10.10. maailman mielenterveyspäivä

10.10. maailman mielenterveyspäivä

ViestiKirjoittaja jupe » 10.10.2018 05:53

"Siskokset löysivät syyn kaaosmaiselle elämälle ja huonommuuden tunteille – äidin diagnoosista alkoi tyttärien toipuminen
Nuoret sisarukset Annika Wallenius ja Janika Takkula korostavat, että yhteiskunta ei saa unohtaa mielenterveysomaisia. Ensiarvoisen tärkeää siskosten omassa kuntoutumisessa oli psykoterapia. Nuoret naiset painottavat, että koettelemuksista pystyy selviämään.

Tanja Nuotio
Kahden sisaruksen elämä mullistui kuusi vuotta sitten.

Oli vuosi 2012, kun 24-vuotias Annika Wallenius ja 22-vuotias Janika Takkula löysivät syyn kaoottiselle arjelle ja häpeän ja huonommuuden tunteille, jotka olivat velloneet mielessä lapsuudesta saakka.

Sisaruksista tuli tuolloin mielenterveysomaisia – ja sitä he olivat tietämättään olleet jo lapsuudesta saakka.

– Äidillä todettiin skitsofrenia, joka oli ollut luultavasti koko elämämme ajan. Me tiesimme vain, että jotain on vialla, Janika Takkula kertoo puhelimessa.

– Löytyi syy, miksi olin ollut niin hirveän hukassa, Annika Wallenius kuvailee.
Kun äidin skitsofrenia diagnosoitiin ja hän sai avun, alkoi sisarusten parantuminen. Molemmat pääsivät aloittamaan oman psykoterapian.

– Tajusimme heti, että meidän täytyy itsekin hakea apua, koska kaikki vyöryi päälle niin suurella voimalla, Wallenius kertoo.

Molemmat nuoret naiset masentuivat. Wallenius sai paniikkikohtauksia ja hänellä todettiin ahdistuneisuushäiriö. Hän oli käyttänyt rahaa holtittomasti, ihan niin kuin äitinsä oli tehnyt, eikä osannut suunnitella elämäänsä viikkoa pidemmälle.

Takkulalla oli 18–22-vuotiaana uupumusta ja isoja mielialan vaihteluita. Hän saattoi itkeä vuolaasti, vaikka mitään ei ollut tapahtunut. Silti hän ajatteli, että tällaista elämän kuuluukin olla.

– 22-vuotiaana alkoi rehellinen ja aito elämä. Pystyin myöntämään, että äidillä on mielenterveysongelma, joka on vaikuttanut todella paljon meihin lapsiin.

Wallenius kertoo, että kaikki alkoi selvitä parempaan, kun hän pääsi psykoterapiaan.

– Ilman sitä en olisi tässä. Samalla aloin muuttaa aktiivisesti omaa elämääni. Lisäsin liikuntaa, aloin syödä terveellisesti ja vähensin alkoholia.

Sisarusten ongelmat ja terapiat ovat jo takanapäin. He ovat selvinneet koettelemuksista.
Skitsofreniassa on tyypillistä eristäytyä muista, ja niin kävi sisarustenkin lapsuudenkodissa, jossa äiti oli yksinhuoltaja. Äiti pisti välit poikki sukulaisiin eikä hänellä ollut ystäviä.

– Jäimme oman perheen kuplaan. Tuntui, että on näkymätön lapsi, eikä kukaan huomaa, että jotain on vialla, Takkula sanoo.

– Kun kävin ystävien luona, niin niiden vanhemmat olivat hirveän kiinnostuneita minusta ja kyselivät paljon tavallisia juttuja. Ajattelin, että mitä nuo oikein kyttäävät. Nyt tajuan, että se oli ihan normaalia, mutta silloin tuntui, että ne haluavat mulle pahaa, Wallenius muistelee.

Äidin kanssa elämisessä oli paljon turvattomuuden tunnetta, koska elämä oli epäjohdonmukaista. Äiti ei luottanut ihmisiin ja tartutti sen lapsiinsa.Suojaavia tekijöitä oli kuitenkin paljon. Tyttärien mukaan äiti oli luova ja kannusti piirtämiseen ja lukemiseen. Hän antoi rakkautta. Tytöt pärjäsivät koulussa, mikä korjasi paljon sitä, että he kokivat muuten huonommuutta.Yksi asia, mikä hämmentää siskoksia edelleen on, että äidille ei tarjottu apua aiemmin.– Kun hankimme itse apua, hoitajat olivat suu auki, miten on voinut jäädä sairaus huomaamatta.

Toipumisessa auttoi terapian lisäksi se, että Takkula ja Wallenius ottivat yhteyttä Mielenterveysomaisten yhdistykseen FinFami Uusimaahan. He saivat vertaistukea ja ryhtyivät vapaaehtoisiksi.Siskokset korostavat, että omaiset eivät saa tai löydä edelleenkään tukea kovin helposti.
– Jo kouluissa tulisi kertoa, että mielenterveysongelmat koskettavat jokaista jollakin tavalla elämän aikana. Toivomme, että mielenterveys olisi vain yksi haaste muiden joukossa. Mekin olemme pärjänneet kuitenkin hyvin.

FinFami-yhdistykset ympäri Suomen tarjoavat apua ja tukea koko perheelle, kun läheinen sairastaa psyykkisesti.

Tiistaina 9.10. vietetään mielenterveysomaisten päivää ja keskiviikkona 10.10. maailman mielenterveyspäivää."

https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/41130 ... toipuminen
jupe
 
Viestit: 821
Liittynyt: 18.07.2015 18:35

Re: 10.10. maailman mielenterveyspäivä

ViestiKirjoittaja Mirri » 10.10.2018 21:01

Mukavaa, että laitoit jutun tänne luettavaksi.

Uudenmaan Finfamin työntekijät kertoivat, että siskokset ovat saaneet paljon myönteistä palautetta avoimuudestaan. Kuulemma toimistolla on puhelimet soineet Lännen Median jutun vuoksi.
On tosi hyvä, että löytyy nuoria ihmisiä, jotka rohkenevat tulla julki ja antaa kasvot hankalan tuntuisille asioille.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron