Ylen johto on taipunut Sipilän hallituksen painostukseen

Ylen johto on taipunut Sipilän hallituksen painostukseen

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 01.12.2016 13:36

Pekka Ervasti: Ylen johto on taipunut Sipilän hallituksen painostukseen

Yleisradion painostaminen ei ole mitään uutta, sanoo Ylen politiikan toimituksen entinen päällikkö Pekka Ervasti. Hänen mukaansa tilanne on kärjistynyt varsinaisesti kahden viime vuoden aikana.

"Juttuja on hyllytetty ja sensuroitu ja toimittajille on annettu varoituksia erityisesti tämän hallituksen aikana."

Ervasti kirjoitti itsekin kriittisesti pääministeri Juha Sipilän (kesk.) poliittisesta osaamisesta, terveydestä ja taloudellisista sitoumuksista, kunnes sai potkut.

Ylen A-studiossa kysyttiin keskiviikkoiltana vastaavalta päätoimittaja Atte Jääskeläiseltä Ervastin potkuista ja siitä, maksettiinko tämä hiljaiseksi.

Jääskeläinen ei kommentoinut.

"Kuten vastaava päätoimittaja Jääskeläinen on sanonut: olemme tehneet Ylen kanssa sopimuksen siitä, että emme erittele Ylestä lähtemiseni syitä julkisuudessa", sanoi myös Ervasti torstaiaamuna MT:lle.

"Mutta veronmaksajana ja journalistina sekä entisiltä kollegoilta kuulemani perusteella olen erittäin huolestunut sitä, kuinka ahtaaseen rakoon Ylen poliittinen journalismi on ajettu toimivan johdon linjauksilla. Ei ole sattumaa, että kurilinja on koventunut erityisesti tämän hallituksen aikana."

Ervasti korostaa puhuvansa vain kollegoidensa puolesta, ei omasta tapauksestaan.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/poli ... unut-sipilän-hallituksen-painostukseen-1.170693
Sievä Sigismund
 

Re: Ylen johto on taipunut Sipilän hallituksen painostukseen

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 01.12.2016 14:33

Pekka Ervasti: Yhdysvallat, rakkaani!
Ulkoministeri Timo Soini (ps.) suutelee tuoreessa puheessaan Yhdysvallat miltei kuoliaaksi. Suomettuminen 2.0 on täällä.

Politiikka 10.5.2016 klo 13:09 http://yle.fi/uutiset/3-8870527
(- -)
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ylen johto on taipunut Sipilän hallituksen painostukseen

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 01.12.2016 14:41

Pressiklubi TV1 perjantaina 2.11.2016 klo 20 - 21.30
Mikä oli viikon kiinnostavin uutinen? Miksi siitä tuli uutinen? Ruben Stillerin isännöimä Pressiklubi vastaa.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ylen johto on taipunut Sipilän hallituksen painostukseen

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 01.12.2016 14:45

Psykopatologia kirjoitti:Pekka Ervasti: Yhdysvallat, rakkaani!
Ulkoministeri Timo Soini (ps.) suutelee tuoreessa puheessaan Yhdysvallat miltei kuoliaaksi. Suomettuminen 2.0 on täällä.

Politiikka 10.5.2016 klo 13:09 http://yle.fi/uutiset/3-8870527
(- -)

Tästä jutustako Ervasti sai kenkää? Vai yleisestä punavihersympatiasta?

Valta on vaihtunut ja Yleä puhdistetaan.
Sievä Sigismund
 

Re: Ylen johto on taipunut Sipilän hallituksen painostukseen

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 01.12.2016 14:47

Psykopatologia kirjoitti:Pressiklubi TV1 perjantaina 2.11.2016 klo 20 - 21.30
Mikä oli viikon kiinnostavin uutinen? Miksi siitä tuli uutinen? Ruben Stillerin isännöimä Pressiklubi vastaa.

Eikös Rubenia kielletty puhumasta siitä kaikkein kuumimmasta uutisesta?
Sievä Sigismund
 

Re: Ylen johto on taipunut Sipilän hallituksen painostukseen

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 01.12.2016 15:08

Mielestäni tilanne on epäselvä - ehkä jopa Rubenille. Huomenna nähdään.
21:59
Mukana myös Jääskeläinen!
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ylen johto on taipunut Sipilän hallituksen painostukseen

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 02.12.2016 09:33

Ylen toimittajien rivit repesivät: ”Joillakin oma missio: haluavat erottaa päätoimit

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 90570.html

Tämä alkaa vaikuttaa pahimmalta järistykseltä Ylessä sitten Reporadion.
Sievä Sigismund
 

Re: Ylen johto on taipunut Sipilän hallituksen painostukseen

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 02.12.2016 20:17

Kuva

Alkoikos se Rubenin Pressiklubi klo 20.00? Täytyy kahtoa mainitseeko Sipilästä yms.
Sievä Sigismund
 

Re: Ylen johto on taipunut Sipilän hallituksen painostukseen

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 03.12.2016 10:15

Varsin erikoinen tuo Rubenin ohjelma tällä kertaa. Selvitteltiinkö siinä Rubenin ja hänen esimiehensä välejä? Vai oliko kyse Ylen tilasta yleisemminkin?

Kumpi voitti Ruben vai esimies?

Vaikutti 3 - 1 asetelmalta.
Sievä Sigismund
 

Re: Ylen johto on taipunut Sipilän hallituksen painostukseen

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 04.12.2016 00:47

Pressiklubi: Sipilän juttu (jakso 36)
TV1 perjantaina 2.12.2016 klo 20 - 10.30
Areena (29 pv; 39 395 katselua) http://areena.yle.fi/1-3395008 (27:45)

Mistä Ylen ohjelmissa saa puhua? Studiossa Atte Jääskeläinen, Anu Koivunen ja Jouni Tervo.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ylen johto on taipunut Sipilän hallituksen painostukseen

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 04.12.2016 00:58

Jääskeläinen sanoo kysyttäessä, että Sipilän suhde Yleen on "aika omituinen, aika harkitsematonta". Jääskeläinen jekutetaan puhumaan sivu suunsa (ja räpyttely senkun yltyy). - Firmoissa kaikki yleensä tajuavat, että jos esimies esittää toivomuksen tai kannan ja jättää asian alaisen harkittavaksi, alaisen ei ole ole hyvä toimia oman päänsä mukaan.

Noin tehtiin Neuvostoliitossa ja näin tehdään myös Psykopatologiassa.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron