Kiinalainen avaruusasema Tiangong-1 tipahti

Kiinalainen avaruusasema Tiangong-1 tipahti

ViestiKirjoittaja Palle » 31.03.2018 23:07

Kuva
Hours before its reentry in the Earth's atmosphere, the Chinese #Tiangong1 space laboratory was photographed by Ron Myers while flying close to #Jupiter on March 30, 2018 from Sacramento,CA. USA https://buff.ly/2Ij4c8q

Kiertoradaltaan pois ajautuneen kiinalaisen avaruusaseman odotetaan syöksyvän Maan ilmakehään lähipäivinä, ehkä jo lauantaina. Kiinan viranomaisten mukaan putoamisesta ei koidu vaaraa ihmisille.

Noin kahdeksan tonnia painava avaruuslaboratorio ajautui pois radaltaan kaksi vuotta sitten. Kiinan avaruushallinto sanoi torstaina, että Tiangong-1-avaruusasema palaa Maan ilmakehään lauantain ja maanantain välisenä aikana. Euroopan avaruusjärjestön (Esa) arvio ajankohdasta on hieman lyhyempi eli lauantai-iltapäivän ja sunnuntai-iltapäivän välillä.

Avaruuslaboratorio otettiin käyttöön vuonna 2011. Yllä olevalla, vuonna 2011 tehdyllä videolla esitellään avaruusasemaa.

Kiinan avaruusviranomaisten mukaan asema ei putoa Maahan kiivaasti kuten tieteiselokuvissa, vaan muuntuu meteorisuihkuksi liikkuessaan ”kaunista tähtitaivasta vasten” kohti Maata.

https://www.is.fi/tiede/art-2000005624342.html
Viimeksi muokannut Palle päivämäärä 02.04.2018 08:24, muokattu yhteensä 1 kerran
Ko on ilonen luanto, ni kaikki maistuu hyvältä
Avatar
Palle
 
Viestit: 6632
Liittynyt: 12.03.2018 23:03

Re: Kiinalainen avaruusasema Tiangong-1 tipahtaa kohta

ViestiKirjoittaja Palle » 31.03.2018 23:33

Tuorein putoamisennuste: 2.4. klo 1.46 – 1.55 yöllä Suomen aikaa​.
Epävarmuus on noin seitsemän tuntia ennen ja jälkeen. Ennuste tehty 31.3. illalla.

http://www.tiedetuubi.fi/avaruus/tiango ... 13-illalla

Rataseuranta
http://www.n2yo.com/
Ko on ilonen luanto, ni kaikki maistuu hyvältä
Avatar
Palle
 
Viestit: 6632
Liittynyt: 12.03.2018 23:03

Re: Kiinalainen avaruusasema Tiangong-1 tipahtaa kohta

ViestiKirjoittaja Palle » 01.04.2018 16:40

Tuorein putoamisennuste:
2.4. yöllä Suomen aikaa, aikahaarukka puolestayöstä aamun tunteihin Suomen aikaa​.

Putoamispaikkaa ei voida vielä arvioida, mutta alla oleva n2yo.com -sivuston rataseuranta näyttää aseman sijainnin


Tilanne juuri nyt (1.4. klo 14.30)

Nyt asema on hieman soikealla kiertoradalla, jonka matalin piste on noin 156 kilometrin korkeudessa ja korkein piste n. 169 km:n korkeudessa. Asema putoaa alaspäin nyt jo lähes kilometrin tunnissa.

Epävarmuus putoamisen ajan ennustamisessa johtuu ennen kaikkea siitä, että emme osaa tarkasti sanoa kuinka paljon ilmakehän yläosien hyvin harva kaasu – ilmakehän rippeet – jarruttaa aseman ratanopeutta.

Kaasun tiheys riippuu mm. Auringon säteilystä: kun Auringosta tuleva hiukkasvirta, eli aurinkotuuli, ja Auringon säteily osuvat ilmakehän yläosiin, kaasun tiheys muuttuu. Ja näin käy koko ajan, ja se on hieman erilainen eri puolilla maapalloa. Yöpuolella ja päiväpuolella tiheys on myös hieman erilainen, eri kohdissa maapalloa. Lisäksi asema pyörii ja sen kiertorata on hieman soikea, joten sitä, kuinka paljon eri asennoissa ja missä ratansa kohdassa ilmakehän jarrutusvaikutus on suurin, on mahdotonta mallintaa tarkasti.

Ilmakehän jarrutusvaikutus oli viime viikon lopussa hieman pienempää kuin aiemmin viikolla, mistä johtuen aseman radan putoaminen alaspäin on hieman hidastunut – ja arviota säädetään nyt koko ajan havaintojen perusteella.

Tästä eteenpäin putoaminen kiihtyy koko ajan, ja mitä alemmaksi asema putoaa kierros kierrokselta, sitä paremmin putoamisaika voidaan arvioida. Kun putoamisaika on kohtalaisen tarkasti selvillä, voidaan putoamisalue määrittää varsin tarkasti. Olemme pian tässä pisteessä, eli pian nyt sunnuntain kuluessa saamme jo tarkempia ennusteita.

Asemasta Maan pinnalle saakka ilmakehän kitkakuumennuksesta selviävät noin 2-3 tonnia yhteismassaltaan olevat sadat kappaleet leviävät aseman radan alle noin tuhat kilometriä pitkälle ja satakunta kilometriä leveälle alueelle. Koska suurin osa maapallon pinnasta on valtameriä, on todennäköisintä, että osat putoavat mereen.
Ko on ilonen luanto, ni kaikki maistuu hyvältä
Avatar
Palle
 
Viestit: 6632
Liittynyt: 12.03.2018 23:03

Re: Kiinalainen avaruusasema Tiangong-1 tipahtaa kohta

ViestiKirjoittaja Palle » 01.04.2018 16:59

On todennäköistä, että osat putoavat mereen, mutta kuinka todennäköistä?

PS. Silmämääräisesti arvioiden n. 11/5 eli vajaa 70% ja maalle tipahtamisen todennäköisyys reipas 30%. Maalle tipahtamisen todennäköisyys on huomattavasti isompi kuin lottovoitto.

PPS. Maalle tipahtamisen todennäköisyys voi olla jopa huomattavasti suurempi, koska rata muuttuu koko ajan ja sopivasti Etelä-Amerikan yli viistosti mennessään maan osuus kasvaa huomattavasti. Radan mennessä sopivasti todennäköisyydet voivat olla jopa 50/50.

Tuurilla pelataan eikä avaruusvalloilla ole mitään velvollisuutta palauttaa romujaan takaisin turvallisesti.
Ko on ilonen luanto, ni kaikki maistuu hyvältä
Avatar
Palle
 
Viestit: 6632
Liittynyt: 12.03.2018 23:03

Re: Kiinalainen avaruusasema Tiangong-1 tipahtaa kohta

ViestiKirjoittaja Palle » 01.04.2018 20:13

. yöllä tai aamulla Suomen aikaa, aikahaarukka klo 1.28 – 7.00 Suomen aikaa​. Epätarkkuus on enää 3-4 tuntia.


https://www.youtube.com/watch?time_cont ... nyADuS0dfY 2:29
Ko on ilonen luanto, ni kaikki maistuu hyvältä
Avatar
Palle
 
Viestit: 6632
Liittynyt: 12.03.2018 23:03

Re: Kiinalainen avaruusasema Tiangong-1 tipahtaa kohta

ViestiKirjoittaja Palle » 02.04.2018 08:24

Kiinalainen avaruusasema Tiangong-1 putosi alas kiertoradalta yöllä klo 3.16 Suomen aikaa Tyyneen valtamereen.

Jari Mäkinen / 02.04.2018

Satelliittien ja muiden suurten kiertoradalla olevien kappaleiden sijainteja tarkkailevan Yhdysvaltain puolustusvoimien palvelun JFSCC:n mukaan Tiangong-1 putosi alas Tyyneen valtamereen hyvin lähelle aluetta, mitä käytetään "avaruusalusten hautausmaana".

Paikka on jotakuinkin 14° eteläistä leveyttä ja 164° läntistä pituutta. Tarkka putoamisaika oli klo 3.16 plusmiinus yksi minuutti (Suomen kesäaikaa).

On mahdollista, ettei kukaan ole nähnytkään putoamista, sillä alueella on hyvin vähän laivaliikennettä. Se, että putoaminen tapahtui päivänvalossa, vähensi sen näyttävyyttä ja siten myös mahdollisuuksia, että joku on nähnyt putoamisen valoviiruja taivaalla.
Ko on ilonen luanto, ni kaikki maistuu hyvältä
Avatar
Palle
 
Viestit: 6632
Liittynyt: 12.03.2018 23:03


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron