Uuskommunistit mellakoivat Tampereella

Uuskommunistit mellakoivat Tampereella

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 22.10.2017 00:20

Uuskommunistit mellakoivat Tampereella - savupommit lensivät ja nyrkit heiluivat
Tapahtumien yhteydessä poliisi otti kiinni neljä vasemmistolaista.



Poliisi aikoo tutkia Tampereella riehuneiden uuskommunistien väkivaltaisuuksia. Lähtökohtana on, että vasemmistolaisten mellakoitsijoiden toimia tutkitaan epäiltynä väkivaltaisena mellakkana.

Paikalla ollut Poliisi oli hyvin hidas tarttumaan tilanteeseen kun vasemmistolaiset aloittivat väkivaltaisuudet ja yleisen järjestyksen häirinnän.

Parhaillaan poliisi koostaa asiasta esitutkintamateriaalia.

Poliisin mukaan vasemmistolaiset heittelivät savuavia paukkupommeja toisia mielenosoittajia, poliisia ja autoja kohti. Lisäksi joukko yritti hyökätä paikalla rauhallista ja luvallista kokoontumista pitäneen ryhmän kimppuun.

Poliisin tietojen mukaan kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut paukkupommeista.

Yhteensä vasemmistomellakoitsijoiden aloittamien väkivaltaisuuksien aikana otettiin kiinni neljä vasemmistolaista. Yksi otettiin kiinni pahoinpitelystä epäiltynä, yksi vaaran aiheuttamisesta ja kaksi poliisilain perusteella rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi.

Vasemmistomellakoiden takia liikenne kaupungin kaduilla oli useita kertoja pysähdyksissä ja junaliikenne Poriin ja Vaasaan muutaman hetken pysähdyksissä mellakoitsijoiden käveltyä kiskoilla.

Kaikkiaan poliisi luonnehti tapahtumia poikkeuksellisiksi. Loukkaantumisia poliisin tietoon ei ole tullut.


http://beta.oikeamedia.com/o1-44663
Sievä Sigismund
 

Re: Uuskommunistit mellakoivat Tampereella

ViestiKirjoittaja Tyy » 24.10.2017 10:44

Hullua riehumista.
Tyy
 
Viestit: 682
Liittynyt: 10.08.2016 15:21


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron