51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Kuutar » 13.01.2016 03:30

Yksi ilmiö on kuntoutustukirahojen väärinkäyttö. Tässä artikkeli Suomen Uutisissa, kannattaa lukea koko juttu:
https://www.suomenuutiset.fi/tolppanen- ... va-kuriin/

Perussuomalaisten kansanedustaja Maria Tolppanen ihmettelee kuntouttavan työtoiminnan väärinkäytöksiä.

Kuntouttava työtoiminta on kunnan järjestämää toimintaa, jonka tarkoitus on parantaa henkilön elämänhallintaa sekä luoda edellytyksiä työllistymiselle. Kuntouttavaa työtoimintaa ei saa hankkia yritykseltä. Tällä pyritään siihen, että kuntouttavan työtoiminnan asiakkaiden työpanosta ei käytetä taloudellisen voiton tuottamiseen.

– On käynyt ilmi, että lakia rikotaan häikäilemättömästi ja kuntoutettavia työllistetään voittoperiaatteella toimiviin yrityksiin, Tolppanen toteaa.

Niin, olen saanut sellaisen käsityksen, että "kuntouttavaan työtoimintaan" laitetaan tavallisia työtykykyisiä työttömiä, jotka eivät todellisuudessa tarvitse mitään kuntoutusta, vaan oikean työpaikan.

Valtio maksaa viulut

Tolppasen mukaan on vaikea kuvitella, että edes osa-aikaista palkkatyötä löytyisi työttömille, jos työvoimatoimisto tarjoaa ilmaisia, ammattitaitoisia ja työkykyisiä työntekijöitä.

– Valtiolle tämä on kallista, koska valtio kustantaa tämän orjatyön.

Tolppanen jätti aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.

Tällainen toiminta voisi ainakin loppua, jos siirryttäisiin perustuloon, eikä enää olisi työvoimatoimistoja. Vaikuttaa siltä, että työvoimatoimiston alkuperäinen tehtävä on unohtunut, jonka pitäisi olla avustaminen työn etsinnässä tavallisiin palkkatöihin.
Viimeksi muokannut Kuutar päivämäärä 13.01.2016 03:40, muokattu yhteensä 4 kertaa
Kuutar
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Kuutar » 13.01.2016 03:36

Ylen keskustelusivulla kokemuksia työvoimatoimistoista:
http://yle.fi/uutiset/huonoa_kohtelua_t ... ia/7518560
Kuutar
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Kuutar » 13.01.2016 04:42

Tuossa linkittämässäni keskustelussa tuli esiin yksi tärkeä näkökulma, työvoimatoimiston tarjoama ilmaistyö vääristää markkinoita. Pienyrittäjät eivät pärjää kilpailussa työvoimatoimistolle, joka voi tarjota useampia ilmaisia " kuntoutettavia" ilmaiseksi töihin, vaikkapa tekemään jotain urakkaluonteista työtä.
Kuutar
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 13.01.2016 05:04

Kuutar kirjoitti:Tuossa linkittämässäni keskustelussa tuli esiin yksi tärkeä näkökulma, työvoimatoimiston tarjoama ilmaistyö vääristää markkinoita. Pienyrittäjät eivät pärjää kilpailussa työvoimatoimistolle, joka voi tarjota luseampia ilmaisia " kuntoutettavia" ilmaiseksi töihin, vaikkapa tekemään jotain urakkaluonteista työtä.

Pikemminkin niin, että pienyrittäjille on hirveän suuri riski palkata ihmisiä, koska työnantajan oheiskustannukset ovat niin suuret.
Ja jos palkattu työntekijä tulee raskaaksi/on raskaana -> voi pienyrittäjä laittaa samantien pillit pussiin ja lapun luukulle.
Mielestäni pienyrittäjät ja ilmaistyö sijoittuvat eri kentille, eivätkä sanottavasti kilpaile toistensa kanssa.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9250
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Runo » 13.01.2016 06:14

Pienyrittäjät ja ilmaistyötä käyttävät yritykset kilpailevat keskenään. Ja tässä kilpailussa pienyrittäjällä ei ole mahdollisuuksia. Lisäksi veronmaksajien rahoja väärinkäytetään ja työtä voi kuvata sanalla pakkotyö. Tässä häviää yhteiskunta ja hyvinvointi, ilmaistyötä teettävien yrityksien omistajat käärivät voitot, meidän maksamat verot.

Uuden Suomen artikkelissa ongelma oli hyvin kuvattu. Persujen edustajissa on se hyvä puoli, että nostavat epäkohtia reippaasti esille, eivät pelkää tai ymmärrä pelätä sitä, että astuvat jonkun varpaille.
Runo
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Valkosiipi » 13.01.2016 09:58

Omalla ex-työpaikallani kaupungilla kävi ihmisiä kuntouttavassa työtoiminnassa, työelämään tutustumassa, ym. Myös koulutettuja.
Suurimmasta osasta oli vakiväelle paljon enemmän työtä kuin hyötyä. Ei monellakaan ollut eväitä työllistyä normaalisti, vaikka ehkä itse kuvittelivat. Monella oli oma-aloitteisuus ja motivaatio jokseenkin hukassa. Eipä tainnut heistä yksikään työllistyä kaupungille. Ihan erilaista porukkaa oli kuin työharjoittelussa olevat opiskelijat, joista monen kohdalla voitiin minusta puhua työpanoksen hyväksikäytöstä ja joista jopa taisteltiin vakituisiin töihin.

