Kela jätti köyhät ilman rahaa ja lääkkeitä – miksi se ei ole hätätila?
Juuri nyt Suomen kaltainen hyvinvointivaltio on paljastanut heikoimman kohtansa. Mitä tapahtuu, kun yhteiskunnan tuki loppuu, kysyy HS:n toimittaja Anna-Stina Nykänen kolumnissaan.
4.4.2017 6:51 http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005155031.html Kommentit 46
Kelan viivyttely toimeentulotukien maksamisessa on aiheuttanut Suomessa hätätilan, joka vaatii pikaisia toimia.
Ihmisiä uhkaa häätö kodeistaan kadulle sen takia, että he eivät saa viranomaisilta avustusta, joka heille kuuluisi. Sairailta ihmisiltä jäävät lääkkeet hankkimatta. Puhelimet sulkeutuvat, laskut päätyvät ulosottoon, luottotiedot lähtevät. Viranomaisten töppäilyn takia.
Tilanne on vaarallinen. Se koskettaa paitsi tuen saajia myös heidän perheitään ja viime kädessä koko yhteiskuntaa.
HÄTÄTILASSA olevat ihmiset ovat alttiita hyväksikäytölle ja painostukselle. He joutuvat suostumaan mihin tahansa selvitäkseen. Uhkina ovat kohtuuton pikavippikierre, rikokset, prostituutio.
Tällaisessa hätätilanteessa anteeksipyyntö ei riitä, ei myöskään kustannusten korvaaminen. Nyt pitäisi olla tarjolla konkreettisia keinoja, jotka auttavat selviämään niin, ettei kenenkään elämälle tehdä lopullista vahinkoa.
Seuraukset voivat olla sellaisia, ettei niitä rahalla korvata. Kodin menettäminen, raastavat riidat perheessä, välirikkoja läheisten ihmisten kanssa, hermojen menetys, maineen meno, terveyden lopullinen pettäminen.
Mitä kaikkea epätoivosta seuraakaan.
TAVALLINEN ihminen alkaa hätäpäissään keksiä keinoja:
Pitäisikö hallituksen määrätä, ettei ihmisiä saa häätää, jos vuokrat ovat rästissä viranomaisten töppäilyn takia? Pitäisikö apteekkeihin avata valtion tili, josta maksettaisiin vakavasti sairaiden ihmisten lääkkeet?
Kelasta odotetaan nyt rahoja, jotka ovat niin sanottua viimesijaista tukea. Sitä saa vain, jos ei ole muuta mahdollisuutta tulla toimeen. Ei ole työtä. Ei ole muuta tukiverkkoa. Ei ole luottoa, jolla saisi pankista ja vuokranantajalta pitkämielisyyttä tai armoa.
Nyt hätäapua revitään lasten säästöpossuista ja mummon patjan alta, pummataan naapurilta ja jonotetaan hyväntekeväisyydestä. Sillä saadaan ehkä kasaan ruoka, jolla pysyy hengissä, mutta vuokria ja velkoja sillä ei makseta.
Usein köyhän ainut auttaja on toinen köyhä. Tai ei kukaan.
HYVINVOINTIVALTION pitäisi taata myös niiden selviytyminen, joilla ei ole yhtään ystävää eikä sukua. Ei kykyä, kekseliäisyyttä eikä kunnon kielitaitoa. Byrokratia on niin vaikeaa, että siitä ei helpolla selviä kukaan. Saati ihminen, jolla on ennestään ongelmia ja kaikki voimat viety.
Myös heitä varten me maksamme veroja, emme vain omaa etuamme varten. Heikoimmilla on jo paljon ongelmia, kun he ovat tuen varaan päätyneet. Pitikö heidän taakakseen kaataa vielä tämäkin sotku?
JUURI NYT Suomen kaltainen hyvinvointivaltio on paljastanut heikoimman kohtansa. Mitä tapahtuu, kun yhteiskunnan tuki loppuu? Se on koe, joka voi päättyä huonosti ja josta kukaan ei tunnu vastaavan.
Kun yhteiskuntaa uudistetaan, tärkeää tuntuu kaikessa olevan yhä suurempi valinnanvapaus. Kannattaisiko ensin varmistaa se, että perusturva säilyy? Tärkeämpää kuin valinnanvapaus on turva.