Onko Stockmannin ahdinko ohi?

Onko Stockmannin ahdinko ohi?

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 15.02.2017 17:30

Stockmann punnersi voitolliseksi – onko tavaratalojen ahdinko ohi?
Stockmannin polttavin tehtävä on nyt saada kävijämäärät ja myynti kasvuun. Ne supistuivat edelleen viime vuonna.
Minna Nalbantoglu, Petri Sajari 15.2.2017 8:50, päivitetty 14:44 http://www.hs.fi/talous/art-2000005088499.html

Kuva
Helsingin keskustan Stockmannilla tehtiin viime vuonna suuria remontteja. Paraatipaikalle Esplanadin puolelle
tuli naisten asusteosasto, jonka tieltä saivat väistyä miesten sukat ja kalsarit. (KUVA: LIISA TAKALA)

KAUPPAYHTIÖ Stockmannin uudistaminen tuottaa tulosta: keskiviikkona tuloksensa julkistaneen yhtiön liikevoitto oli loka–joulukuussa ennakko-odotuksia parempi. Keskiviikkona iltapäivällä yhtiön osake oli kallistunut Helsingin pörssissä yli neljä prosenttia.
Konsernin koko viime vuoden liiketulos kääntyi 20,2 miljoonaa euroa voitolliseksi.
Vaikka tavarataloliiketoiminta tuotti yhä tappiota koko vuoden tasolla, loka – joulukuussa tavaratalotkin tekivät 14 miljoonaa euroa voittoa.
”Olemme oikealla tiellä kohti tavarataloliiketoiminnan muuttamista voitolliseksi vuoden 2018 loppuun mennessä”, sanoi toimitusjohtaja Lauri Veijalainen.
Myös S-ryhmän tavarataloketju Sokos ponnisti viime vuonna takaisin voitolliseksi seitsemän vuoden tappioputken jälkeen.

TARKOITTAAKO TÄMÄ, että pitkään vaikeuksissa rämpineet tavaratalot ovat vihdoin löytäneet keinot menestyä verkkokaupan ja kovenevan kilpailun puristuksessa?
Ei välttämättä.
”On vielä turhan aikaista sanoa, että ongelmat olisi nyt selätetty”, sanoo professori Arto Lindblom Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta.
Hänen mukaansa viime päivinä julkistetut tulokset ovat rohkaisevia, mutta ne kertovat enimmäkseen siitä, että tavaratalot ovat onnistuneet karsimaan kulujaan. Sen sijaan liikevaihto ja asiakasmäärät jatkavat yhä pienenemistään.
Stockmannin liikevaihto supistui loka–joulukuussa 8,3 prosenttia jatkuvilla tuotealueilla. Asiakasmäärät pienenivät joitakin prosentteja viime vuoden aikana, kertoo tavaratalotoimintojen ja myynnin johtaja Maiju Niskanen.
Tämä on professori Lindblomin mukaan tavaratalojen tulevaisuuden kannalta kaikkein huolestuttavinta.
”Tavaratalot elävät asiakasvirroista. Ne ovat erittäin tärkeitä.”

Kuva
Maiju Niskanen on toiminut Stockmannin tavaratalotoimintojen ja myynnin johtajana kesästä asti.
(KUVA: LIISA TAKALA)

MYÖS MAIJU NISKASELLE asiakasvirrat ja myynnin kasvattaminen ovat polttavimmat ongelmat.
Kävijämäärien kasvattamista kuitenkin hankaloittaa, että Niskasen mukaan kuluttajien tottumukset näyttävät muuttuneen. Kun aiemmin ostospäätöksiä kypsyteltiin kaupoissa pyörimällä, nyt sama tehdään kotisohvalla verkkokaupoissa, blogeissa ja somessa surffaillen.
”Ykkösfokuksemme on se, että saamme lisää kävijöitä, lisää syitä tulla meille”, Niskanen sanoo.
”Olemme tehneet kannattavuusparannukset, nyt kaikki fokus on ylärivissä.”

KANNATTAVUUTTA on Stockmannilla parantanut etenkin se, että se on luopunut tappiollisista osastoistaan. Niiden tilalle on tullut ulkopuolisia vuokralaisia kuten kodintekniikkaketju Power ja lelukauppa Hamleys Helsingin keskustan tavarataloon.
Sekä Stockmann että Sokos ovat supistaneet omaa myyntipinta-alaansa. Molemmat keskittyvät valikoimassaan nyt vaatteisiin, kosmetiikkaan ja kodin sisustukseen. Myös ruokaosasto Herkku on Stockmannille tärkeä.
Professori Lindblomin mukaan on liian varhaista arvioida sitäkään, oliko tämä päätös pitkällä aikavälillä oikea.
”Aika näyttää, onko se ollut asiakasvirtojen kannalta fiksu ratkaisu”, hän sanoo.
”Tavaratalon konseptiin kuuluu se, että tarjonta on riittävän laaja.”

Kommentit 3
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Onko Stockmannin ahdinko ohi?

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 15.02.2017 17:33

Fakta: Stockmannin tulos parani
- Stockmann-konsernin liikevaihto oli loka–joulukuussa 388,4 miljoonaa euroa ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 36,5 miljoonaa euroa.
- Koko viime vuoden liiketulos kasvoi 20,2 miljoonaan euroon. Edellisvuonna konserni teki 28,5 miljoonaa euroa tappiota.
- Stockmannin hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että viime vuoden tuloksesta ei maksettaisi lainkaan osinkoa.
- Vaateketju Lindex oli edelleen Stockmannin kannattavin liiketoimintayksikkö. Viime vuonna sen liikevoitto kasvoi 10 miljoonalla eurolla 55 miljoonaan euroon.
- Stockmann arvioi kuluvan vuoden liikevaihtonsa vähenevän myymälöiden ja tuotevalikoiman muutosten takia. Sen sijaan liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä yhtiö arvioi paranevan viime vuoteen verrattuna.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Onko Stockmannin ahdinko ohi?

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 15.02.2017 23:46

Kuva
http://www.worldwatchreview.com/2013/04 ... automatic/
Tissot Heritage Navigator 160th Anniversary Automatic (kronometri; vrk korkeintaan -6/+3 sek heitto).
Stockmannin (uudessa) Westerbackissa n.1200 € http://www.stockmanngroup.com/fi/tiedot ... rataloissa
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Onko Stockmannin ahdinko ohi?

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 16.02.2017 11:24

Stokmanni toivoo, että ahdinko olisi ohi ja asiakkaat palaisi. Aika näyttää..

Stockmannin osake oli huipussaan v 2011 yli 36€ nyt ollaan 7,3:ssa eurossa. Venäjän Stocmannit ajettu alas, joten saattaa kestää kauan ennenkuin ollaan taas huipussa.

Jos hyvin sattuu, käänne on tapahtunut. Jos näin on, niin on raavittava kaikki säästöt on ostettava Stockmannin osaketta. Riskinä tietysti on, että palataan laskettelemaan alaspäin.
Sievä Sigismund
 

Re: Onko Stockmannin ahdinko ohi?

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 16.02.2017 11:49

Tavarataloja koittelee erityisesti verkkokauppa. Olen itsekin sortunut Shanghailaiseen Wish-verkkokauppaan. Hinnat ovat uskomattoman halvat ja laatu hyvää kiinalaista tasoa. Mitään kovin arvokasta en uskalla sieltä ostaa.

https://www.wish.com/m?app_deep_link=d2lzaDovLw%3D%3D
Sievä Sigismund
 

Re: Onko Stockmannin ahdinko ohi?

ViestiKirjoittaja pöö » 17.02.2017 12:00

Itse luotan Aliexpressiin http://www.aliexpress.com/ verkko-ostoksissani. Turvallinen paikka ostajan kannalta.
pöö
 


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron