Poliisi selvittää Suomen lippujen polttamista


Re: Poliisi selvittää Suomen lippujen polttamista

ViestiKirjoittaja m-vaiva » 08.12.2017 14:59

Jos tähän nyt ovat syyllisiä anarkistit, lienee aihetta miettiä pitääkö heidät toimintansa lakkauttaa Suomessa.
m-vaiva
 

Re: Poliisi selvittää Suomen lippujen polttamista

ViestiKirjoittaja m-vaiva » 08.12.2017 15:35

https://takku.net/article.php/20171207184552381
"Suomi 100 -nuotio


Juhlistimme eilen 6.12.2017 Suomen 100-vuotissyntymäpäivää nuotion äärellä. Rakensimme nuotiomme saloista vapautetuista lipuista ja muutamasta mukaan tarttuneesta banderollista. Ajattelimme näiden olevan hyödyllisempiä tulessa kuin aiemmilla paikoillaan lietsomassa kaduilla isänmaallisuuden tunnetta.

Isänmaallisuus tarkoittaa omistautumista jollekkin valtiolle, mikä on automaattisesti ulossulkevaa kaikkea valtion ulkopuolista kohtaan ja aiheuttaa kilpailutilanteen rajojen eri puolilla olevien ihmisten ja ihmisryhmien välille. Sen sijaan, että vähemmän etuoikeutettuihin luokkiin kuuluvat tuntisivat solidaarisuutta toisiinsa riippumatta maantieteellisestä sijainnista, saa isänmaahehkutus heidät samaistumaan yläluokkaisiin riistäjiinsä ja siten ylläpitämään sortavaa luokka-asetelmaa.


Älkäämme antako sortokoneiston muodostamien ja ylläpitämien rajojen harhauttaa meitä huomaamasta todellisia vihollisiamme, vaan taistelkaamme kokonaisvaltaisesti eriarvoisuutta vastaan!"
m-vaiva
 

Re: Poliisi selvittää Suomen lippujen polttamista

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 08.12.2017 17:01

Hohhoijaa.
Eivät osaa edes kirjoittaa.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9250
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Poliisi selvittää Suomen lippujen polttamista

ViestiKirjoittaja Mirri » 09.12.2017 00:36

m-vaiva kirjoitti:Jos tähän nyt ovat syyllisiä anarkistit, lienee aihetta miettiä pitääkö heidät toimintansa lakkauttaa Suomessa.

Ehkä sekin asia jossakin vaiheessa tulee mietittäväksi, mutta ei taida lippujen polttaminen riittää perusteluksi.
Poliisi lienee anarkistienkin kohdalla hyvä taho arvioimaan, milloin raja ylittyy niin, että jokin järjestö jyrää toisten ihmisten oikeuksia liikaa tai aiheuttaa liian paljon turvallisuusuhkaa.

Käsittääkseni Helsingissä itsenäisyyspäivänä anarkistit ovat riesa siinä kuin muutkin mielenosoittajat, joita kaupunkiin kerääntyy laumoittain.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa