HS Politiikka|Nato
Elina Kervinen HS 9:31
Tutkijat: Nato voi odottaa Suomelta kyvykkyyksiä, joita se ei muuten kehittäisi – ja ne ovat kalliitaUlkopoliittisen instituutin tutkijoiden tutkimusraportti avaa puolustuspoliittisia ja sotilaallisia teemoja, joita Suomen linjattavaksi tulee Natossa.
Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Matti Pesu on kartoittanut yhdessä vanhemman tutkijan Tuomas Iso-Markun kanssa sitä, minkälaisia linjauksia Suomen eteen tulee Natossa. KUVA: JUHANI NIIRANEN /HSNATO-ESIKUNNAN havittelemisen Suomeen tulisi olla toissijaista. Ydinaseharjoituksiin saattaa kannattaa osallistua. Naton taisteluosastoja (EFP) tuskin tavoitellaan Suomeen, mutta niihin osallistumista saatetaan odottaa joissakin Naton jäsenmaissa.
Muun muassa tällaisia arvioita sisältyy Ulkopoliittisen instituutin johtavan tutkijan Matti Pesun ja vanhemman tutkijan Tuomas Iso-Markun tuoreeseen tutkimusraporttiin, Finland as a Nato ally: First insights into Finnish alliance policy.
KYSEESSÄ on ensimmäinen Suomen tulevaa Nato-politiikkaa luotaava laajempi kartoitus.
Työ perustuu tutkimuskirjallisuuden lisäksi yli 40 taustakeskusteluun suomalaisten asiaa tuntevien tahojen, Nato-maiden asiantuntijoiden ja Nato-virkamiesten kanssa.
Kartoituksessa listataan useita puolustuspoliittisia ja sotilaallisia teemoja, joita Suomen linjattavaksi tulee ja jotka vaikuttavat Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan.
Pesun mukaan tavoitteena oli hahmottaa tulevan Nato-politiikan perustavanlaatuisia ajureita – esimerkiksi sitä, miten Suomen geostrateginen asema vaikuttaa Nato-rooliin.
”Itämerellisyys, arktisuus, etulinja-asema ja vaikea saavutettavuus ovat tekijöitä, jotka muokkaavat Suomen Nato-profiilia ja ohjaavat Suomen intressejä tiettyihin kysymyksiin”, hän sanoo.
NATOSSA Suomesta tulee luontaisesti maa, jolla on keskeinen rooli Venäjän-vastaisen pelotteen ylläpitämisessä Pohjois-Euroopassa.
Suomen keskeinen rooli Natossa on huolehtia omasta puolustuskyvystään, tutkijat arvioivat. Nato tulee kuitenkin odottamaan Suomen kehittävän myös joitakin sellaisia kyvykkyyksiä, joita voidaan osoittaa Naton käyttöön.
Nämä voivat olla sellaisia, joita Suomi ei muutoin kehittäisi, tutkijat toteavat.
”Erityisesti poliittisista syistä Suomella tulisi olla myös sotilaallisia kykyjä, joilla se voi osoittaa, että näitä voidaan periaatteessa sijoittaa minne puolelle Natoa tahansa ja osa jopa suhteellisen nopealla valmiudella”, Pesu sanoo.
Ennen muuta Maavoimien puolella ei tällaisia kykyjä juuri ole. Kyse voisi olla esimerkiksi jonkinlaisesta prikaatitason liikuteltavasta joukkokokonaisuudesta tukielementteineen, Pesu arvioi.
Asia selviää tarkemmin Naton käynnissä olevan puolustussuunnitteluprosessin edetessä.
INVESTOINNIT uusiin kyvykkyyksiin ovat kalliita, Pesu muistuttaa.
Myös eduskunnassa käsittelyssä olevassa Nato-lakiesityksessä todetaan, että Naton puolustussuunnitteluun ja operatiiviseen suunnitteluun osallistumisen myötä Suomelle on tunnistettu aiheutuvan ”merkittäviä” lisäkustannuksia.
Päätöksiä on siis tehtävä esimerkiksi siitä, miten ja millä vauhdilla Natosta tuleviin toiveisiin vastataan.
Pesu arvioi, että teemasta voi tulla jonkinasteista hankausta Suomen ja Naton välillä.
Tämä riippuu esimerkiksi siitä, pysyvätkö puolustusmäärärahat nykyisellä noin kahden prosentin tasolla suhteessa bruttokansantuotteeseen verrattuna.
”Jos määrärahat eivät ole niin suuret, niin joudumme tekemään valintoja: kehitetäänkö omia kykyjä vai kykyjä, joita Nato erityisesti toivoo?” hän kysyy.
SUOMESSA on tulevan Nato-roolin suhteen käyty näkyvää keskustelua muun muassa siitä, minkälaista Naton läsnäolo voisi Suomessa olla: Voisiko Suomeen sijoittua esimerkiksi jonkinlainen Naton esikunta? Pitäisikö sellaista tavoitella?
Tutkijoiden mukaan mahdollisten uusien esikuntien sijainnin ei pitäisi olla Suomelle keskeisin kysymys.
”Tärkeintä on, että Natolla on kyky tukea ja johtaa”, Pesu sanoo.
Asia on ajankohtainen, sillä Nato hahmottelee paraikaa tulevaa komentorakennettaan heijastamaan nykyistä turvallisuuspoliittista tilannetta.
Tutkijat muistuttavat, ettei Suomi myöskään välttämättä ole ensimmäisenä saamassa esikuntaa. Isompia esikuntia ei ole uusissa jäsenmaissa, joihin Suomi ja Ruotsi tulevat lukeutumaan.
”Olemme myös reunavaltio, ja voi olla että Nato-maissa saattaa se ajatus yskittää”, Pesu sanoo.
Tutkijat pitävät kuitenkin mahdollisena, että Suomeen sijoittuisi esimerkiksi Naton pienempi muutaman kymmenen upseerin yksikkö, Force Integration Unit (NFIU). Näitä on liittokunnan itäisissä jäsenmaissa, joissa on myös Naton taisteluosastoja.
EFP-joukkoja Suomi tuskin pyrkii saamaan maaperälleen, tutkijat arvioivat.
Sen sijaan Suomen luultavasti odotetaan osallistuvan Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin, kuten juuri EFP-joukkoihin tai ilmavalvontaan, tutkijat uskovat.
Erityisesti EFP-joukkojen kohdalla kysymys on, missä ja miten Suomen tulisi osallistua. Baltian maissa Suomen osallistumisesta ei juurikaan ole ollut toiveita. Kauempana sijaitseviin joukkoihin osallistuminen taas olisi puhtaasti poliittinen päätös eikä sotilaallisesti niin looginen.
Pesu nostaa esiin vielä Suomen ja Yhdysvaltojen kahdenvälisen puolustusyhteistyön, josta paraikaa neuvotellaan. Tässä yhteydessä yhdeksi kysymykseksi tulee se, missä määrin Yhdysvalloille luodaan mahdollisuus käyttää esimerkiksi ajoittaiseen läsnäoloon tai harjoitteluun suomalaisia tukikohtia.
YDINASEPOLITIIKASTA Pesu ja Iso-Markku toistavat viime aikoina laajasti kerrotun: Naton ydinaseiden sijoittaminen Suomeen on epätodennäköistä, käytännössä teoreettinen mahdollisuus.
Suomen realistiset vaihtoehdot ydinasepolitiikassa on toisin sanoen ottaa joko passiivisempi suunnitteluun osallistuva rooli tai aktiivisempi operationaalinen rooli, käytännössä siis osallistua Naton ydinaseharjoituksiin ja mekanismiin, jonka kautta voidaan esimerkiksi osoittaa hävittäjiä ydinaseoperaatioiden tukitehtäviin.
Tutkijoiden mielestä jälkimmäinen vaihtoehto saattaisi olla sotilaallisesti järkevä.
”Meidän näkökulmamme on se, että kannattaa maksimoida se vaikutusvalta, myös tällä alalla.”
