Psykopatologia.munfoorumi.com

Z. Topeliuksen tekstissä Varpunen jouluaamuna lauletaan ”En mä ole lapseni lintu tästä maasta. Olen pieni veljesi, tulin taivahasta”.

Niin runoutta kuin teksti onkin, se on esimerkki kristilliseen kulttuuriin sulautetusta pakanallisesta ajatuksesta, että vainajien henget voivat ilmestyä eläinten hahmossa.

Sylvian joululaulu (ruots. Sylvias hälsning från Sicilien) on Zacharias Topeliuksen vuonna 1853 julkaistu runo, jonka Karl Collan sävelsi joululauluksi. Runon ovat suomentaneet Elina Vaara ja Martti Korpilahti, ja jälkimmäinen suomennos vuodelta 1918 on yksi rakastetuimpia joululauluja. Se valittiin Yleisradion äänestyksissä 1960-luvulla ja uudestaan vuonna 2002 kaikkein kauneimmaksi joululauluksi. Runo on yksi Sylvian laulut -kokoelmasta.

Sylvia eli mustapääkerttu (Sylvia atricapilla) on muuttolintu, joka talvehtii Sisiliassa, Italiassa.[1] Runo kertoo etelän ihmeistä, kuten sypresseistä ja Etnasta, mutta myös koti-ikävästä ja isänmaanrakkaudesta.

Laulussa mainitaan ”häkki mi sulkee mun sirkuttajain”, mikä tarkoittaa häkkiä, johon laulun minä eli kerttunen (sama sylvia, joka laulaa myös Kesäpäivänä Kangasalla) on suljettu silmät puhkaistuna, jotta se yölaulajana houkuttelisi lajitovereitaan lentämään suoraan pyydystäjien verkkoon, minkä jälkeen niiltä otetaan kieli herkuttelijoiden syötäväksi. Topelius vastusti tätä julmaa verkkopyyntiä.[1]

Jotkut tosin luulevat anakronistisesti, että tässä viitattaisiin Suomen itsenäisyyspyrkimyksiin sekä verrattaisiin Suomea sirkuttajaan ja Venäjää häkkiin.[2]

Ensimmäisen säkeistön neljännessä säkeessä lauletaan yleisimmin ”pirtteihin”. Jotkut katsovat paremmaksi laulaa ”piltteihin”, mikä vastaa suoremmin Topeliuksen alkuperäisessä runossa tässä kohdassa mainittuja lapsia (barnen).[3]