Kommentti: Näin alkoi Jussi Niinistön Raatteen tie

Kommentti: Näin alkoi Jussi Niinistön Raatteen tie

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 08.11.2017 19:20

Puolustusministerin sotaliikkeet sekosivat, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.
Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) haki näytön paikkaa ja sai sen. Sitten alkoi hänen Raatteen tiensä.

Puolustuspolitiikkaan liittyy isoja intohimoja ja kalliita asekauppoja. Kun yhdelle suurvallalle kumarrat toiselle pyllistät. Päätöksiä ei voi tehdä vain nykyhetken kriisejä tuijottaen, vaan täytyy katsoa niiden yli. Kymmenen tai 20 vuoden kuluttua kansainvälinen kenttä voi olla ihan toisenlainen. Puolustuspolitiikka on aina myös ulkopolitiikkaa, siksi siitä eivät päätä yksin sotilaat tai puolustusministerikään.

Asiaan. Puolustusministeri Jussi Niinistö siis kertoi etukäteen markkinoivansa Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattisille Suomessa joskus 2020-luvun alussa järjestettävää suursotaharjoitusta. Mattis oli tulossa puolustusministerikokoukseen Helsinkiin. Odotetusti hirmustui entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd), minkä Jussi Niinistö kuittasi Eki-Sedän ärinänä.

Jussi Niinistön pasmat sekosivat maanantaina, kun Mattis tuli. Mattis tapasi presidentti Sauli Niinistön. Tämä ei puhunut Mattisin kanssa sotaharjoituksista vaan oman ilmoituksensa mukaan maailmanrauhasta.

Presidentin mukaan sotaharjoitusasia pitäisi puhua ensin kaikessa rauhaksi selväksi myös eduskunnan valiokuntien kanssa. Presidentti ei puhuisi suursotaharjoituksista vaan mieluummin tavanomaisista pääsotaharjoituksista.

Presidentti Niinistö näpäytti puolustusministeri Niinistöä
Presidentti Niinistön näpäytyksen puolustusministeri Niinistölle tekee kovaksi se, että tämä tapahtui Mattisin vierailun aikana. Yhdysvaltalaisdiplomaatit luonnollisesti pitävät vieraan perillä Suomen tapahtumista koko vierailun ajan. Niinpä kuin Jussi Niinistö sitten tiistaina toivotti Mattisille yhdysvaltalaisjoukot mukaan harjoituksiin, tämä ei ottanut kantaa ehdotukseen.

Saattaa olla, että entisen kenraalin Mattisin taktinen silmä on parempi kuin reservin yliluutnantti Niinistön. Ei kannata rynnäköidä, jos edessä on miinakenttä.

Jussi Niinistön kutsu Yhdysvalloille ei ollut virallinen. Silti se oli oma miina, johon Jussi Niinistö määrätietoisesti astui.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005441126.html
Sievä Sigismund
 

Re: Kommentti: Näin alkoi Jussi Niinistön Raatteen tie

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 09.11.2017 12:50

Puolustusministeriön "vastaisku". (Johdatetaan media muihin aiheisiin.)
Puolustusministeriö: Suomen ja Venäjän puolustushallintojen välille ”kuuma linja”
Julkaistu: 9.11. 10:56
Suomi ja Venäjä ovat avanneet ympärivuorokautisen puhelinlinjan onnettomuus-, häiriö- ja poikkeustilanteita varten, kertoo puolustusministeriö.
Ministeriön mukaan linja avattiin tämän kuun ensimmäisenä päivänä.

Puolustusministeriön mukaan puhelinlinja tehostaa keskinäistä tiedonvaihtoa. Sen työkieli on englanti.

Aloite ”kuuman linjan” perustamiseen tuli, kun kansliapäällikkö Jukka Juusti tapasi Venäjän varapuolustusministeri Aleksandr Fominin toukokuussa Moskovassa.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005442219.html
Sievä Sigismund
 


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron