Maaliskuu.

Maaliskuu.

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 01.03.2018 10:21

Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Maaliskuu.

ViestiKirjoittaja Katla » 03.03.2018 14:55

Suomen historia (netistä poimittua)

Maaliskuu
Maaliskuun nimen alkuperästä on useita näkemyksiä. Yleisin niistä on, että maaliskuun, murteissa »maalliskuun», nimi juontuu maa-sanasta. Maaliskuussa maa paljastuu lumipeitteen alta, mistä kerrotaan myös sananparsissa. »Maaliskuu jo maata näyttää».

Toisen näkemyksen mukaan nimi tulee sanasta »maali», sillä maaliskuun hankikannolla on hiihdetty sopivaan paikkaan ampumaan maaliin. Näin ylläpidettiin ja harjoiteltiin elintärkeitä metsästystaitoja. Pohjois-Suomessa suksipuut kaadettiin maaliskuun ensimmäisellä tai toisella neljänneksellä, koska silloin kaadetun puun katsotaan parhaiten pysyvän suorana kieroon kääntymättä. Karjalassa maaliskuu on ruoan puolesta »mämmikuu».

Maaliskuisen uudenkuun, tai »marjankuun», syntymä on ollut tärkeä hetki. Marjankuu ennustaa kolmen seuraavan taivaallisen kevätkuun säät. Jos marjankuun syntymän aikaan puhaltaa kylmä pohjoistuuli, tulee kolme kylmää kevätkuuta ja pitkä hidas kevät. Jos maaliskuu syntyy lauhkealla etelätuulella, tulee varhainen, kaunis ja lämmin kevät. Silloin saadaan karja varhain ulos ja viljan kasvukaudesta tulee pitkä.

Uudenkuun tervehtiminen on vanha suomensukuisten kansojen tapa. Savossa marjankuu on tätä kautta liittynyt myös avio-onneen. Nähdessään ensi kerran maalisen kuun, nuori mies tai nainen sanoi: »Minä tervehdin sinua maaliskuu, minä pyydän sinua maaliskuu, näytä minulle kuppikumppania, jos minulla on onni ja rauha». Sen jälkeen ei enää katsottu kuuta vaan mentiin nukkumaan, jolloin unessa saattoi nähdä elämäntoverinsa.

Maaliskuun säästä on myös ennustettu tulevan kesän kelejä. Sumuinen sää maaliskuussa merkitsee kesäistä sadetta. Jos maaliskuussa on usva maata myöten, se on hallavuoden merkki. Liian varhaiseen kevään tuloon suhtauduttiin myös epäillen, sillä kansanomaisessa ajattelussa poikkeukselliset ajat olivat yleensä huono merkki. Kovin lämpimän maaliskuun ajateltiin aiheuttavan kylmän toukokuun. Maaliskuuta pidetään leikillisissä sanonnoissa kylmänhaluisena ja vihaisena, mutta auringonlämpö sulattaa lopulta sen jäiset tunteet.

Maaliskuun tuulta kutsuttiin Tapion riihen puinniksi. Vanhan kansan mukaan Tapio pui riihtä, kun tuuli keväisin katkoo puiden oksia, ravistaa kaarnoja ja irrottaa puista rikkoja ja kiidättää niitä ympäriinsä. Sanottiin myös, että »Tapio kylvää», kun metsänhaltija levittää puiden siemeniä ja käpyjä keväthangelle. Ilmiö tunnettiin myös honka- eli kaarnatuulen nimellä. Metsänkylvöstä laskettiin yhdeksän tai seitsemän viikkoa suliin vesiin.
Teksti julkaistu Taivaannaula ry:n luvalla
Katla
 

Re: Maaliskuu.

ViestiKirjoittaja ip-banni » 03.03.2018 15:12

Lähde lainaukseesi
http://www.taivaannaula.org/perinne/kan ... maaliskuu/

Minun mielestä ei tarvi lupaa, jos lainaa heidän tekstejään mutta lähde on silti mainittava.
Ja käsittääkseni Kis ei itse ole saanut lupaa lainata tekstiä vaan käyttää jonkun toisen lupaa levittää tekstiä. Jos siis tarvii luvan tekstin lainaamiseen, jota en löytänyt.
ip-banni
 

Re: Maaliskuu.

ViestiKirjoittaja Katla » 03.03.2018 15:29

kiitos!
Katla
 

Re: Maaliskuu.

ViestiKirjoittaja Fanni » 05.03.2018 00:55

Täytän maaliskuussa 45 vuotta.
Fanni
 

Re: Maaliskuu.

ViestiKirjoittaja Katla » 05.03.2018 01:23

Onnitelut synttäreiden kunniaksi :hip huraaa!!
Katla
 

Re: Maaliskuu.

ViestiKirjoittaja Fanni » 06.03.2018 01:08

31.3 :)
Fanni
 

Re: Maaliskuu.

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 08.03.2018 01:38

Viikolla 11 (12.3.-) talven siivet menevät katki etelässä.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Maaliskuu.

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 08.03.2018 12:03

Psykopatologia kirjoitti:Viikolla 11 (12.3.-) talven siivet menevät katki etelässä.

Koulujakäymätön äitinikin tiesi, että jos jokin katkeaa, se menee poikki - ei "katki".
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9250
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Maaliskuu.

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 09.03.2018 01:29

Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Maaliskuu.

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 15.03.2018 13:42

Koin aamulla kymmenen jälkeen jotain erittäin hämmentävää: Aurinko häikäisi vastapäisen talon akkunoiden kautta suoraan sijalleni ja silmääni. Siirryin hieman vasemmalle, ja kohta aurinkokin ymmärsi siirtyä, ja päädyimme sopuun. (Moista ei ole tapahtunut ainakaan vuoteen.) Kevään merkkejä tuokin! - Mutta nyt on kuitenkin menossa talven vasta isku. Täten talven siivet eivät ole aivan kokonaan poikki. Luulen kuitenkin, että kyseessä on vain jonkinlainen kuhmujoutsenlaulu. Ja viikolla 12 Föhn-tuuli on mukana taistelemassa vihulaista vastaan. Ja 20. on kevätpäiväntasaus, ja palmusunnuntaina (25.) alkaa kesäaika.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Maaliskuu.

ViestiKirjoittaja Palle » 20.03.2018 20:27

.
.
.
.
.
...................................................................................KOLLIT MOURUAA Kuva
.
.
.
.
.
.
Ko on ilonen luanto, ni kaikki maistuu hyvältä
Avatar
Palle
 
Viestit: 6632
Liittynyt: 12.03.2018 23:03


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron