Mutta epäpyhiä ämmäin taruja karta.

Mutta epäpyhiä ämmäin taruja karta.

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 16.08.2017 09:40

Sanoo Timo Soini plokissaan.
Kävin Lea Mäkipään ja Kaj Turusen kanssa Leppävaaran Ratsutorilla. Espoossa. Kotikentällä. Keräsimme kannattajakortteja. Kyllä niitä hyvin saa. Ne täytyy hakea. Yksi kerrallaan.

Olen tehnyt tätä hommaa ennenkin. Tyhjästä.

Olin suustani kiinni tunnin ja kolme varttia. Pääviesti oli se, että Soinia äänestetään, olitpa missä puolueessa hyvänsä. Ei jäänyt epäselväksi. Tuli hyvä mieli.

Kävin Burger Kingissä torikeikan päätteeksi. Kaksi nuorta miestä pysähtyi pöydän päähän sanoen, että samaa ruokaa syödään ulkoministerin kanssa. Kaksi kannattajakorttia täytettiin juttutuokion päätteeksi. Kortteja on povitaskussa, niitä kysytään.

Laivassa on ruori sitä varten, että sitä käytetään. Jos kurssi on väärä, käännetään ruoria. Politiikka on samanlaista. Ja elämä. Ole oman elämäsi ruorimies, niissä puitteissa, jotka Luoja asettaa.

Mutta epäpyhiä ämmäin taruja karta. Nämä Paavalin kirjeen sanat Timoteukselle pätevät myös tähän Timoon. Hyvä vastaus kaikille selvännäkijöille ja ennustajaeukoille.

http://timosoini.fi/category/ploki/
Sievä Sigismund
 

Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron