Itsenäisyysjulistuksen vuosipäivä

Itsenäisyysjulistuksen vuosipäivä

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 05.12.2016 12:16

PUHEENJOHTAJALLA ON ASIAA (NRA, Kurko) 5.12.2016 http://nra.fi/puheenjohtajalla-on-asiaa-132/
Kuva
"Menetettyä itsenäisyyttä ei voi saada takaisin muulla tavalla kuin eroamalla nykyajan Neuvostoliitosta eli Euroopan Unionista."

ITSENÄISYYSJULISTUKSEN MUISTOPÄIVÄ

Suomen Senaatti antoi P.E. Svinhufvudin johdolla itsenäisyysjulistuksen 4 pnä joulukuuta 1917. Eduskunta hyväksyi itsenäisyysjulistuksen äänin 100 vastaan 88, 6 pnä joulukuuta 1917 ja merkittävää on, että itsenäisyysjulistusta vastaan äänestivät sosiaalidemokraatit. Läheiset suhteet bolshevikkijohtajiin, kuten Valdimir I. Leniniin olivat johtaneet sosiaalidemokraatit siihen käsitykseen, että Suomi tarvitsee Leninin suostumuksen itsenäisyyden tunnustamiseen. J.V. Stalin oli käynneillään Suomessa syksyllä 1917 esittänyt, että itsenäisyysjulistus ei ole toivottavaa, sillä tavoitteena olisi tulevan Neuvosto-Venäjän osatasavaltana oleminen. Sosiaalidemokraatit olivat valmistautuneet kapinaan jo keväällä 1917, punakaartien järjestäymisen kautta.

Vuonna 2016, 06.12 on itsenäisyyjulistuksen hyväksymisestä 99 vuotta, mutta käsitys maamme itsenäisyydestä nykyisin on ainoastaan harhakuva! Suomen liityttyä Euroopan Unioniin 1995, menetimme itsenäisyyden, mutta säilytimme näennäisen autonomian. Olimme yli 300 vuotta Venäjää johtaneiden Romanovien tsaarien sodissa valloitetuista Venäjään liitetyistä maista niitä harvoja, joissa oli hyvin poikkeuksellisesti oma Senaatti ja oma raha, Markka, sekä armeija. Eroaminen Venäjästä 1917 lokakuun vallankumouksen jälkeen ja itsenäisyyden varmistamiseksi oli Suomen Senaatin joukkojen lyötävä maassa olevat venäläiset joukot. Suomen itsenäisyyden tunnustaminen on ollut historioitsijoille mielenkiintoinen väittelyjen kohde siitä, mikä maa tunnusti ensin Suomen itsenäisyyden! Ranska tunnusti 1918, 4 pnä tammikuuta Suomen itsenäisyyden ja Neuvosto – Venäjän puolesta Vladimir I. Lenin samana päivänä. Ranska ilmeisesti ehti ensin!

Tammikuun 27 pnä 1918, julistivat punakaartit punakapinan alkaneeksi! Seuraavana päivänä eli 28 pnä tammikuuta 1918, Mannerheim antoi Suomen laillisen hallituksen joukoille käskyn riisua venäläinen sotaväki aseista koko maassa. Punakapinan seurauksena Vapaussotana alkaneet taistelut muuttuivat punakapinaan osallistuneiden kanssa verisiksi taisteluiksi, minkä seurauksena käytiin myös sotahistorian kannalta kiinnostava taistelu Tampereen valtaamiseksi. Käydyn Vapaussodan seurauksena Suomi vasta todellisuudessa saavutti itsenäisyyden. Suomen itsenäisyyden tunnustivat USA ja Britannia vasta 1919 toukokuussa, eli yli vuoden kuluttua Suomen todellisesta itsenäistymisestä.

Menetettyä itsenäisyyttä ei voi saada takaisin muulla tavalla kuin eroamalla nykyajan Neuvostoliitosta eli Euroopan Unionista. Itsenäisellä valtiolla on tunnusmerkkinään oma raha, oma armeija ja oma lippu. Euroopan Unionin tähtilippu ei kuulu suomalaisen liputuspäivän lippuihin, sillä Komission komissaarit muistuttavat meitä Neuvostoliiton aikaisista komissaareista ja Stalin keskitysleireistä toisinajattelijoille! Luottamus valtioiden välisiin sopimuksiin on osoittautunut itsenäisyytemme aikana virheeksi, sillä ilman tahtotilaa puolustaa isänmaataan, Suomi ei olisi valtiona olemassa. Vapaussodan ja II Maailmansodan suomalaiset taistelijat varmistivat itsenäisyytemme, politiikot olivat ainoastaan “Suuren näytelmän statisteja”, kuten myös nykyään! Itsenäisyyttä ei antanut Lenin tai USA, vaan sen otti Suomen kansa! Itsenäisyysjulistuksen muistopäivä on tärkeä viesti tuleville sukupolville, jotta kansallisvaltion menneisyys ei pääse unohtumaan!

Runo K. Kurko puheenjohtaja
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Itsenäisyysjulistuksen vuosipäivä

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 05.12.2016 13:02

Minusta Suomen pitäisi erota myös sotilasliitto NATOsta: Ei ole paikallaan, että täällä käyvät lentelemässä yhdysvaltalaiset F-15 -ilmaherruushävittäjät, ja mekanisoidut ratsuväki-yksiköt ajelelevat metsissämme kevyillä panssarivaunuillaan.

On todettu, että britit äänestivät Brexitistä tunteillaan, ei järjellään. Ehkä totta tuo(kin). - Itse ajattelin (mielestäni) vuonna 1994 järjelläni - 50+ vuoden päähän (2044+) - jolloin Suomi saattaisi olla ainoa itsenäinen valtio Euroopassa.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Itsenäisyysjulistuksen vuosipäivä

ViestiKirjoittaja jupe » 05.12.2016 15:42

Korkeasti koulutettu henkilö saattaa oman spesialiteettinsä ulkopuolissa asioissa olla täysin pihalla.
jupe
 
Viestit: 821
Liittynyt: 18.07.2015 18:35

Re: Itsenäisyysjulistuksen vuosipäivä

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 05.12.2016 18:17

Joo, enhän minä sampanjoista mitään tiedä, ja Kurkokin on käynyt vain elämän kouluja.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Itsenäisyysjulistuksen vuosipäivä

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 05.12.2016 22:38

Näin jälkiviisaasti ajatellen vuoden 1917 itsenäisyysjulistus tehtiin harkitsemattomasti ja typerästi. SDP olisi kannattanut ottaa mukaan ja hoitaa itsenäistyminen sopuisasti, konsensuksen hengessä. Kyseessä oli niin suuri asia, että noin pienen (12 äänen) enemmistöllä julistusta ei olisi pitänyt tehdä.

Ilmeisesti siellä oli pelko, että seuraavissa vaalaissa voimasuhteet voisivat muuttua ja julistus haluttiin runnata läpi.
Sievä Sigismund
 


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron