Psykopatologia.munfoorumi.com

Jos minä saisin päättää, unohtaisin perustukihaaveilun ja käyttäisin siihen uppoavat rahat pienituloisten vanhempien lasten ja nuorten harrastustoimintojen tukemiseen.

Jos tavallisen pienituloisen talliaisen lapsi haluaisi (tosissaan) harrastaa vaikkapa musiikkia tai balettia, ei siihen ole minkäänlaisia mahdollisuuksia. Oopperan balettikouluun ei huippulahjakaskaan Rysänperän lapsi pääse, eikä soittoharrastustakaan pysty aloittamaan ilman alku"pääomaa". Tai tiedekerhoja, en ole tuntenut ainoatakaan pikkupoikaa joka ei olisi kiinnostunut jostakin fysiikan tai kemian ilmiöstä. Tietokonekerhoja niille jotka haluavat itse rakennella omaa konettaan.

Pitäisi palkata sellaisia "läänintaiteilijoita" jotka kiertäisivät ympäri Suomea kouluttamassa ja opettamassa niin lapsia kuin heidän ohjaajiaankin.

Eikä harrastuksen tavoitteen tarvitsisi olla ammattimuusikon tai tanssijan ammatti. Riittää, että lapsi/nuori tuntisi kuuluvansa johonkin porukkaan, saisi kokemuksia pärjäämisestä ja onnistumisesta - ja olisi innokkaampi taiteen, tieteen ja kulttuurin kuluttaja tulevaisuudessa.

Hyvä ajatus. Ja jäähalleissa ympäri maakuntia seurojen ja kuntien yhdessä pitäisi ylläpitää lasten ja nuorten harrasteryhmiä, joissa tavoite ei ole huippu-urheilu vaan mukava harrastus. Plus yleisövuorot taattava.

Eikö tuollaista mahdollisuutta ole? Lapsena paras kaverini (monilapsisen perheen) kertoi uudesta harrastuksesta, että sen aloittaminen riippuu siitä, saako äitinsä soppaluukulta rahaa. Näin vanhemmiten olen olettanut, että soskulla on joitakin mahdollisuuksia tukea lapsiperheen lasten harrastustoimintaa. Toisaalta muistan myös sen, että kun halusin pienenä pianotunnille, idea tyrmättiin välittömästi, koska siihen ei ollut rahaa. (Alkupääomana oli 'yhden käden syntsa' ja oletus, että olisin voinut harjoitella soittoa myös koulussa.)

Ryysy kirjoitti:Eikö tuollaista mahdollisuutta ole? Lapsena paras kaverini (monilapsisen perheen) kertoi uudesta harrastuksesta, että sen aloittaminen riippuu siitä, saako äitinsä soppaluukulta rahaa. Näin vanhemmiten olen olettanut, että soskulla on joitakin mahdollisuuksia tukea lapsiperheen lasten harrastustoimintaa. Toisaalta muistan myös sen, että kun halusin pienenä pianotunnille, idea tyrmättiin välittömästi, koska siihen ei ollut rahaa.

On "jotakin mahdollisuuksia", mutta kiven takana ja alla ne rahat ovat. Eivätkä niistä pääse nauttimaan niiden perheiden lapset jotka eivät ole sossun asiakkaita.
Harrastusmahdollisuuksien pitäisi olla yhtä helposti saavutettavissa kuin yleiset kirjastot ovat. Ei sinnekään tarvitse sossulta maksusitoumusta pyytää.

Tuntuuko sinusta että olisit itse hyötynyt tuollaisesta taikka lapsesi? Ihan kiva idea mutta monet muut asiat kuten vaikka asuinpaikka määrittävät kuinka realistista samanmielisen harrastusporukan löytäminen on. Myöskin jos perheen ongelmat ovat tarpeeksi suuria lapsilla ei välttämättä ole intoa harrastamiseen.

trisse kirjoitti:Tuntuuko sinusta että olisit itse hyötynyt tuollaisesta taikka lapsesi?...

Olisin itse aikoinaan varmasti hyötynyt, mutta lastemme harrastukset on maksettu omasta kukkarosta.
Tyylipoliisi tosin oli opiston subventoimalla erityiskoulutusluokalla. Ns. tavistuntien hinnalla hän tuskin olisi voinut harrastaa samalla intensiteetillä kuin EK-luokalla.
Kummatkin ovat käyneet soittotunneilla yksityisesti.

Lapsi kantaa köyhyyden taakan

MIELIPIDE 11.1.2016 2:00 | Helsingin Sanomat

HS:n köyhyyskyselyn tulokset ovat herättäneet keskustelua köyhyyden syistä. Mitä varakkaampi ihminen on, sitä varmemmin hän ajattelee köyhän olevan itse syypää omaan köyhyyteensä. Kovat asenteet ovat karua luettavaa erityisesti lasten kannalta. Köyhyyden syistä voi väitellä, mutta lapsi ei ole koskaan syyllinen perheen köyhyyteen.

Tätä päivää leimaa yhä voimakkaampi yhteiskunnan jakautuminen. Köyhyyttä on toki aina ollut, mutta nykyään se syöksee yksilön entistä nopeammin pois yhteiskunnan kärryiltä. Elämme kulutuskulttuurissa, ja perheiden varallisuuserot korostuvat arjessa. Suuri osa vapaa-ajastamme rakentuu kuluttamisen ympärille: älypuhelimet, harrastukset ja merkkivaatteet saavat yhä nuoremmat lapset tietoisiksi perheensä taloudellisesta tilanteesta.

On helppo ajatella, ettei nuori tarvitse kaikkia uusia tavaroita. Köyhyydessä on kuitenkin kyse enemmästä kuin materian puutteesta. Köyhyys syrjäyttää ja vaikuttaa omanarvontunteeseen. Lapsi tai nuori, jolla ei ole treenejä eikä lomamatkoja joista kertoa, jää helposti ulkopuoliseksi. Lapsi oppii häpeämään, kun hän kerta toisensa jälkeen joutuu sanomaan, ettei pääse mukaan syntymäpäiville tai elokuviin. Lapsi heijastaa usein myös vanhempiensa tunnetiloja. Perheissä, joissa vanhemmat kokevat ahdistusta köyhyydestä, usein lapsetkin oireilevat.

Aikuinen voi valita downshiftaamisen, lapsi ei. Lapsi haluaa kuulua ryhmään ja tehdä samoja asioita kuin kaverinsa. Riittävä tulotaso antaa tähän paremmat eväät. Ulkopuolisuuden kokeminen ja omanarvontunteen aleneminen vaikuttavat siihen, miten lapsi tai nuori näkee oman tulevaisuutensa.

Suomessa on 160 000 köyhyyden takia syrjäytymisvaarassa olevaa lasta ja nuorta. Lapsiin ja nuoriin kohdistuva ennalta ehkäisevä työ köyhyyden syrjäyttävien vaikutusten estämiseksi on tehokkaampaa kuin ongelmien hoitaminen myöhemmin. Opiskelun ja harrastusten tukeminen ovat avainasemassa lapsen syrjäytymisen ehkäisemisessä.

Pelastakaa Lapset ry on tukenut jo tuhatta köyhyyden takia syrjäytymisvaarassa olevaa lasta ja nuorta muun muassa harrastus- ja oppimateriaalituella. Tämä ei kuitenkaan riitä.

Suomessa pitää tunnistaa lapsiköyhyyden uhat ja reagoida, ennen kuin yhteiskunta jakautuu tulotason mukaan voittajiin ja häviäjiin. On tuhoisaa leimata lapsi laiskaksi tai saamattomaksi jo ennen kuin hänellä on annettu mahdollisuutta osallistua täysipainoisesti yhteiskunnan toimintaan. Jokaisella lapsella ja nuorella pitäisi olla tunne, että ovet ovat avoinna ja he voivat tavoitella unelmiaan.

Hanna Markkula-Kivisilta
pääsihteeri
Kirsi Kettunen
ylilääkäri, Pelastakaa Lapset ry

http://www.hs.fi/mielipide/a1452395012501

Sitten kun ei ole enää lapsi, niin unelmiin ei ole uskomista. Lapsena on parasta.

Jos minä saisin päättää hoitaisin vanhempien päihdeongelmia ensin ja ko koteihin perhetyöntekijöitä. Jos sitten ruuan, yöunien ja huolenpidon jälkeen lapsille harrastuksia.

Kyllästynyt kirjoitti:Jos minä saisin päättää, unohtaisin perustukihaaveilun ja käyttäisin siihen uppoavat rahat pienituloisten vanhempien lasten ja nuorten harrastustoimintojen tukemiseen.

Jos tavallisen pienituloisen talliaisen lapsi haluaisi (tosissaan) harrastaa vaikkapa musiikkia tai balettia, ei siihen ole minkäänlaisia mahdollisuuksia. Oopperan balettikouluun ei huippulahjakaskaan Rysänperän lapsi pääse, eikä soittoharrastustakaan pysty aloittamaan ilman alku"pääomaa". Tai tiedekerhoja, en ole tuntenut ainoatakaan pikkupoikaa joka ei olisi kiinnostunut jostakin fysiikan tai kemian ilmiöstä. Tietokonekerhoja niille jotka haluavat itse rakennella omaa konettaan.

Pitäisi palkata sellaisia "läänintaiteilijoita" jotka kiertäisivät ympäri Suomea kouluttamassa ja opettamassa niin lapsia kuin heidän ohjaajiaankin.

Eikä harrastuksen tavoitteen tarvitsisi olla ammattimuusikon tai tanssijan ammatti. Riittää, että lapsi/nuori tuntisi kuuluvansa johonkin porukkaan, saisi kokemuksia pärjäämisestä ja onnistumisesta - ja olisi innokkaampi taiteen, tieteen ja kulttuurin kuluttaja tulevaisuudessa.

Ja minä olisin heti mukana! Hyvä Kyllästynyt! Nyt sulla on sellainen idea, joka vaatisi jo toteutusta. Mutta kuin edetä?

trisse kirjoitti:Tuntuuko sinusta että olisit itse hyötynyt tuollaisesta taikka lapsesi? Ihan kiva idea mutta monet muut asiat kuten vaikka asuinpaikka määrittävät kuinka realistista samanmielisen harrastusporukan löytäminen on. Myöskin jos perheen ongelmat ovat tarpeeksi suuria lapsilla ei välttämättä ole intoa harrastamiseen.

Ja tämä on juurikin se juttu jota sukupolvesta toiseen kannetaan mukana perintönä! Kun en minäkään niin ei minun lapsellanikaan voi olla mahdollisuuksia. Minua niin suunnattomasti vituttaa tuo ajattelu tyyli! Että ajattelepa jos jollakin perheellä on niin suuria ongelmia ettei niiden lapset pärjää tässä maailmassa.
Niissä perheissä on paljon pieniä ihmisiä, jotka eivät kaipaisi kuin pientä apua ponnistaakseen jaloilleen ja kenties ollakseen vaikka mitä jos saisivat mahdollisuuden.

Vielä minä Trisse sinulle sanon, että juurikin sellaisista perheistä jossa rahaa ei ole ja ongelmia on senkin edestä, kasvaa inhimillisiä,avarakatseisia, hyväksyviä ja suvaitsevaisia ihmisiä. Paljon enemmän kuin esim. itse olen koskaan pystynyt olemaan. Ja minäkin sentään sain köyhäinapuna monot ja luistimet.

En mä sitä ideaa kyseenalaistanut. Aloin vaan miettiä että pikkukylissä elävillä lapsilla ei välttämättä ole edes koulua lähellä että kuinka sinne löydettäisiin Einstein-luokka. Siitä vaan kehittelette mitä haluatte. Voittehan te vaikka kampanjoida lähikoulujen perustamisen puolesta tai mitä haluatte. Toivottavasti ei jää pelkän nettipaskanpuhumisen tasolle...

No ei kato trisse, tää on vähän samaa kuin ennen vaaleja. Katsotaan kenellä parhaimmat ideat ja niitä jalostetaan keskenämme. Huominen kun koittaa ja äänet on laskettu, aletaan miettiä miten viedään niiltä pieniltä balettitossut ja luistimet, jos niillä yleensä niitä on ja jos vielä on niin mietitään kuinka kiristetään vanhempien kukkaroa etteivät ainakaan isompaa kokoa kyseisiä välineitä pysty ostamaan.
Ihan vaan sillai mielenkiintoista pallottelua pikku harrastevälineillä.

Ok. Hyvää yötä.

Hyvää yötä trisse.