Argumentaatiotaitojen puutteesta

Argumentaatiotaitojen puutteesta

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 09.10.2016 13:28

MIELIPIDE Argumentointitaitojen puute on yksi suomalaisten kansantaudeista

Argumentaatiota tulisi opetella koko koulu-uran ajan, kirjoittavat luokanopettajaopiskelijat Juhani Karstila, Markus Koskinen ja Otso Laakkonen. 9.10.2016 2:00 Päivitetty: 9.10.2016 11:00 http://www.hs.fi/mielipide/a1475895185736

POPULISMI nostaa päätään maailmalla, ja päätöksiä tehdään tunnepohjaisesti ilman merkittäviä argumentteja. Hallituksen suurimmat linjaukset, kuten sote-uudistus ja kilpailukykypaketti, junnaavat paikoillaan eri eturyhmien ajaessa omia etujaan. Aito konsensus on katoamassa eikä tuloksia synny. Ratkaisua on haettava, ja nyt on aika keskittyä tuleviin sukupolviin.

Suomessa vallitsee väittely- ja argumentaatiokulttuurin puute. Kun seurataan suomalaisia keskusteluja, huomataan, että todelliseen väittelytilanteeseen päästään harvoin. Oman mielipiteen pönkittäminen on keskustelijoille usein tärkeämpää kuin rationaalinen argumentointi. Lopputuloksena on, että osapuolet riitelevät keskenään eivätkä edes halua löytää ratkaisuja. Minkä viestin tämä antaa tuleville sukupolville?

Kun emme kansalaisina hallitse väittelyä emmekä argumentointia, se heijastuu myös heikkoihin neuvottelutuloksiin kansainvälisissä neuvottelupöydissä. Ne maat, joissa taidetaan retoriikka ja väittely, saattavat näyttäytyä auktoriteetteina, joiden edessä meidän hiljaisten ja nöyrien suomalaisten on parasta polvistua. Olemme kuitenkin vakuuttuneita, että ideoillamme olisi käyttöä yhteisessä maailmassamme.

Väittely- ja argumentaatiotaitojen puutteet tulevat esiin myös lasten arkielämässä. Luokkahuoneessa omia mielipiteitä ei uskalleta ilmaista – yhteiseen mielipiteeseen yhtymistä pidetään helpompana vaihtoehtona.

Oma mielipide olisi helpompi tuoda esiin, kun sen osaisi argumentoida. Luokan tunnelman tulee olla kannustava ja hyväksyvä. Luokassa on pyrittävä muodostamaan demokraattisia päätöksiä argumenttien ja väittelyn avulla.

Uskomme, että ratkaisuna ongelmiin on väittely- ja argumentointikulttuurin tuominen suomalaiseen perusopetukseen. Argumentoidun mielipiteen esittämistä ei tule pelätä. Opettajan tehtävänä on tukea ja antaa työkalut oppilaille argumentointiin ja väittelyyn. Jotta tämä toteutuisi, asiaan tulisi kiinnittää huomiota jo opettajankoulutuksessa.

Opetussuunnitelman ongelmana on, että väittelyä ja argumentaatiota on ripoteltu nyt vähän kaikkialle – eli sitä ei ole missään. Olisi välttämätöntä, että nämä taidot olisi keskitetty koko koulu-uran kestäväksi kokonaisuudeksi äidinkielessä. Opittuja taitoja tulee hyödyntää myös muissa oppiaineissa.

Tavoitteena on sukupolvi, joka uskaltaa tuoda esiin omat hyvin argumentoidut mielipiteensä ja väittelyn kautta muodostaa yhteisiä päämääriä. Tämä antaisi yksilöille mahdollisuuden onnistua elämän eri osa-alueilla, mikä heijastuisi myönteisesti yhteiskuntaan.

Juhani Karstila, Markus Koskinen, Otso Laakkonen luokanopettajaopiskelijoita, Helsingin yliopisto

Kommentit 21
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Argumentaatiotaitojen puutteesta

ViestiKirjoittaja Kaapo » 09.10.2016 13:48

Väittäisin että argumentoititaidot on kaiken muun lisäksi myös luonnekysymys.
Ne joilla on luonnetta väittelyyn hankkivat ne taidot kyllä, kuka huonommin kuka paremmin.
Kaapo
 
Re: Argumentaatiotaitojen puutteesta

ViestiKirjoittaja pöö » 09.10.2016 13:49

Hävisivät meikäläiseltä kun lopetin hengittämisen leikkaukseni jälkeen , samalla kärsi lyhytkestoinen muistinikin.
pöö
 
Re: Argumentaatiotaitojen puutteesta

ViestiKirjoittaja trisse » 09.10.2016 13:53

Suomalaisten kansantauti on itsensä halveeraus. En jaksa uskoa argumentointitaitojen olevan täällä huonompia kuin muuallakaan!
trisse
 
Re: Argumentaatiotaitojen puutteesta

ViestiKirjoittaja Tyy » 11.10.2016 20:26

Eiköhän suurimmalta osalta ihmisistä ympäri maailman puutu argumentaattiotaidot. On kaunis mutta vähän turha ajatus odottaa ihmisiltä jotain mihin he eivät kykene.
Tyy
 
Viestit: 682
Liittynyt: 10.08.2016 15:21

Re: Argumentaatiotaitojen puutteesta

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 11.10.2016 20:30

Argumentointitaitoa pitäisi harjoitella, mutta eipä sitä kovin paljon taideta peruskoulussa vieläkään opettaa tai opetella.
Ameriikassa lapset aloittavat jo päiväkodissa esitelmien pitämisen "Show and tell" periaatteella.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9250
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Argumentaatiotaitojen puutteesta

ViestiKirjoittaja Mirri » 11.10.2016 20:40

Entä keskustelutaito?
En oikein ymmärrä, mitä järkeä on harjoitella väittelyä, jos tavallinen keskustelutaitokin on kateissa.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Argumentaatiotaitojen puutteesta

ViestiKirjoittaja Uni » 11.10.2016 20:43

Argumentaatiotaidot eivä ole ykkös-sijalla omassa elämässä, silloin kun henkiset voimavarat ovat rajalliset. Juu hyvähän se olisi kaikkea opetella.
Uni
 
Re: Argumentaatiotaitojen puutteesta

ViestiKirjoittaja Kaapo » 12.10.2016 13:15

Mirri kirjoitti:Entä keskustelutaito?
En oikein ymmärrä, mitä järkeä on harjoitella väittelyä, jos tavallinen keskustelutaitokin on kateissa.

Tässä on itua.
Keskustelutaitoja ja neuvottelutaitoja ensin.
Vaikka argumentoiti nyt ei suoranaisesti ole väittelyä vaan sitä, että on kykenevä selittämään oman pointtinsa tai mielipiteensä perustellusti. Osaa esittää rakentavia kysymyksiä ja sekä puolustaa kantaansa.
Kaapo
 
Re: Argumentaatiotaitojen puutteesta

ViestiKirjoittaja Tyy » 12.10.2016 23:02

Mirri kirjoitti:Entä keskustelutaito?
En oikein ymmärrä, mitä järkeä on harjoitella väittelyä, jos tavallinen keskustelutaitokin on kateissa.

Argumentointi voi tarkoittaa sekä väittelyä, että väittämien perustelua. Aloituksessa tarkoitettiin nimenomaan tavallista perustelua.

Esim. sinä esitit ettei ole järkeä harjoitella väittelyä, ja perustelit sen sillä että keskustelutaito olisi tärkeämpää.
Tyy
 
Viestit: 682
Liittynyt: 10.08.2016 15:21

Re: Argumentaatiotaitojen puutteesta

ViestiKirjoittaja Mirri » 13.10.2016 20:41

Tyy kirjoitti:
Mirri kirjoitti:Entä keskustelutaito?
En oikein ymmärrä, mitä järkeä on harjoitella väittelyä, jos tavallinen keskustelutaitokin on kateissa.

Argumentointi voi tarkoittaa sekä väittelyä, että väittämien perustelua. Aloituksessa tarkoitettiin nimenomaan tavallista perustelua.
Esim. sinä esitit ettei ole järkeä harjoitella väittelyä, ja perustelit sen sillä että keskustelutaito olisi tärkeämpää.
(lihavointi minun)

Noin olen ymmärtänyt.

Ihan oikeasti pidän keskustelutaitoa etusijalla ja erittäin tärkeänä asiana; ikään kuin perustana, jolle niin omien väittämien perustelu kuin myös väittelytaito pohjautuu.

Keskustelutaito sisältää sekä kuuntelu- että ymmärtämistaidon: pitäisi kyetä kuuntelemaan ja ymmärtämään keskustelukumppanin viestien sisältöä ennen kuin kannattaa edes yrittää väittelemistä.
Mitä hyötyä siitä on, että osataan argumentoida hyvin, jos ei osata kuunnella eikä osata ymmärtää toisen ihmisen viestejä, eikä kyetä ottamaan niitä vastaan koska ei käsitetä mitä toinen sanoo?

Olen vahvasti sitä mieltä, että keskustelutaito aktiivisine kuuntelemisineen ja keskustelukumppanin viestinnän ymmärtämisineen pitäisi opetella ennen kuin kannattaa ryhtyä harjoittelemaan argumentaatiotaitoja.

Keskustelussa ei ole vastapuolia ('vihollisista' puhumattakaan), vaan ainoastaan keskustelukumppaneita, joiden kanssa yhteistuumin yritetään päästä jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen. Jos ei yhteinen ymmärrys onnistu eikä sitä löydy, yritetään kuitenkin päästä keskinäiseen ymmärrykseen, jossa ei ole vastakkainasetteluja eikä vihollisuuksia. Ei olla samaa mieltä - ei ehkä mitään sinne päinkään - mutta ymmärretään keskustelukumppaneiden näkemyksiä paremmin kuin ennen keskustelua.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Argumentaatiotaitojen puutteesta

ViestiKirjoittaja Tyy » 14.10.2016 02:48

Aivan mutta kun väittelystä ei ole puhuttu vaan perustelusta. Väittely koskettaa vain tohtoriksi opiskelevia.

Ja sellaisen ihmisen keskustelua on hankalaa ymmärtää, jos hän itse en perustele asioitaan.
Tyy
 
Viestit: 682
Liittynyt: 10.08.2016 15:21

Re: Argumentaatiotaitojen puutteesta

ViestiKirjoittaja Mirri » 14.10.2016 11:26

Aloitusviestissä sanotaan näin:
Suomessa vallitsee väittely- ja argumentaatiokulttuurin puute. Kun seurataan suomalaisia keskusteluja, huomataan, että todelliseen väittelytilanteeseen päästään harvoin. Oman mielipiteen pönkittäminen on keskustelijoille usein tärkeämpää kuin rationaalinen argumentointi. Lopputuloksena on, että osapuolet riitelevät keskenään eivätkä edes halua löytää ratkaisuja. Minkä viestin tämä antaa tuleville sukupolville?

Kun emme kansalaisina hallitse väittelyä emmekä argumentointia, se heijastuu myös heikkoihin neuvottelutuloksiin kansainvälisissä neuvottelupöydissä. Ne maat, joissa taidetaan retoriikka ja väittely, saattavat näyttäytyä auktoriteetteina, joiden edessä meidän hiljaisten ja nöyrien suomalaisten on parasta polvistua. Olemme kuitenkin vakuuttuneita, että ideoillamme olisi käyttöä yhteisessä maailmassamme.

Väittely- ja argumentaatiotaitojen puutteet tulevat esiin myös lasten arkielämässä. Luokkahuoneessa omia mielipiteitä ei uskalleta ilmaista – yhteiseen mielipiteeseen yhtymistä pidetään helpompana vaihtoehtona.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Argumentaatiotaitojen puutteesta

ViestiKirjoittaja Tyy » 14.10.2016 20:22

Mirri kirjoitti:Aloitusviestissä sanotaan näin:

No tosi kiinnostavaa. Mitä sinä sitten sanot? Sä olet jumittunut yhteen sanaan huomaamatta että se toinen sana on lähes joka kohdassa sen sanan vieressä johon sä olet tarrautunut.
Tyy
 
Viestit: 682
Liittynyt: 10.08.2016 15:21

Re: Argumentaatiotaitojen puutteesta

ViestiKirjoittaja Mirri » 14.10.2016 20:55

Mihin sanaan olen jumittunut, ja mikä sana minulta on jäänyt huomaamatta?
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Argumentaatiotaitojen puutteesta

ViestiKirjoittaja Tyy » 14.10.2016 23:26

Mirri kirjoitti:Mihin sanaan olen jumittunut, ja mikä sana minulta on jäänyt huomaamatta?

Väittely ja argumentaatio, tuossa järjestyksessä.
Tyy
 
Viestit: 682
Liittynyt: 10.08.2016 15:21

Paluu Yleistä ja ajankohtaista

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron