Ehrnrooth: Hyvitysvaltion syy ja seuraus

Ehrnrooth: Hyvitysvaltion syy ja seuraus

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 23.10.2016 15:24

Ikkunan kolumni
Kolumni: Hyvitysvaltion syy ja seuraus Yhteiskuntaan on luotu vapaamatkustamisen mahdollisuus, ja se on vielä saatu näyttämään hyveeltä, kirjoittaa Jari Ehrnrooth. Kolumni 23.10.2016 klo 07:07 http://yle.fi/uutiset/3-9245617
(- -)
Signeerasin taannoin kirjaani Turun kirjamessuilla ja äkkiä pöydän ääressä seisoi hyvin tunnettu henkilö. Hän kertoi tapauksen 1980-luvulta. Tiedemies oli kuulunut kahteen Sosiaalidemokraattisen puolueen työryhmään jotka laativat ohjelmia hyvinvointivaltion laajentamiseksi. Asiantuntijat olivat ilmaisseet huolensa siitä, että hyvinvointivaltio voi johtaa myös vastuuttomuuteen ja yhteiskuntamoraalin rapistumiseen. Työryhmien ay-jäseniä ja politrukkeja moinen huvitti: Ei yksilön vastuu meille kuulu. Se on työnantajien ja porvarien huolenaihe!

Vapaamatkustuksen riemuvoitto ei ole siis sattumaa. Se on työväenliikkeen linnakkeissa tietoisesti rakennettu keino ulosmitata työnantajilta ja paremmin ansaitsevalta keskiluokalta kaikki mikä tulonsiirtojen avulla irti saadaan. Nyt esimerkiksi asumistukeen kuluu 1,7 miljardia vuodessa ja edunsaajia on 800 000 henkeä eli 60 prosenttia vuokralla asuvista.
Kelan Hyssälä: Olisi vastuutonta jatkaa nykyistä tukijärjestelmää – menot kasvavat miljarditolkulla http://yle.fi/uutiset/3-9218221

Tästä ja monista muista alun perin väliaikaisiksi tarkoitetuista puutteenalaisten avustuksista on tullut kohtalaisen hyvinkin pärjäävien pysyviä luontaisetuja, joita niihin oikeutetut käyttävät surutta hyväkseen.
(- -)
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ehrnrooth: Hyvitysvaltion syy ja seuraus

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 23.10.2016 15:43

Syyllisisä ovat siis ay-liike, heikot pääministerit ja hyvinvoiva keskiluokka.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ehrnrooth: Hyvitysvaltion syy ja seuraus

ViestiKirjoittaja Ryysy » 23.10.2016 18:32

Eikö juuri A2:ssa sanottu, että tulevaisuudessa vähän kaikki elelevät tukien varassa (koska palkka ei riitä, vuokrat korkeat).
Ryysy
 

Re: Ehrnrooth: Hyvitysvaltion syy ja seuraus

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 23.10.2016 19:20

Huollettavien määrä tulee lisääntymään rajusti samalla kun työläisten määrä saattaa jopa laskea. Tällöin huollettavien edut kutistuvat minimiin.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron