Rukoilemaan Soinin kanssa

Rukoilemaan Soinin kanssa

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 07.03.2016 22:27

Rukoilemaan Soinin kanssa - 120 eurolla
Lauantai 5.3.2016 klo 19.07 (päivitetty klo 20.16) Tommi Parkkonen http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016030 ... 0_uu.shtml

Kansanedustajat kutsuvat maksulliseen tilaisuuteen, jossa Suomen tulevaisuudesta tehdään parempi Jeesuksen opetuksilla.
(- -)

Suomeen Yhdysvalloista

Suomen ensimmäinen rukousaamiainen järjestettiin viime vuoden maaliskuussa. Tuolloin Kalastajatorpalle kerääntyi noin 130 osallistujaa. Nyt järjestäjät odottavat paikalle 200 vierasta, joista parikymmentä tulee ulkomailta.

Rukousaamiaisten juuret ovat Yhdysvalloissa. Alkukohtana pidetään 1930-lukua, jolloin laman kourissa olleet liikemiehet kokoontuivat rukoilemaan talousvaikeuksia kohdanneiden liikekumppaniensa puolesta. Tieto tilaisuuksista kulkeutui presidentti Dwight D. Eisenhowerille, joka halusi järjestää samanlaisia tapahtumia Valkoisessa talossa.

Nykyään Valkoinen talo järjestää rukousaamiaisia vuosittain. Viime vuonna kansalliselle rukousaamiaiselle osallistui 3500 henkilöä.

Suomalaisista poliitikoista tilaisuuteen ovat vuosien varrella osallistuneet muun muassa Sari Essayah, Päivi Räsänen (kd), Hannu Takkula (kesk) ja Timo Soini.
(- -)
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Rukoilemaan Soinin kanssa

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 07.03.2016 22:38

Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Rukoilemaan Soinin kanssa

ViestiKirjoittaja Mirri » 07.03.2016 23:05

Iltalehden jutussa kiinnitti huomiota maininta tilaisuuden suljetusta luonteesta:
Rukousaamiainen järjestetään suljettujen ovien takana ja kansanedustajien allekirjoittamassa kutsukirjeessä painotetaan, että esimerkiksi medialla ei ole pääsyä paikalle.

Toivottavasti tilaisuuteen osallistuneilla kuitenkin on lupa kertoa mitä tilaisuudessa tapahtui ja mistä siellä puhuttiin. Jospa kutsuttujen joukossa on toimittajia tai muuten tiedottamiseen kykeneviä ihmisiä, jotka ovat valmiita maksamaan sen satakaksikymppiä...
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Rukoilemaan Soinin kanssa

ViestiKirjoittaja Mirri » 07.03.2016 23:18

Viime vuoden rukousaamiaisesta on uutisoinut ainakin Helsingin Sanomat. Pääpuhujanakin on ollut median edustaja. Hän tosin on paitsi toimittaja myös teologi; Suomen Kuvalehden entinen päätoimittaja Tapani Ruokanen.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1426046842960

Toivottavasti tämänvuotinen tapahtuma ei ole edellisvuotista suljetumpi; julkisen tiedottamisen ulkopuolelle jätettävät isot kokoontumiset eivät synnytä luottamusta poliittisiin päättäjiin. Onhan poliittisille ja taloudellisille vaikuttajille tarkoitettu rukousaamiainenkin poliittinen tilaisuus ja myös vahva poliittinen kannanotto, vaikka miten sanottaisiin tilaisuuden olevan poliittisesti sitoutumaton.

Tässä Tapani Ruokasen puhe viimevuotiselta rukousaamiaiselta, pidetty 11.3.2015; Luottamus tulevaisuuteen:
http://ruokanen.fi/kpuheet/luottamus-tulevaisuuteen/
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Rukoilemaan Soinin kanssa

ViestiKirjoittaja Mirri » 07.03.2016 23:32

Helsingin Sanomat oli työntynyt viimevuotiseen rukoustilaisuuteen kutsumatta ja siksi saanut juttunsa kuvineen; kristillisdemokraattien omalla lehdellä, KD-lehdellä, on asiasta sisäpiiritietoa:
Suomen ensimmäinen kansallinen rukousaamiainen oli suljettu kutsuvierastilaisuus ja sellaisena se halutaan pitää. Toimittajille tilaisuus ei ollut avoin. Alkuperäinen tarkoitus järjestää rukousaamiainen ei kuitenkaan ensi yrittämällä sujunut ilman mediajulkisuutta. Helsingin Sanomat tuli paikalle kutsumatta.

http://www.kdlehti.fi/2015/03/12/kansal ... uomeenkin/

Siteeraus KD-lehden artikkelista 12.3.2015.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron