Luona ja pakolaisbisnes, HS

Luona ja pakolaisbisnes, HS

ViestiKirjoittaja Hilppa » 23.05.2016 12:30

Turhaa voimankäyttöä, terveydenhuolto retuperällä –pakolaisbisnekseen lähtenyt Luona saa rajua arvostelua työntekijöiltään
Kun Suomeen alkoi tulla turvapaikanhakijoita, Luona-yhtiö haistoi tilaisuuden. Se perusti useita vastaanottokeskuksia pääkaupunkiseudulle. Niissä ihmisten turvallisuus ja terveys ovat olleet vaarassa, kertovat yhtiön entiset ja nykyiset työntekijät.
SUNNUNTAI 22.5.2016 2:00 Päivitetty: 22.5.2016 8:40
Jussi Konttinen HS

SYYSKUUN 15. PÄIVÄ vuonna 2015. Maahan on saapunut parin kuukauden aikana Tornion kautta 10 000 turvapaikanhakijaa, joille pitää saada nopeasti katto pään päälle.

Viranomaiset eivät ole varautuneet tilanteeseen. Maahanmuuttoviraston, kuntien ja SPR:n vastaanottokeskukset alkavat täyttyä, ja viraston edustajat soittelevat läpi yksityisiä yrityksiä.

Yhdessä numerossa tärppää.

Barona on opiskelija Markus Oksan tovereineen vuonna 1999 perustama henkilöstövuokrausyritys, joka on paisunut 250 miljoonan euron liikevaihdon konserniksi. Tytäryhtiö Luona, entinen Barona Hoiva, aloitti toimintansa vuonna 2014, ja se on tarjonnut asunnottomien ja päihde- ja mielenterveyskuntoutujien asumispalveluita.

Luonan hallitukseen on haalittu politiikkaan kytköksissä olevia henkilöitä. Puheenjohtaja on Helsingin entinen sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen (kok), jäseniä kansanedustaja Sanna Lauslahti (kok), viestintäkonsultti Ulpu Iivari (sd) ja konsultti Pasi Natri (kok), joka on euroedustaja Miapetra Kumpula-Natrin (sd) mies.

Luonaa konsultoi kauppatieteiden maisteri Milja Saksi, lääkäripalveluyritys City Caren perustaja, josta tulee kuukautta myöhemmin yrityksen toimitusjohtaja.
- -
Kauppatieteilijä Milja Saksi tuli Luonan toimitusjohtajaksi syksyllä.

NYT SAKSI kuvaa syyskuista tilannetta näin: ”Päätimme lähteä auttamaan.”

Kuva
SAMI KERO / HS
”Emme yhtään tienneet, ketä odottaa”, Saksi muistelee. ”Busseilla saapui 200 ihmistä, lähinnä nuoria miehiä Irakista.”

Kilpailutus jäi siinä kiireessä hoitamatta, ja Maahanmuuttovirasto osti Luonan palvelut suorahankintana. Sopimuksetkin allekirjoitettiin vasta viikkoa myöhemmin.

Bisnesidea oli sinänsä nerokas: Baronan tytäryhtiöllä Forenomilla oli valmista majoituskapasiteettia, ja henkilöstöyhtiönä Barona pystyi löytämään nopeasti työvoimaa. Luonalla ei kuitenkaan ollut kokemusta turvapaikanhakijoista eikä sosiaali- ja terveyspalveluista.

ERITYISEN VAIKEAA Luonalle oli haastateltavien mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen. Maahanmuuttoviraston ohjeiden mukaan keskuksissa tulisi olla yksi terveydenhoitaja ja yksi sosiaalityöntekijä 150:tä asukasta kohti.

Haastateltujen mukaan Luona ei päässyt tavoitteeseen kuukausiin, vaan terveydenhoitajia oli keskuksissa vain toisinaan.

”Kouluttamattomat ohjaajat oli asetettu portinvartijoiksi päättämään, pääseekö asukas lääkäriin”, sanoo entinen ohjaaja. ”Kuumemittarikin olisi siinä auttanut.”

Hänen mukaansa ihmiset itkivät epätoivoissaan, kun eivät saaneet hoitoa. Vaivoihin annettiin Buranaa, muut lääkkeet käskettiin ostaa 92 euron kuukausittaisella vastaanottorahalla. Hampaita jotkut turvapaikanhakijat vetivät itse.

Entinen terveydenhoitaja kertoo olleensa kädetön: vastuulla oli 800 ihmistä, lääkkeitä ei saanut ostaa, ja lääkäriin sai lähettää vain viisi ihmistä päivässä.

Potilas Rebwar Nadir Qadir, jolta on ammuttu leuka murskaksi, ei saanut suositeltua proteesia. Hän kertoo, ettei saanut kahteen kuukauteen edes särkylääkettä. Kiinteän ruoan syönti tuottaa kipua, mutta muuta ei ole tarjolla.

Mielenterveyteen ei haastateltujen mukaan kiinnitetty mitään huomiota, vaikka moni oireili pahasti.

”Kerran yksi turvapaikanhakija makasi 12 tuntia omassa ulosteessaan ilman, että asialle tehtiin mitään. Kirjoitin asiasta raportin, mutta se poistettiin”, sanoo yksi työntekijä.

Terveydenhuollon ongelmat tulivat julkisuuteen tammikuussa, kun 21-vuotias afganistanilainen turvapaikanhakija kuoli Nihtisillan vastaanottokeskuksessa aivoverenvuotoon.

Työntekijän mukaan mies oli valitellut pitkään voimakasta päänsärkyä, mutta sai hoidoksi vain Buranaa. Viranomaiset tutkivat tapausta. Luonan antaman selvityksen mukaan aivoverenvuoto ei olisi ollut estettävissä aiemman oireilun perusteella.

TOINEN ISO ONGELMA Luonan keskuksissa on ollut haastateltavien mukaan turvallisuus. Vartijoiden työ on stressaavaa, sillä osa turvapaikanhakijoista käyttäytyy aggressiivisesti, ja välillä keskuksessa saattoi haastateltavien mukaan olla vain yksi yövartija.

Useiden haastateltavien mukaan tilannetta vaikeutti, että vartijoissa oli avoimia rasisteja, jotka päihtyivät vallasta.

”Jos yritti olla asiallinen, vartijat nauroivat, että mitä sä noita partalapsia hyysäät, ei niille tarvitse puhua”, kertoo yksi ohjaaja. ”Kun ehdotin, että jalkansa loukannut asukas käytäisiin hakemassa lääkäristä, naurettiin, että kyllä se voi linkata yhdellä jalalla.”

”Moni vartija näytti nauttivan konflikteista, myös maahanmuuttajataustaiset”, sanoo toinen. ”Oli turhaa voimankäyttöä, ja raudoituksesta tuli tapa: mies lattialle, jalka niskan päälle ja käsiraudat kiinni.”

Vastaanottolain mukaan turvapaikanhakijoiden huoneisiin ei mennä ilman lupaa, mutta työntekijät kertovat, että osa vartijoista teki ratsioita edes koputtamatta ovelle ja ihmisiä siirreltiin mielivaltaisesti keskellä yötä.

http://www.hs.fi/paivanlehti/22052016/a1463713596687
[Lainauksia HS:n Sunnuntaisivujen artikkelista.]
Hilppa
 

Re: Luona ja pakolaisbisnes, HS

ViestiKirjoittaja Hilppa » 23.05.2016 12:33

Luona on yksi esimerkki siitä, mitä seurauksia voi tulla, kun terveydenhoito ja sosiaaliala yhdistetään voittoa tavoittelevaan liiketoimintaan.
Hilppa
 

Re: Luona ja pakolaisbisnes, HS

ViestiKirjoittaja Sateentekijä » 23.05.2016 15:56

On pöyristyttävää lukea, kuinka hädänalaisten ihmisten henkistä ja fyysistä ahdinkoa käytetään likaiseen bisnekseen. Ne, jotka eivät itse pysty tai osaa hakea apua joutuvat häikäilemättömän menettelyn kohteiksi tahtomattaan. Ihmisarvoisesta avustustoiminnasta tämä on kaukana. Hyvä, että on myös tahoja ja ihmisiä ,jotka uskaltavat tuoda julki näitä epäkohtia.

Herää vaan kysymys, että asioita tuodaan esiin, mutta mitä ollaan tekemässä tai tehty parannuksien alulle panemiseksi? Resussipulaan vedotaan aina, mutta miksi ryhdytään mittavaan bisnekseen johon ei ole käytännön mahdollisuuksia? Humanitaarisuus on tämmöisestä toiminnasta kaukana.
Avuttomat avuntarvitsijat eivät saa inhimillistä kohtelua , vaan toimivat pelinappuloina tässä ahneuden ja rahanhimon ruletissa.

Rahan mahti ja ahneus on kauhea yhdistelmä, varsinkin sosiaali-ja terveydenhoitoalalla, jonka pitäisi taata jokaiselle tasavertainen apu ja huolehtiminen? Mikä on se taho joka viimekädessä on vastuussa tämmöisestä toiminnasta?
Sateentekijä
 

Re: Luona ja pakolaisbisnes, HS

ViestiKirjoittaja Hilppa » 23.05.2016 23:11

Siinähän sanotaan: "Kilpailutus jäi siinä kiireessä hoitamatta, ja Maahanmuuttovirasto osti Luonan palvelut suorahankintana. Sopimuksetkin allekirjoitettiin vasta viikkoa myöhemmin."
Maahanmuuttovirasto ja hallinnosta vastaava ministeriö.
Hilppa
 

Re: Luona ja pakolaisbisnes, HS

ViestiKirjoittaja Sateentekijä » 25.05.2016 23:43

Nyt puhuu Luonan toimitusjohtaja.
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/luo ... rvio-50897
KOTIMAA
Luonan toimitusjohtaja syyttää Helsingin Sanomia virheellisistä väitteistä
SAMI METELINEN eilen klo 18:48
Luonan toimitusjohtaja Milja Saksi puolustautuu väitteiltä vastaanottokeskuksissa havaituista ongelmista.

Helsingin Sanomat kertoi sunnuntaina Luona Oy:n pyörittämissä vastaanottokeskuksissa havaituista ongelmista. Lehden mukaan vastaanottokeskuksiin palkattiin kokemattomia ja epäpäteviä työntekijöitä eikä heitä ohjeistettu toiminnassaan. Varijat käyttäytyivät lehden mukaan turvapaikanhakijoita vastaan väkivaltaisesti.

Luonan toimitusjohtaja Milja Saksi sanoo nyt, että Helsingin Sanomien "jutussa on lukuisia asiavirheitä ja monia väitteitä, jotka eivät perustu tosiasioihin".

Saksi sanoo luottavansa Maahanmuuttoviraston arvioon Luonan palvelujen laadusta.

Saksin mukaan maahanmuuttokriisi on ollut kaikille toimijoille mittasuhteidensa vuoksi uusi tilanne.


"Kaiken kaikkiaan Suomessa on selvitty hyvin, mutta se on vaatinut kaikilta mukana olleilta, niin julkisilta, kolmannen sektorin toimijoilta kuin yksityisiltä, venymistä ja nöyryyttä opetella uutta", Luonan lähettämässä tiedotteessa todetaan.

Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) totesi tiistaina Helsingin Sanomille, että monet Luonan vastaanottokeskuksissa esiintyneistä ongelmista on nyt korjattu.

– Tilanne on nyt paremmalla tolalla, Orpo sanoi Helsingin Sanomille.

Orpon mukaan "virheisiin on puututtu ja virheet on taklattu".

Luona vetoaa tiedotteessaan Orpoon.

"Nykyinen tilanne on hyvä ja kuten sisäministeri Petteri Orpo vahvistaa, tunnistetut puutteet Luonan toiminnassa on korjattu Maahanmuuttoviraston valvonnassa alkuvuodesta 2016", Luonan lähettämässä tiedotteessa todetaan.

Luonan toimitusjohtajan Milja Saksin mielestä vastuiden ja roolien lisäksi yhteisten tavoitteiden ja mittarien asettaminen edistäisi paitsi yhteistyön kehittymistä myös tuotettujen palveluiden laatua.

– Onnistumista ja palveluiden vaikuttavuutta pitäisi voida mitata, Saksi sanoo.

– Olemme aktiivisesti mukana kehittämässä uusia ratkaisuja muun muassa kotouttamiseen, ja käymme mieluusti asiapohjaista keskustelua kaikkien kanssa, Saksi korostaa.

"Turvapaikanhakijoiden määrän nopea kasvu viime syksynä osoitti paitsi puutteita suomalaisen yhteiskunnan valmiudessa vastata äkilliseen olosuhteiden muutokseen myös sen, että Suomesta löytyy kolmannen sektorin toimijoiden lisäksi julkisia ja yksityisiä toimijoita, joilla on rohkeutta lähteä mukaan ratkaisemaan akuuttia humanitääristä kriisiä", Luonan tiedotteessa todetaan.

– Mukaan lähdettiin Maahanmuuttoviraston aloitteesta. Koimme, että olisi ollut vastuutonta olla vastaamatta haasteeseen, joka koskettaa koko suomalaista yhteiskuntaa, Saksi sanoo.



Kuva Luonan Vastaanottokeskuksen asukashuoneesta
Kuva

Mikähän taho tässä puhuu oikeaa ja mikä muunnettua totuutta?
Sateentekijä
 


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron