Valeuutiskriisistä

Valeuutiskriisistä

ViestiKirjoittaja jupe » 16.11.2016 22:18

Facebook ja Google vastaavat valeuutiskriisiin – tähtäävät valheiden levittäjien lompakoihin

Teknologiayhtiötä on syytetty vaikuttamisesta Yhdysvaltain presidentinvaaleihin, koska ne sallivat ehdokkaita koskevien harhaanjohtavien uutisten leviämisen.

Kovan arvostelun kohteeksi joutuneet nettijättiläiset Facebook ja Google taipuivat maanantaina muuttamaan mainonnan pelisääntöjään. Yritykset lupasivat suitsia valeuutisia levittäviä sivustoja puuttumalla niiden tulovirtoihin.

Facebookia, Twitteriä ja Googlea syytetään siitä, että ne sallivat harhaanjohtavien ja valheellisten uutisten levittämisen palveluissaan.

Arvostelijoiden mielestä jopa Donald Trumpin voitto Yhdysvaltain presidentinvaaleissa oli osittain nettipalveluissa levinneiden harhaanjohtavien uutisten ansiota.

Sosiaalisen median palvelut ja Googlen hakukone ovat nykyisin merkittäviä liikenteen ohjaajia uutissivustoille. Tutkimuslaitos Pew Research Centerin mukaan lähes puolet amerikkalaisista seuraa uutisia ainakin jonkin verran Facebookin kautta.

Ennen vaaleja Facebookissa levisi esimerkiksi väärä uutinen, jonka mukaan paavi olisi tukenut Trumpia presidentiksi. Tieto ei pitänyt paikkaansa.

– Emme näytä mainoksia applikaatioissa tai sivuilla, jotka sisältävät laitonta, harhaanjohtavaa tai petollista sisältöä, mukaan lukien valeuutisia, Facebook ilmoitti tiedotteessaan maanantaina.

Yhtiö kertoi jatkavansa julkaisijoiden seurantaa varmistaakseen, että sääntöjä noudatetaan. Päätös ei kuitenkaan estä valeuutisten jakamista tai näkymistä sosiaalisen verkoston käyttäjien uutisvirrassa.
Kapinamieliala muhii Facebookin riveissä

Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg on toistuvasti kiistänyt syytökset, että Facebookilla olisi ollut vaikutusta Yhdysvaltain presidentinvaaleihin. Hän kutsui väitettä muun muassa "hulluksi ideaksi".

Uutissivusto BuzzFeedin mukaan Facebookin työntekijät ovat perustaneet epävirallisen ryhmän(siirryt toiseen palveluun), jonka tavoitteena on puuttua valheellisten ja harhaanjohtavien uutisten levittämiseen.

Ryhmä on eri linjoilla toimitusjohtajan kanssa siitä, että Facebookilla ei ollut vaikutusta vaaleihin. BuzzFeedin mukaan Facebookin esimiehet ovat kieltäneet työntekijöitä puhumasta asiasta tiedotusvälineille.

– Hän [Zuckerberg] tietää, ja me yhtiössä tiedämme, että valeuutiset levisivät villinä alustallamme koko vaalikampanjan ajan, yksi nimettömänä esiintynyt Facebookin työntekijä sanoi BuzzFeedille.
Zuckerberg puolustaa yhtiön toimintaa

Zuckerberg kirjoitti lauantaina Facebook-tilillään(siirryt toiseen palveluun), että yli 99 prosenttia palvelun sisällöstä on aitoa. Hänen mukaansa vain hyvin pieni osa sisällöstä on valeuutisia ja huijauksia.

– Huijaukset eivät rajoitu yhteen puolueelliseen näkemykseen tai edes politiikkaan. Yleisesti ottaen on erittäin epätodennäköistä, että huijaukset muuttivat vaalien lopputulosta suuntaan tai toiseen, Zuckerberg kirjoitti.

Toimitusjohtaja muistutti, että Facebook tarjoaa jo nyt käyttäjille mahdollisuuden ilmoittaa palvelussa leviävistä valeuutisista ja huijauksista. Hän kuitenkin myönsi, että yhtiön pitää tehdä enemmän harhaanjohtavien uutisten torjumiseksi.

Zuckerbergin mukaan "totuuden" tunnistaminen ei ole helppo tehtävä. Hänen mukaansa jotkut huijaukset on helppo paljastaa, mutta usein jopa valtavirtalähteiden julkaisemasta sisällöstä löytyy virheitä tai asiasta kerrotaan vain osa totuudesta.
Pelko konservatiivien vihasta hillitsi puuttumishaluja?

Teknologiaa seuraavan uutissivusto Gizmondon mukaan Facebook oli kehittänyt jo ennen vaaleja työkalun(siirryt toiseen palveluun), jonka avulla olisi voinut kitkeä sosiaalisessa verkostossa kiertäviä valeuutisia.

Gizmondon mukaan Facebook kuitenkin kieltäytyi käyttämästä työkalua, koska se pelkäsi, yhtiötä syytettäisiin konservatiivisten näkemysten sensuroinnista. Facebook kiisti Gizmondon väitteet tiedotteessaan.

Toukokuussa Facebook joutui kovan arvostelun kohteeksi, kun julkisuudessa kerrottiin, että yhtiön nousussa olevista uutisista vastaavan osaston työntekijät poistivat artikkeleja, joissa esiintyi konservatiivisia tai Trumpia kannattavia näkemyksiä.

Facebook kielsi syytökset, mutta erotti osaston työntekijät ja korvasi heidät tietokonealgoritmilla. Uutistoimisto AP:n mukaan valeuutiset alkoivat levitä pian muutoksen jälkeen.
Valesivustoille porttikielto Googlen mainospalveluun

Sunnuntaina paljastui, että Googlen hakukone näytti tulostensa kärjessä 70News-sivuston julkaiseman valheellisen uutisen, jonka mukaan republikaanien Trump olisi saanut yhteensä enemmän ääniä kuin demokraattien Hillary Clinton.

Todellisuudessa Trump sai taakseen enemmän valitsijamiehiä. Ääntenlasku on edelleen kesken, mutta Clinton johtaa laskentaa koko maassa annettujen äänten määrässä.

Google kertoi maanantaina estävänsä "vääristeleviä tietoja" julkaisevia verkkopalveluja käyttämästä yhtiön AdSense-mainospalvelua, jonka avulla mainostajat voivat sijoittaa tekstimainoksia miljoonille verkkosivustoille.

AdSense on merkittävä tulonlähde monille julkaisijoille. Googlen tiedottajan mukaan palvelun sääntöjen muuttaminen alkoi jo ennen Yhdysvaltain vaaleja.

Valeuutisten torjuminen on tärkeää Googlen liiketoiminnan kannalta, koska monet mainostajat eivät halua tuotemerkkiensä esiintyvän kyseenalaisen sisällön vierellä.

Google ei ole toistaiseksi kertonut, aikooko se muuttaa esimerkiksi hakukoneensa tuloksia lajittelevaa automaattista tietokonealgoritmia valeuutisten näkyvyyden vähentämiseksi.

Lähteet: AFP, AP, Reuters

http://yle.fi/uutiset/3-9293378
jupe
 
Viestit: 821
Liittynyt: 18.07.2015 18:35

Re: Valeuutiskriisistä

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 16.11.2016 22:59

Todellisuudessa Trump sai taakseen enemmän valitsijamiehiä. Ääntenlasku on edelleen kesken, mutta Clinton johtaa laskentaa koko maassa annettujen äänten määrässä.

Äänteenlasku on käytännössä jo valmis. Kuitenkaan lopullista valitsijamiesten jakaumaa ei ole helppo saada selville (ellei ole eksynyt Psykopatologia-foorumille).
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Valeuutiskriisistä

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 16.11.2016 23:02

Obama löysi netin, Trump sosiaalisen median.

Itse uskon, että sosiaalinen media vaikutti ratkaisevasti Trumpin voittoon.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Valeuutiskriisistä

ViestiKirjoittaja pöö » 17.11.2016 17:47

F.B Purity on hyvä lisäosa Firefoxiin , sillä voi poistaa myös nuo huijausuutiset naamkirjassa näkyvistä. :mrgreen:
pöö
 


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron