Joulumuistio 2016

Joulumuistio 2016

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 23.12.2016 10:34

Joulumuistio 2016 http://yle.fi/uutiset/3-9360877

HSL:n bussit, metrot ja raitiovaunut ajavat jouluaaton aattona 23. joulukuuta perjantaiaikataulujen mukaan eli myös yöliikenne ajetaan jouluaaton vastaisena yönä. Jouluaattona busseilla, metrolla ja raitiovaunuilla on lauantaiaikataulut, ja liikenne päättyy noin kello 16. Joulupäivänä liikenne käynnistyy sunnuntaiaikataulujen mukaisesti noin kello 11. Tarkemmat aikataulut löydät HSL:n sivuilta (siirryt toiseen palveluun).
__________________

Mm. Helsingin manhattanin alepa on joulunaikaan auki 24h.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Joulumuistio 2016

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 23.12.2016 12:21

Suomen Turku julistaa joulurauhan Vanhalta Suurtorilta jouluaattona 24.12. klo 12.

Jo 700 vuotta lähes katkeamattomana perinteenä kulkeneen julistuksen lukee Turun kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen.

Joulurauha julistetaan klo 12 jouluaattona Vanhalla Suurtorilla suomeksi ja ruotsiksi.


Muistakaa kuunnella ratiosta joulurauhan julisstus.
Sievä Sigismund
 

Re: Joulumuistio 2016

ViestiKirjoittaja irmeli » 23.12.2016 12:51

Joulurauhan julistus tuntuu erittäin tyhjänpäiväiseltä.
irmeli
 

Re: Joulumuistio 2016

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 23.12.2016 14:30

Eikös se ole hyvä, että tiedetään minkä jälkeen ei enää saa tapella?
Sievä Sigismund
 

Re: Joulumuistio 2016

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 23.12.2016 18:31

Muistutan lukijoita siitä, että tänään on kinkunpaistopäivä.

Joulupukkikin on tiettävästi lähtenyt Korvatunturilta, mutta en ole vielä häntä nähnyt.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Joulumuistio 2016

ViestiKirjoittaja pöö » 23.12.2016 22:19

S-market on täällä sunnuntaina kiinni, muuten auki. Huoltoasema Jari-Pekka on auki 24 h kuten joka vuorokausi. R- Kioski on myös päivittäin auki. Kaijan kotikahvila on kiinni kuten myös Pullapaja.
Viimeksi muokannut pöö päivämäärä 23.12.2016 22:21, muokattu yhteensä 1 kerran
pöö
 

Re: Joulumuistio 2016

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 23.12.2016 22:20

Noudattaako psykopatologia palsta joulurauhaa?
Sievä Sigismund
 

Re: Joulumuistio 2016

ViestiKirjoittaja pöö » 23.12.2016 22:23

Kuva

Tuollaistakin on saatavilla.
pöö
 

Re: Joulumuistio 2016

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 23.12.2016 23:41

Sievä Sigismund kirjoitti:Noudattaako psykopatologia palsta joulurauhaa?

Ei.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Joulumuistio 2016

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 24.12.2016 09:47

SUOMEN TURKU JULISTAA JOULURAUHAN

Lauantaisin klo 11.55, Yle TV1 - Yle Areena 365 pv
Turun Vanhalta Suurtorilta julistetaan perinteisin menoin joulurauha kaikkialle Suomeen ja ulkomaillekin. Vuoden 2016 joulurauhan julistuksen lukee Turun kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen.

http://areena.yle.fi/1-3854950
Sievä Sigismund
 

Re: Joulumuistio 2016

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 24.12.2016 13:13

Hyvin meni vanhalla rutiinilla! Laivaston soittokunnan tempo oli sopivan kiivas. Turussa aika tuulista mutta muuten lauhaa. Ei satanutkaan.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Joulumuistio 2016

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 24.12.2016 14:52

Kuva
Väkijoukon turvallisuudesta huolehdittiin kiitettävästi.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... ml?ref=rss
Sievä Sigismund
 

Re: Joulumuistio 2016

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 26.12.2016 13:29

Itse en olisi moisiin näyttäviin toimiin ja mainoksiin tukeutunut. Poliisin virhe-arvio.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Joulumuistio 2016

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 26.12.2016 13:31

Muistakaa joulun sanoma: tavara! - Alennusmyynnit ovat alkaneet. Helsingin Stockmannkin on auki 11 - 18.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron