Trumpin ensimmäinen rukousaamiainen 2.2.2017

Trumpin ensimmäinen rukousaamiainen 2.2.2017

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 31.01.2017 19:12

Trumpin rukousaamiaiselle osallistuva suomalais­kansanedustaja: ”Tärkeämpi tapahtuma kuin YK:n yleiskokous” Heikki Arola HS 30.1.2017 13:18, 17:50 http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005066664.html
Suomesta mukaan on kutsuttu kaksi perussuomalaista, puolueen puheenjohtaja ja ulkoministeri Timo Soini sekä kansanedustaja Laura Huhtasaari. Kolmas kutsuttu on kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen.

YHDYSVALTAIN tuore presidentti Donald Trump isännöi ensimmäistä rukousaamiaistaan ensi torstaina Washingtonissa.
Suomesta mukaan on kutsuttu kaksi perussuomalaista, puolueen puheenjohtaja ja ulkoministeri Timo Soini sekä kansanedustaja Laura Huhtasaari. Kolmas kutsuttu on kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen.
Laukkanen on joukon rukousaamiaisten veteraani. Trump on jo neljäs presidentti, jonka aikana Laukkanen on saanut kutsun tapahtumaan. Ensimmäisen kutsunsa kristillisten ensimmäisen kauden kansanedustaja sai jo vuonna 1998 Bill Clintonin kaudella.
Ensi torstai on täten jo 18. kerta Laukkaselle. Hän uskoo, että tämä on Suomessa ennätys.

ENNÄTYKSEN tausta juontuu 1990-luvun loppupuolelta, jolloin Laukkanen toimi avustajan tehtävissä eduskunnassa. Hän oli saanut asiakseen järjestää kansanedustajien hartaustilaisuudet.
Samoihin aikoihin eduskunnassa vieraili ryhmä amerikkalaisia kongressiedustajia, jotka tiedustelivat, onko Suomen eduskunnassa kristillisiä rukousaamiaisten tai hartaushetkien tapaisia tilaisuuksia, jotka kuuluvat olennaisesti sikäläiseen traditioon.
Edustajat ohjattiin Laukkasen puheille. Siitä lähtien hän on saanut vuosittain kutsun tapahtumaan.
Laukkanen sanoo, että Suomessa ei ilmeisesti oikein ymmärretä rukousaamiaisen tapaisen tilaisuuden suurta merkitystä.
”Siinä on se sana rukous, jonka takia asiaa on vähätelty Suomessa. Sinne tullee valtavasti ihmisiä, kaikki Yhdysvaltain tärkeimmät vaikuttajat ja paljon ulkomaalaisia. Se on mielestäni tärkeämpi kokoontuminen kuin YK:n yleiskokous.”
Laukkasen mukaan Suomessa ei myöskään tiedetä, ettei kyse ole vain yhdestä kokoontumisesta: tapahtuma kestää kaikkiaan kolme päivää. Varsinaisen aamiaisen jälkeen on lounaita, illallisia ja seminaareja ajankohtaisista aiheista.
”Henkilö, joka ei Yhdysvalloissa osallistu hartaustilaisuuksiin, ei ole varteenotettava vaikuttaja.”

Laukkanen sanoo odottavansa Trumpin torstaista puhetta erittäin kiinnostuneena varsinkin siksi, että tämä on ehkä ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka ei ole julkisesti tunnustautunut kristityksi tai edes uskonnolliseksi.
”Hän tosin kiersi kampanjansa aikana paljon uskonnollisten ryhmien tilaisuuksissa, mutta tunnustuksellinen uskovainen hän ei ole.”

LAUKKANEN sanoo suhtautuvansa toistaiseksi avoimin mielin Trumpiin.
”Monet ovat tuominneet hänet jo kampanjapuheiden perusteella, mutta annetaan kaverin yrittää. Katsotaan.”
Laukkanen ei ole kertaakaan edes harkinnut boikotoivansa aamiaisia sen perusteella, että kulloisenkin isännän otteet eivät ole miellyttäneet. Suomalaisista kutsutuista esimerkiksi europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola boikotoi aikoinaan George W. Bushin aamiaisia tämän Irakia koskeneiden puheiden takia.
”Minusta nämä aamiaiset ovat sellainen traditio, että tapahtuma on jo itsessään suurempi kuin isäntä. Myös presidentti tietää tämän, ja siksi aamiaispuheeseen liittyy aina erityistä merkitystä”, Laukkanen sanoo.
Laukkanen muistaa erityisesti Barack Obaman ensimmäisen kauden toisen aamiaispuheen: Obama pahoitteli sitä, että monet amerikkalaiset epäilivät hänen kristillisyyttään.

Oikaisu kello 17.49: Rukousaamiainen pidetään Washingtonissa, ei New Yorkissa kuten jutussa aiemmin väitettiin.

Kommentit 114
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Trumpin ensimmäinen rukousaamiainen 2.2.2017

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 31.01.2017 19:18

(- -)
Laukkanen sanoo odottavansa Trumpin torstaista puhetta erittäin kiinnostuneena varsinkin siksi, että tämä on ehkä ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka ei ole julkisesti tunnustautunut kristityksi tai edes uskonnolliseksi. ”Hän tosin kiersi kampanjansa aikana paljon uskonnollisten ryhmien tilaisuuksissa, mutta tunnustuksellinen uskovainen hän ei ole.”
(- -)
Trump on ns. vauvauskovainen, so. vasta "oikealla" tiellä, jossa häntä opastetaan. Sen sijaan Laukkanen ja Soini ovat matuureita.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Trumpin ensimmäinen rukousaamiainen 2.2.2017

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 31.01.2017 21:29

Ja Laura Huhtasaari on jopa uskonnon opettaja.
Sievä Sigismund
 

Re: Trumpin ensimmäinen rukousaamiainen 2.2.2017

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 02.02.2017 15:56

Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 17 vierailijaa

cron