Sipilän hallituksen palkkakuluissa hurja kasvu

Sipilän hallituksen palkkakuluissa hurja kasvu

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 03.01.2018 00:47

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ministerien, heidän erityisavustajiensa sekä valtiosihteereiden palkkakustannukset ovat nousseet parissa vuodessa kovaa tahtia.

Ensi vuonna palkkakulut paisuvat liki 300 000 eurolla. Suurimpana syynä on ministerien ja avustajien määrän lisääntyminen. Kahdessa vuodessa palkkakulut ovat nousseet peräti 1,2 miljoonaa euroa.

Hallituksen aloittaessa Sipilä halusi karsia sekä ministereiden että avustajien määrää. Vastoin Sipilän tavoitetta 14 ministerin kokoonpanona aloittanutta hallitusta on kuitenkin pitänyt kasvattaa. Nyt ministereitä on jo 17.

Ensi vuodelle ministereiden, valtiosihteereiden ja avustajien palkkoihin on luvassa 6 510 000 euroa, käy ilmi valtiovarainministeriön budjettiesityksestä.

Tälle vuodelle budjettiin oli varattu 5 575 000 euroa, mutta summaa jouduttiin nostamaan lisätalousarviossa 645 000 eurolla.

Vuonna 2016 palkoista selvittiin vielä 5 351 000 eurolla.

Kahden vuoden aikana palkkakulut ovat näin ollen nousemassa vajaalla 1,2 miljoonalla eurolla, eli noin 22 prosentilla.

VM:n mukaan 6,5 miljoonan euron palkkapotti jaetaan ensi vuonna 17 ministerin, neljän valtiosihteerin ja 42 erityisavustajan kesken.

Ministerin palkkio on tällä hetkellä 9 103 euroa kuukaudessa ja pääministerin palkkio 10 920 euroa kuussa, kertovat valtioneuvoston kanslian verkkosivut.

Erityisavustajien peruspalkka on 4 210 euroa kuussa, mutta moni tienaa selvästi paremmin. Esimerkiksi Juha Sipilän poliittisen erityisavustajan Riina Nevamäen palkkaa nostettiin yli 7530 euroon jo vuonna 2015.

Valtiosihteereillä palkat ovat tätäkin kovemmat. Esimerkiksi valtiosihteeri Paula Lehtomäen (kesk.) palkka on noin 12 300 euroa kuussa.

Ministerien määrän kasvettua myös avustajien määrä on noussut. Avustajakaartin suuruus vaihtelee ministereittäin. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) on poikkeus, sillä hänellä ei ole erityisavustajia.

https://www.helsinginuutiset.fi/artikke ... w.facebook
Sievä Sigismund
 

Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 24 vierailijaa

cron