Ruotsin kirkko lakkaa kutsumasta Jumalaa herraksi

Ruotsin kirkko lakkaa kutsumasta Jumalaa herraksi

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 24.11.2017 19:33

Ruotsin kirkko lakkaa kutsumasta Jumalaa Herraksi
SAMI METELINEN | 24.11.2017 | 16:16
Ruotsin kirkko kehottaa pappeja käyttämään vastedes sukupuolineutraaleja termejä.
Ruotsin evankelis-luterilaisen kirkon uuden ohjekirjan mukaan pappien on jatkossa vältettävä sanoja ”Herren” eli ”herra” ja ”han” eli ”hän” maskuliinimuodossa. Sen sijaan ohjekirja kehottaa käyttämään aina käsitettä ”Jumala”.

Ruotsin evankelis-luterilainen kirkko päivittää 31-vuotiaan ohjekirjansa, jossa määritellään muun muassa ohjeet jumalanpalveluksen toimittamiseksi.

Asiasta päätti 251-henkinen kirkolliskokous. Uusi ohjesääntö tulee voimaan ensi vuoden helluntaina 20. toukokuuta.

– Teologisesti, esimerkiksi, tiedämme, että Jumala on sukupuolimääritelmiemme ulkopuoluella, Jumala ei ole ihminen, Ruotsin evankelisen kirkon arkkipiispa Antje Jackalén kertoi uutistoimisto TT:lle.

Kaikki eivät ole ottaneet uuden ohjekirjan sukupuolineutraaleja säännöksiä vastaan tyytyväisyydellä. Esimerkiksi Lundin yliopiston teologian dosentti Christer Pahlmblad sanoi Tanskan Kristeligt Dagbladille, että ei pidä järkevänä, jos Ruotsin kirkko tulee tunnetuksi kirkkona, joka ei kunnioita yhteistä teologista perintöä.


https://www.verkkouutiset.fi/ruotsin-ki ... -herraksi/
Sievä Sigismund
 

Re: Ruotsin kirkko lakka kutsumasta Jumalaa herraksi

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 24.11.2017 19:35

Eikö mikään ole enää pyhää?
Sievä Sigismund
 

Re: Ruotsin kirkko lakka kutsumasta Jumalaa herraksi

ViestiKirjoittaja m-vaiva » 24.11.2017 20:41

Hen kirjoittaa varmaan raamatun uudestaan.
m-vaiva
 

Re: Ruotsin kirkko lakka kutsumasta Jumalaa herraksi

ViestiKirjoittaja m-vaiva » 24.11.2017 20:42

Sievä Sigismund kirjoitti:Eikö mikään ole enää pyhää?

Allah on Pyhä edelleen.
m-vaiva
 

Re: Ruotsin kirkko lakka kutsumasta Jumalaa herraksi

ViestiKirjoittaja Mirri » 24.11.2017 20:43

Luulen, että Jumalan oletettu maskuliinisuus kestää kriittisen tarkastelun oikein hyvin. Mistään ei tiedetä, onko Jumala maskuliininen/feminiininen, vai jotakin noiden kahden väliltä. Tai jotakin ihan muuta.

Tiedetään, että kutakuinkin kaikki maailman uskonnot ovat miesten luomia - suorastaan miesten synnyttämiä. Ja jos eivät ole miesten luomia niin ainakin ovat miesten kirjoittamia.
Muuttuisivatko vanhat maailmanuskonnot toisenlaisiksi, jos naiset pääsisivät tarkistamaan ja korjailemaan niitä oman feminiinisyytensä mukaisesti; sitä ei tiedä kukaan, koska sellaista ei ihmiskunnan historiassa olla koettu.

"Allah on Pyhä edelleen."
Ovatko kaikki maailman muslimit varmoja Allahin maskuliinisuudesta?
Viimeksi muokannut Mirri päivämäärä 24.11.2017 20:46, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Ruotsin kirkko lakka kutsumasta Jumalaa herraksi

ViestiKirjoittaja m-vaiva » 24.11.2017 20:46

Miksi naiset eivät tee itselleen ihan omaa uskontoaan?
Antaa miesten ja minun pitää Herran ja naiset kirjoittavat uuden raamatun jossa ei ole Herraa.
m-vaiva
 

Re: Ruotsin kirkko lakka kutsumasta Jumalaa herraksi

ViestiKirjoittaja m-vaiva » 24.11.2017 20:50

Tuolla alkulinkin keskustelussa kysytään
"Ei kai Jeesuskaan sitten enää ole jumalan poika"?
m-vaiva
 

Re: Ruotsin kirkko lakka kutsumasta Jumalaa herraksi

ViestiKirjoittaja m-vaiva » 24.11.2017 20:51

Mirri kirjoitti:"Allah on Pyhä edelleen.
Ovatko kaikki maailman muslimit varmoja Allahin maskuliinisuudesta?

Enkä mitään sanonut Allahin sukupuolesta, sanoin vain, että Allah on Pyhä edelleen.
m-vaiva
 

Re: Ruotsin kirkko lakka kutsumasta Jumalaa herraksi

ViestiKirjoittaja Mirri » 24.11.2017 21:09

m-vaiva kirjoitti:Tuolla alkulinkin keskustelussa kysytään
"Ei kai Jeesuskaan sitten enää ole jumalan poika"?

Jeesuksen olemassaolosta lienee historiallisia tosiasioita, joiden mukaan hän oli mies.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Ruotsin kirkko lakka kutsumasta Jumalaa herraksi

ViestiKirjoittaja m-vaiva » 24.11.2017 21:20

Entäs mitä mieltä olet siitä, että naiset voisivat keksiä uuden ihan oman uskonnon, kun nämä nykyiset uskonnot ovat miehet keksineet?
m-vaiva
 

Re: Ruotsin kirkko lakka kutsumasta Jumalaa herraksi

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 24.11.2017 21:34

Jumala loi miehen omaksi kuvakseen, parrallisiksi, kuten vanhat tietävät.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ruotsin kirkko lakka kutsumasta Jumalaa herraksi

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 24.11.2017 21:53

Niin, parta ei pahoille kasva, tietää vanha viisaus...
Sievä Sigismund
 

Re: Ruotsin kirkko lakka kutsumasta Jumalaa herraksi

ViestiKirjoittaja Mirri » 24.11.2017 21:59

m-vaiva kirjoitti:Entäs mitä mieltä olet siitä, että naiset voisivat keksiä uuden ihan oman uskonnon, kun nämä nykyiset uskonnot ovat miehet keksineet?

Huono idea. En tiedä, miksi naisten pitäisi keksiä jokin oma uskonto vain siksi, että vanhat uskonnot ovat vaientaneet naiset ja jättäneet heidän 'tietotaitonsa' huomioimatta.
Pitäisi jotenkin nykyaikaistaa uskontoja niin, että niissä saataisiin naisten olemassaolo näkyviin miesten rinnalla tasavertaisena ja miehiin verrattuna yhtä kyvykkäänä. Käsittääkseni uskonnot itsessään eivät anna lupaa tai oikeutta ihmisten (lue: miesten) keksimään ja järjestämään hierarkkiaan, jonka mukaan naisten kuuluu olla miehille alamaisia.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Ruotsin kirkko lakka kutsumasta Jumalaa herraksi

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 24.11.2017 22:00

21:00
Opin mukaan Jeesus oli tosi ihminen ja tosi Jumala. Pyhän Henki on sukupuoleton. Muita lapsia Isä Jumalalla ei ole.
21:02 Kun hän istuu oikealla, meistä näyttää, että hän istuu vasemmalla.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ruotsin kirkko lakka kutsumasta Jumalaa herraksi

ViestiKirjoittaja m-vaiva » 24.11.2017 22:03

Naisten aivokapasiteetti ei taida riittää ihan oman uskonnon keksimiseen vaan pitää ratsastaa miesten keksimillä uskonnoilla ja yrittää sinne lykätä joku nainen johtavaan asemaan.
m-vaiva
 

Re: Ruotsin kirkko lakka kutsumasta Jumalaa herraksi

ViestiKirjoittaja Hilppa » 24.11.2017 22:03

Ainakin jo 80-luvulta Suomessa on ollut sellaista eksegetiikan tutkimusta, johon on liittynyt naistutkimus. Sellainen mielikuva minulla on, että Raija Sollamo olisi ensimmäisiä teologian professoreita, jonka yksi aihe oli naistutkimus.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Raija_Sollamo
Hilppa
 

Re: Ruotsin kirkko lakka kutsumasta Jumalaa herraksi

ViestiKirjoittaja Mirri » 24.11.2017 22:05

Psykopatologia kirjoitti:Jumala loi miehen omaksi kuvakseen, parrallisiksi, kuten vanhat tietävät.

Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen...
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Ruotsin kirkko lakka kutsumasta Jumalaa herraksi

ViestiKirjoittaja m-vaiva » 24.11.2017 22:07

Raamatusta voisi vaikka muuttaa Johanneksen kirjat Johannan kirjoittamiksi.
Paavalit kirjat olisi kirjoittanut Pauliina jne.
m-vaiva
 

Re: Ruotsin kirkko lakka kutsumasta Jumalaa herraksi

ViestiKirjoittaja m-vaiva » 24.11.2017 22:11

Mirri kirjoitti:
Psykopatologia kirjoitti:Jumala loi miehen omaksi kuvakseen, parrallisiksi, kuten vanhat tietävät.

Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen...


Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
ensimmäinen Mooseksen kirja.
m-vaiva
 

Re: Ruotsin kirkko lakka kutsumasta Jumalaa herraksi

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 24.11.2017 22:28

m-vaiva kirjoitti:Naisten aivokapasiteetti ei taida riittää ihan oman uskonnon keksimiseen vaan pitää ratsastaa miesten keksimillä uskonnoilla ja yrittää sinne lykätä joku nainen johtavaan asemaan.

Minä luulen, että naiset (yleisesti) ovat aivokapasiteetiltaan sen verran miehiä paremmin varustettuja, etteivät (yleistäen) ryhdy vakavissaan satuja keksimään. Sillä satuja ja taikauskoahan nuo ovat.

On valitettavaa, että uskonto on ainoa sosiaalisesti hyväksytty harhaisuuden muoto.

Tosin, olen itse ajatellut ryhtyä pastafariksi, koska tykkään spagetista ja siivilä päässä olisi passikuvassa hauska.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lent%C3%A ... neen.C3.A4
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9250
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Seuraava

Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa