Trump-uutisointi kuin kreikkalainen kirjanpitäjä

Trump-uutisointi kuin kreikkalainen kirjanpitäjä

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 28.01.2017 18:24

Vanhan median harjoittama Trump-uutisointi on luotettavaa kuin kreikkalainen kirjanpitäjä. Tässä tuleekin nyt hieman analyysia viime viikon journalistisista rimanalituksista.

Yleisradion toimittaja Risto Mattila kirjoitti 26.1.2017 Ylen nettisivuille laajaa kiinnostusta herättäneen jutun, jonka hän otsikoi sanoin ”Lehti: Yhdysvaltain kovin ja kokenein johto erosi, eivät halua palvella Trumpia” (katso kuvaa) antaen näin ymmärtää, että ulkoministeriön virkamiehet olisivat joukkoirtisanoutuneet protestiksi Trumpille.

Kuva

Todellisuudessa lähteenä käytetty The Washington Post kirjoitti, että Trumpin hallinto korvaa diplomaattinsa uusilla. Menettely on tavanomainen Yhdysvalloissa, jossa presidentin vaihtuessa vaihdetaan yleensä myös korkein virkamiesjohto. Näin on luottamussyistä. Muutoin johtamisesta ei tulisi mitään.

Ylen toimittajan yritystä mustamaalata Donald Trumpia ei paranna se, että kirjoittaja myöhemmin peitteli valhettaan poistamalla otsikostaan maininnan ”eivät halua palvella Trumpia” (ks. linkkiä). Ihmiset eivät usein lue otsikkoa pitemmälle, ja otsikointi määrää lukijalle syntyvän yleiskuvan, joten kyse oli taaskin tietoisesta Trump-vastaisesta propagandasta, joka osoittaa, että median vihervasemmistolainen ja lukijoita ylenkatsova agenda jatkuu.

Valhe kertautui ja paisui vanhassa mediassa, kun sekä porvarillinen että sosialistinen media alkoivat jäljentää ja levittää Ylen kirjeenvaihtajan juttua. Aamulehti otsikoi juttunsa sanoin ”Lehti: USA:n ulkoministeriön virkamiesjohto erosi protestina Trumpille: ’Ennen kokematon joukkopako’”. Puoluelehti Demokraatti puolestaan otsikoi: ”Protesti Trumpille – The Washington Post: Yhdysvaltain ulkoministeriön korkein virkamiesjohto erosi”.

Sanoma-konserniin kuuluva Ilta-Sanomat valehteli tapahtuneesta, kunnes korjasi valettaan jutun loppuun lisätyllä maininnalla ”Päivitys 26.1. klo 22.37: Lisätty, että CNN:n mukaan virkamiehet erosivat, koska heitä oli kehotettu tekemään niin.” Savon Sanomat jätti valheen voimaan jutussaan ”Washington Post: USA:n ulkoministeriön virkamiesjohto erosi vastalauseena Trumpille”. Rehellisyydestä tätä lehteä voi kiittää vain sikäli, ettei se antautunut sensuroimaan omia valeitaan.

Politiikan tutkimukseen perustuva totuus asiassa on, että vaalien jälkeen yhdysvaltalaiset virkamiehet jatkavat tehtävissään vain, jos uusi presidentti sitä pyytää. Mutta nyt ei pyydetty, vaan Obaman alaiset poistuvat buildingista kalossin kuva takapuolessaan.

http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi. ... rjanpitaja
Sievä Sigismund
 

Re: Trump-uutisointi kuin kreikkalainen kirjanpitäjä

ViestiKirjoittaja Tyy » 30.01.2017 10:13

Johan Trump fanit ovat vauhdissa.

Lainauksia mainitusta alkuperäisestä uutisesta.
A number of career Foreign Service officers were informed this week that they will not be asked to stay on in senior or sensitive posts that are under direct White House control, creating an unusual leadership vacuum among the top ranks of the State Department.

Although the diplomats were not technically fired, the Trump administration opted to remove a number of top officials in charge of the State Department’s 13 divisions responsible for policy and other matters. Officials at the level of assistant secretary and above were affected, the department said.


Unusual=epätavallinen. Mielipidekirjoituksessa väitettään että kyse on tavanomaisesta asiasta.

In past administrations, many career diplomats have remained in their posts when the White House changed hands. The Trump administration has opted to retain fewer than usual, State Department officials said, although it was not immediately clear whether it is a majority.


Eli presidentin vaihtuessa monet näistä virkamiehistä ovat jatkaneen. Trumpin hovi on päättänyt että harvempi kuin yleensä on pidetty.

Tuossa stoorissa väitetään että kyse oli Obaman virkamiehistä. Vaikka selvästi oli mainittu että monet ovat jatkaneen presidentin vaihtumisen jälkeen. Täten he eivät voi mitenkään olla kaikki Obaman alaisia, vaan mahdollisesti G.W.Bushin. Kenties jopa muutamat Clintonin. Ainoa mitä tuossa jutussa ei yksiselitteisesti sanottu, on että osa eronneista eivät halunneet toimia Trumpin hallinnolle. Tosin mielestäni sellaista kyllä voi ymmärtää noista maininnoista koska he ovat ilmoittaneet eroavansa.

Toisaalta kommenteissa on sanottu että juttua on moneen otteeseen muokattu, viitaten erityisesti noihin irtisanomisiin vs. eroamisiin. Kommentti on lähetetty ennen kuin tuo Uusisuomen urputus on lähetetty. Olisi hyvä lukea muutamat kommentkitkin jos niin analysoida uutisointia.

Tosiasiathan eivät monia kiinnosta.
Tyy
 
Viestit: 682
Liittynyt: 10.08.2016 15:21


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 15 vierailijaa

cron