Oikeastaan Israelin pääkaupunkina vasta kuningas Daavidista asti eli n. vuodelta 1000 ennen kristusta.
Varhaisimmat vaiheet
Ensimmäiset arkeologiset todisteet asutuksesta ovat varhaiselta pronssikaudelta noin 3000–2800 eaa. Myöhäiseltä pronssikaudelta on peräisin varhaisin kirjallinen maininta Jerusalemista tällä nimellä (noin 1400 eaa.)[7] Jerusalem mainitaan nimellä Rusalimum 2000-luvulla eaa. egyptiläisissä kirjoituksissa ja 1500-luvulla eaa. nimellä Urusalim diplomaattiseen kirjeenvaihtoon liittyneessä niin kutsutussa Amarna-kirjeessä.[8]
Raamatun mukaan Jerusalemin asukkaita olivat jebusilaiset, kunnes Israelin kuningas Daavid valloitti kaupungin noin 1000 eaa. ja teki siitä Israelin ja Juudan pääkaupungin.[9] Vuonna 925 eaa. Jerusalemista tuli pelkästään Juudan pääkaupunki, kun Salomon valtakunta jaettiin kahtia Israelin ja Juudan kuningaskuntiin.[8]
Kathleen Kenyonin 1960-luvulla Ofelinkukkulalla suorittamissa kaivauksissa löydettiin kiviportaita, jotka ajoitettiin 900-luvulle eaa. Paikalta vuonna 2005 kaivettiin Daavidin palatsin jäänteitä, mikä joidenkin tutkijoiden mukaan vahvistaa Daavidin olleen historiallinen henkilö.[10] Hänen poikansa kuningas Salomo kruunattiin kuninkaaksi noin 960 eaa. ja hän rakennutti Jerusalemin ensimmäisen temppelin[8].
Vuonna 701 eaa. Assyrian kuningas Sanherib piiritti Jerusalemia, mutta ei onnistunut yrityksessään. Hiskia, Juudan kuningas, rakennutti tunnelin Gihonin lähteeltä Siloaan, Daavidin kaupunkiin silloisen Jerusalemin rajojen sisäpuolelle Temppelivuoren alle ja näin kaupungin vesihuolto oli pitkän aikaa turvattu.[8].
Nebukadnessar valloitti Jerusalemin 586 eaa. ja babylonialaiset hävittivät Jerusalemin temppelin vuonna 587 eaa..[8][11] Tällöin suuri osa kaupungin asukkaista pakkosiirrettiin Babyloniin (ns. Baabelin vankeus). Vuonna 538 eaa. Persian kuningas Kyyros II Suuri antoi juutalaisille luvan palata Juudeaan, ja toisen temppelin rakentaminen aloitettiin 516 eaa. Dareios I:n hallituskaudella Esran ja Nehemian johdolla. Temppeli vihittiin käyttöön 511 eaa. Vuonna 445 eaa. Nehemia kunnosti kaupungin muurit.[12]
Aleksanteri Suuren hyökättyä Persiaan Juudean maakunta joutui makedonialaisten hallintaan 332 eaa. ja Aleksanterin kuoltua se kuului aluksi Ptolemaios I:n hallitseman Egyptin alaisuuteen. Vuonna 198 eaa. Antiokhos III Suuren johtamat seleukidit valtasivat kaupungin Ptolemaios V Epifaneelta.[13] Antiokus IV sorti juutalaisia muun muassa häpäisemällä temppelin pyhyyden. Tämän jälkeen hellenistiset seleukidit menettivät valtansa Jerusalemissa vuonna 168 eaa. alkaneen makkabilaiskapinan seurauksena juutalaisten ylipapin Mattatiaan kieltäydyttyä uhraamasta kreikkalaisille jumalille.[14] Makkabealaiset valloittivat Jerusalemin ja puhdistivat temppelin.[12] Sen jälkeen Mattatiaan jälkeläiset, makkabealaiset, myöhemmältä nimeltään Hasmonit, hallitsivat Juudeaa aina vuoteen 63 eaa. asti.[15]
Rooman vallan aika
Pääartikkeli:Jerusalemin toinen temppeli
Pääartikkeli:Jerusalemin piiritys (70)
Makkabilaisten kiistan takia vuonna 63 eaa. Roomasta lähetettiin Pompeius Jerusalemiin. Hänen jälkeensä roomalaisten Juudean kuninkaaksi määräämä Herodes laajensi toista temppeliä ja rakensi muureja ja palatseja. Hänen jälkeläisensä hallitsivat Juudeaa Julius Marcus Agrippaan asti. Agrippa rakennutti uuden muurin Jerusalemiin 41–44 jaa.[12].
Vuonna 66–67 juutalaiset nousivat kapinaan roomalaisia vastaan ja roomalaiset valloittivat Jerusalemin vuonna 70 jaa., jolloin toinen temppeli tuhottiin, ja 3 vuotta myöhemmin ensimmäinen juutalaissota päättyi. Vuonna 132 Jerusalemin juutalaiset nousivat kuitenkin vielä uudestaan kapinaan Roomaa vastaan. Tämä Bar Kohban kapina[12], toinen juutalaissota päättyi vuonna 135, jolloin keisari Hadrianus karkotti kaikki juutalaiset monista osista Palestiinaa sekä Jerusalemista, joka oli tuhottu perustuksia myöten. Jerusalemin muutettiin Aelia Capitolina-nimiseksi roomalaiseksi varuskuntakaupungiksi.[16][17]
Vuonna 326 kuningatar Helena kävi Jerusalemissa ja sinne rakennettiin Pyhän haudan kirkko kuningattaren aloitteesta. Kristinuskosta tuli koko Rooman valtionuskonto.[17]
Keskiajasta ensimmäiseen maailmansotaan
Pääartikkeli:Jerusalemin kuningaskunta
Pääartikkeli:Jerusalemin taistelu (1917)
Hierosolima (Jerusalem). Vanhin painettu näkymä Jerusalemista. Nürnberg 1493. 19 × 22,3 cm. Kyram Collection.
Rooman valtakunnan hajottua Jerusalem kuului Itä-Rooman alueisiin. Vuonna 614 persialaiset valloittivat kaupungin ja monia kirkkoja hävitettiin. Bysanttilaiset valloittivat kaupungin uudelleen vuonna 629. Muslimit valloittivat sen vuonna 638 kalifi Omarin johdolla, ja vuonna 691 kalifi Abd al-Malikin rakennuttama Kalliomoskeija eli Haram al-Sharif vihittiin Temppelivuorella. Kalifi al-Hakim tuhosi Pyhän haudan kirkon ja muita kirkkoja ja synagogia noin vuonna 1010. Vuonna 1072 Jerusalem joutui taas turkkilaisille seldžukeille, muslimeille, jolloin juutalaisia ja kristittyjä vainottiin. Jerusalem oli ristiritarien, kristityn nimeä käyttäneiden ristiretkeläisten hallussa vuodesta 1099 vuoteen 1187, jona aikana oli muslimien ja juutalaisten verilöylyjä. Vuonna 1187 Saladin valloitti sen uudelleen islamille. Hän antoi ristiritarien karkottamien muslimien ja juutalaisten palata takaisin asuinsijoilleen. Rikhard Leijonamieli yritti valloittaa Jerusalemin uudelleen vuonna 1191. Malik al-Muazzam Isa hajotti kaupungin muurit vuonna 1219.[17]
Saksan keisari Fredrik II sai Jerusalemin vuonna 1229 hallintaansa diplomaattisin keinoin, mutta vuonna 1244 muslimit valloittivat sen jälleen. Ollessaan kristittyjen hallinnassa Jerusalem oli Jerusalemin kuningaskunnan eli Outremérin pääkaupunki 1100–1187 ja 1229–1244. Tämän jälkeen sitä hallitsivat ensin Khwarezmidit ja myöhemmin mamelukit vuodesta 1260.
Osmanien hallitsija Selim I[18] liitti Jerusalemin vuonna 1517 Osmanien valtakuntaan, joka hallitsi sitä 400 vuotta. Sulttaani Suleiman rakennutti kaupungin muurit uudelleen. Vuosina 1832–1840 kaupunkia hallitsi egyptiläinen Muhammed Ali. Kaupunkia laajennettiin ensimmäistä kertaa vanhan kaupungin muurien ulkopuolelle. Ensimmäiset yritykset asettua asumaan kaupungin muurien ulkopuolelle tekivät kristityt 1850-luvulla. Uudet korttelit olivat Migrash Harusim ja Mishkenot Sha'ananim, joka oli ensimmäinen juutalainen kortteli muurin ulkopuolella ja perustettiin vuonna 1860.[18][19] Vuonna 1870 kaupungin asukkaista enemmistö oli juutalaisia. Vuonna 1898 keisari Wilhelm I vieraili Jerusalemissa.
Britannia miehitti sen ensimmäisessä maailmansodassa vuoden 1917 taistelussa, jolloin osmanien valta murtui.[16][18]
Itsenäisen Israelin pääkaupungiksi
Sodan jälkeen Jerusalem liitettiin brittien hallinnassa olleeseen Palestiinan mandaattialueeseen ja oli sen pääkaupunkina Israelin perustamiseen saakka. Scopusvuorella muurattiin vuonna 1918 heprealaisen yliopiston peruskivi.[18]
Kansainliitto ratifioi Balfourin julistuksen vuonna 1922 ja luovutti mandaatin Britannian hallintaan.[16] Vuonna 1929 oli arabien kapina juutalaisten maahanmuuttoa vastaan. Peelin komissio ehdotti vuonna 1937 Palestiinan jakoa, mutta arabit vastustivat ja aloittivat vuosikausien kapinan Jerusalemissa. Vuonna 1947 YK äänesti suunnitelman puolesta, jonka mukaan juutalaiset ja arabit saisivat Palestiinasta omat valtionsa ja Jerusalem kansainvälistettäisiin. Juutalaiset hyväksyivät esityksen, mutta arabit eivät. Ympäröivien maiden arabit tunkeutuivat maahan ja alkoi Israelin ja arabien välinen sota, jossa Jordania valloitti Itä-Jerusalemin ja vanhankaupungin, siellä ollut juutalaiskortteli mukaan luettuna.
Yhdistyneiden Kansakuntien jakosuunnitelma suositteli Jerusalemin muodostamista kansainväliseksi vapaakaupungiksi, mitä suunnitelmaa ei koskaan toteutettu. Israelin itsenäisyyssodan päätyttyä vuonna 1948 Jerusalem jaettiin Israelin ja Jordanian kesken. Jerusalemin vanha kaupunki joutui Jordanialle, mutta sen länsipuolella sijaitsevat, pääasiassa juutalaissiirtolaisten asuttamat esikaupungit Israelille, jonka alue Jerusalemin kohdalla työntyi kielekkeenä Jordanian (Länsirannan) sisään. Tämä Länsi-Jerusalem julistettiin Israelin pääkaupungiksi, mutta sellaiseksi sitä ei kansainvälisesti hyväksytty.[20] Jaetun kaupungin poikki kulkenut raja suljettiin, eikä israelilaisilla ollut pääsyä esimerkiksi Itkumuurille.
Kaupunki yhdistyi, mutta näkymättömät muurit jäivät
Koska Jerusalemin jako aiheutti aikoinaan sen, etteivät juutalaiset päässeet vanhaankaupunkiin, missä sijaitsi heidän pyhin paikkansa Itkumuuri, ihmiset tuohon aikaan kiipesivät Siioninvuorelle edes nähdäkseen Itkumuurin, mutta vuori ei ollut tarpeeksi korkea, joten muuri ei näkynyt sieltä. Kun vuonna 1967 alkanut kuuden päivän sota pyyhki pois kaupunkia 20 vuotta jakaneen rajalinjan ja Jerusalem oli jälleen yhdistynyt kaupunki, betonimuurit, hiekkasäkit ja raja-aidat katosivat, ja ihmiset saivat liikkua kaupungissa vapaasti. Ihmisiä virtasi Temppelivuorelle, vanhankaupungin basaareihin ja Itkumuurille. Itä-Jerusalemin palestiinalaiset tutustuivat kaupungin israelilaiseen osaan. Uskottiin konfliktien laukeavan. Se, että israelilaiset olivat julistaneet Jerusalemin jakamattomaksi pääkaupungikseen, ei miellyttänyt palestiinalaisia, kuten ei sekään, että Itä-Jerusalemista ympäristöalueineen oli tullut Israelin hallitsemia alueita. Ihmiset, jotka olivat sodan takia 1947–1948 paenneet kaupungin läntisistä osista, joutuivat nyt näkemään, että heidän aiemmissa kodeissaan asui israelilaisia. Israelilaiset taas saivat nähdä, miten heidän 1948 asuttamansa vanhankaupungin juutalainen kortteli oli lähes täysin hävitetty ja Öljymäen noin 2000 vuotta vanha hautausmaa monin osin häväisty.[21] Itsemurhaterroristien iskut ovat luoneet vahvemmat raja-aidat juutalaisten ja palestiinalaisten välille kuin mitkään fyysiset esteet voisivat tehdä.[3]
Kuuden päivän sodassa kesäkuussa 1967 Israel valloitti Itä-Jerusalemin ja julisti Jerusalemin vuonna 1980 "Israelin ikuiseksi pääkaupungiksi."[16] YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 478 julisti päätöksen laittomaksi.[22] Rauhansopimuksessa 1994 Jordania sai etuoikeuden Jerusalemin pyhiin paikkoihin ("In this regard, in accordance with the Washington Declaration, Israel respects the present special role of the Hashemite Kingdom of Jordan in Muslim Holy shrines in Jerusalem. When negotiations on the permanent status will take place, Israel will give high priority to the Jordanian historic role in these shrines").
Vuonna 1977 Egyptin presidentti Anwar Sadat vieraili Jerusalemissa Israelin ja Egyptin rauhansopimuksen yhteydessä. Vuoden 1993 tehdyn palestiinalaisten ja israelilaisten välisen Oslon sopimuksen toteutuksessa useat Jerusalemia koskevat kiistakysymykset aiheuttavat konflikteja ja jännitystä Jerusalemissa. Camp Davidissa Yhdysvalloissa Israelin ja palestiinalaisten neuvottelut katkesivat muun muassa kysymykseen Jerusalemin tulevasta poliittisesta ja uskonnollisesta asemasta.[18]
Vuoden 2001 rauhanneuvotteluissa keskusteltiin Jerusalemin juutalaisosien liittämisestä Israeliin, mutta neuvottelut kariutuivat. Sittemmin Israel on rakentanut eristysmuurinsa paljolti kaupungin itärajaa pitkin.[23] Toisen intifadan alusta lähtien Länsi-Jerusalemissa on tapahtunut useita terrori-iskuja.[24]
Viimeiset kaksi Jerusalemissa vielä suurlähetystöään pitänyttä maata, Costa Rica ja El Salvador siirsivät suurlähetystönsä pois Israelin vuoden 2006 Libanonin pommitusten jälkeen.[25][26]