Soten valinnanvapaus ym.

Soten valinnanvapaus ym.

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 21.12.2016 21:32

Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Soten valinnanvapaus (suora)

ViestiKirjoittaja irmeli » 22.12.2016 05:49

http://yle.fi/uutiset/3-9367832
"Muita konkreettisia uudistuksia tulevat olemaan esimerkiksi käyttöön otettavat maksu- ja asiakassetelit, joilla palveluita voi hankkia.
Ihmisellä on halutessaan mahdollisuus maksaa päälle, jos asiakasseteli ei ole riittävä, Rehula huomauttaa myös.
Erityistasolla tavoitellaan Rehulan mukaan sitä, että vähintään 15 prosenttia olisi valinnanvapauden piirissa.

Erityisryhmiä uudistuksessa tullaan huomioimaan puolestaan muun muassa niin sanotulla henkilökohtaisella budjetilla, jonka myöntää maakunta. Henkilökohtainen budjetti on Rehulan mukaan tarkoitettu erityisesti vammais- ja ikääntyvälle väestölle, eli ryhmille, jotka ovat nyt vammais- tai vanhuspalvelulain piirissä.
Järjestelmää hallinoiville maakunnille puolestaan ollaan jättämässä valtaa muun muassa siltä osin, miten palveluntuottajat tulevat uuden järjestelmän piiriin."

"Li Andersson @liandersson

Sotesta tulossa valtavan suuri yksityistämishanke, juuri niin kuin pelättiin. Tällä mallilla ei saada säästöjä, eikä ingeraatiota"
irmeli
 

Re: Soten valinnanvapaus (suora)

ViestiKirjoittaja irmeli » 22.12.2016 05:55

Eli tuo kai tarkoittaa kai sitä, että maakunta päättää mistä voin henkilökohtaisella asiakassetelillä ostaa palveluja eli ainakin Lapissa se olisi Terveystalo.
Nykyisin voin käydä yhden sairauden hoitamassa Taysissa, toisen Neurolla ja loput Lapin Keskussairaalassa josta siirretään tarpeen mukaan Oulun Yliopistolle mutta jatkossa kai vaan Terveystalossa. Jatkossa joudun ostamaan palveluja aika paljon itse, kuten Rehula sanoo.
irmeli
 

Re: Soten valinnanvapaus ym.

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 22.12.2016 16:01

36 kohdan rautalankamalli: näin sote-uudistus vaikuttaa elämääsi – ”Saattaa tuottaa myös ongelmia”
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 17441.html
(- -)
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Soten valinnanvapaus ym.

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 22.12.2016 21:32

A-studio: SoTe ja perustuslaki
TV1 klo 21.05
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron