Monikulttuurinen Suomi: kaikki kaikkia vastaan

Monikulttuurinen Suomi: kaikki kaikkia vastaan

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 12.12.2017 17:26

Väitteeni on, että suomalaisilla oli autonomian aikana enemmän itsenäisyyttä kuin EU-ajalla. Venäläisillä ei ollut kansalaisoikeuksia Suomessa, toisin kuin EU-maiden kansalaisilla nyt miltei on. Suomea hallitsi senaatti, ja keisari-suuriruhtinas teki päätöksensä duuman ohi senaatin esitysten mukaan. Toisin on EU:ssa, johon kuuluessamme kolme neljäsosaa lainsäädännöstä on direktiivien määräämää. Ennen meillä oli oma raha, keskuspankki, maatalous ja tullilaitos, toisin kuin nyt EU:ssa, jossa tullimaksutkin humahtavat valtioliiton kassaan.

Kansalaisten eripura on arkipäivää kaduilla ja kujilla, sillä eriarvoisuus on kasvanut taloudellisen polarisoitumisen myötä. EU:n tuputtamaa maahanmuuttoa koskevan erimielisyyden vuoksi nykyisin ei mahduta juhlimaan yhdessä edes itsenäisyyttä samoilla pihoilla, ja vasemmisto tulittaa itseään nilkkaan huutaessaan maahan lisää pakolaisia. Vasemmisto haluaa ymmärrettävästi ”jakaa” oman köyhyytensä, mutta vertauskuvasta ei ole mitään vieraille jaettavaksi.

http://www.oikeamedia.com/o1-49309 Blogi: Jukka Hankamäki, ti 12.12.2017 14:51
Sievä Sigismund
 

Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron