tämä on journalismia? Ei-uskova toimittaja opettaa kristittyjä lukemaan omaa pyhää kirjaansa – jotta se sopisi paremmin Helsingin Sanomien arvomaailmaan? Ei, vaan se on aktivismia. Ideologista sodankäyntiä pääkirjoitussivulla.
Paniikki Washingtonin matkasta
Ja nyt Päivi Räsänen on Washingtonissa. Ei “kantelemassa” – kuten Helsingin Sanomat halventavasti väittää – vaan todistamassa. Todistamassa järjestelmästä, jossa:
Valtamedian suurin lehti julkaisi valheellisen “tappokäsky”-väitteen
Syyttäjä käveli poliisin ammattitaitoisen arvion yli kolme kertaa
Media ei haastanut syyttäjää, vaan toimi sen viestintäkanavana
Kun oikeus vapautti syytetyn, media julisti ettei ole voittajia
Lehdistö kutsuu konservatiivikristittyjä “änkyröiksi” pääkirjoitussivuilla
Helsingin Sanomien tuore pääkirjoitus on epätoivoinen yritys käännyttää huomio pois lehden omasta häpeästä. Se yrittää tehdä Räsäsestä “Euroopan hajottajan” ja “Trumpin käsikassaran”, koska se pelkää – aivan aiheellisesti – että kansainvälinen yleisö näkee, mikä tämä todella on:
Tapaus, jossa valtamedian suurin lehti ja valtion syyttäjä löivät kättä päälle hiljentääkseen toisinajattelijan.
Tapaus, jossa journalismi muuttui poliittiseksi aseeksi.
Kaius Niemi sanoi Viestikoekeskus-jutussa: “On kestämätöntä, että journalistinen työ pyritään kriminalisoimaan länsimaisessa oikeusvaltiossa.” Aivan. Ja on yhtä kestämätöntä, että uskonnollinen ja poliittinen puhe pyritään kriminalisoimaan.
Mutta silloin Helsingin Sanomat ei puhunut sananvapaudesta. Se puolusteli syyttäjää ja leimasi uhria. Nyt Washington katsoo. Ja Lasipalatsi tietää, että sen korttitalo on paljastumassa.
Siksi paniikki, siksi “kanteleminen” ja “mollaaminen”. Siksi epätoivoinen yritys maalata Räsänen Suomen viholliseksi. Mutta on liian myöhäistä. Liian monta vuotta ja liian monta valhetta. Liian monta kaksoisstandardia.
Räsänen ei ole Washingtonissa kantelemassa. Hän on siellä todistamassa järjestelmästä, jossa media ja syyttäjä ovat lyöneet kättä päälle toisinajattelijan hiljentämiseksi.
Ja se, jos mikä, on uutinen, jota Helsingin Sanomat ei halua kenenkään lukevan.
Virallinen instituutio (@politiikan95) on X"
Lähetetty: 03.02.2026 23:45