Eikä yksityisetkään aina ihmisiä hyväksi käytä. Mieheni yksityisellä työpaikalla on tapana ottaa suunnilleen kerran vuodessa työtön, hieman väärän koulutuksen omaava nuori ihminen tuettuun työharjoitteluun.Tukijakson loppuessa työntekijä on oppinut yleensä alan työtä riittävästi, jotta hänet voidaan palkata normaaliin työsuhteeseen. Mistään voittojen käärimisestä ei tuossakaan voi puhua. Työharjoittelija vaatii sen verran paljon ohjausta.

Ei tulisi kuuloonkaan, että mieheni työpaikan harjoittelijat valittaisivat, että heidän työpanostaan käytetään hyväksi. Porukka on yleensä korkeakoulututkinnon suorittanutta väkeä, joille tärkeää on oppia, nopeasti ja paljon. Sen sijaan päiväkodissa etenkin notkumassa käyneet valittivat useinkin....
Valkosiipi
 
Viestit: 1387
Liittynyt: 30.06.2013 06:57

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 13.01.2016 10:39

Runo kirjoitti:Pienyrittäjät ja ilmaistyötä käyttävät yritykset kilpailevat keskenään. Ja tässä kilpailussa pienyrittäjällä ei ole mahdollisuuksia. Lisäksi veronmaksajien rahoja väärinkäytetään ja työtä voi kuvata sanalla pakkotyö...

Kertoisitko Runo, mikä tai mitkä firmat käyttävät ilmaistyövoimaa niin, että se laittaa pienyrittäjät mahdottomaan tai vaikeaan asemaan?
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9250
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Mirri » 13.01.2016 13:44

Kyllästynyt, tiedätkö sinä varmasti, että kaikki ns. voittoa tavoittelemattomat sosiaaliset yritykset ovat pysyneet sellaisina? Yhtä hyvin asia voidaan kysyä näin, kuin että sinä alat kysellä entisten sosiaalisten, nykyisten voittoa tavoittelevien yritysten nimiä.

Mielestäni voidaan olettaa, ettei väite lain rikkomisesta ole tuulesta temmattu, vaan että osa sosiaalisista yrityksistä, jotka edelleen hyötyvät niille tarjotusta 'ilmaistyövoimasta', on pikkuhiljaa ja vaivihkaa kehittynyt voittoa tuottaviksi firmoiksi, ja sellaisina uhkaksi pienyrittäjille. Tarjonta näillä ns. sosiaalisilla yrityksillä on erittäin laaja; ne tuottavat lähes mitä vain: telkkarin korjausta, siivousta, muuttopalveluja, vaatteita, kierrätystä, puutarhanhoitoa, putkitöitä, alihankintaa...
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Valkosiipi » 13.01.2016 14:01

Jos sosiaalinen yritys on uhka jollekin pienyritykselle,
silloin pienyritys todennäköisesti räpiköi väärällä alalla tai väärällä tavalla.

Yrittäjän pitää olla joustava. Jos tuotanto, kauppa tai palvelu ei kannata jollain alalla,
silloin pitää kehittää kannattava tuotanto, kauppa tai palvelu jollekin toiselle alalle.

Aika hepposin laskelmin ja ilman yrittäjävalmennusta monet lähtevät pienyritäjiksi.
Sitten tulee yllätyksenä se, että kilpailua on. Ja aina kilpsailu ei ole tasapuolista.
Valkosiipi
 
Viestit: 1387
Liittynyt: 30.06.2013 06:57

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 13.01.2016 14:33

Mirri kirjoitti:Kyllästynyt, tiedätkö sinä varmasti, että kaikki ns. voittoa tavoittelemattomat sosiaaliset yritykset ovat pysyneet sellaisina?...

En tietenkään tiedä, mutta todistustaakkahan on väitteen esittäjällä. Ts. mikä tai mitkä yritykset ovat käyttäneet ilmaistyövoimaa väärin?
Mirri kirjoitti:... Yhtä hyvin asia voidaan kysyä näin, kuin että sinä alat kysellä entisten sosiaalisten, nykyisten voittoa tavoittelevien yritysten nimiä...

Ei minun mielestäni voida, koska jos esitetään jokin syytös, pitäisi se edes jotenkin perustella tai yksilöidä.
Mirri kirjoitti:... Mielestäni voidaan olettaa, ettei väite lain rikkomisesta ole tuulesta temmattu, vaan että osa sosiaalisista yrityksistä, jotka edelleen hyötyvät niille tarjotusta 'ilmaistyövoimasta', on pikkuhiljaa ja vaivihkaa kehittynyt voittoa tuottaviksi firmoiksi, ja sellaisina uhkaksi pienyrittäjille. Tarjonta näillä ns. sosiaalisilla yrityksillä on erittäin laaja; ne tuottavat lähes mitä vain: telkkarin korjausta, siivousta, muuttopalveluja, vaatteita, kierrätystä, puutarhanhoitoa, putkitöitä, alihankintaa...

Esimerkkejä kiitos.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9250
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Kuutar » 13.01.2016 14:50

Pointti oli se, että työvoimatoimisto laittaa " kuntouttavaan työtoimintaan" terveitä, työkykyisiä, ammattitaitoisia työttömiä, vaikka kuntoutus on oikeasti tarkoitettu niille, jotka tarvitsevat kuntoutusta. Kuntoutuksen idea on alun perin ollut pitkäaikaistyöttömien elämänhallinnan parantaminen ja työelämään tutustuminen harjoittelun myötä. Nykyään kuitenkin vähän aikaakin työttöminä olleita on laitettu "kuntoutukseen", jota he eivät tarvitse, tekemään ilmaista työtä. Minusta räikein esimerkki oli tuossa Suomen Uutisissa tapaus, jossa työntekijä oli ensin irtisanottu työstään. Sitten hän työvoimatoimiston kautta päätyi samalle työpaikalle takaisin, tekemään samaa työtä kuin ennenkin, " kuntouttavana työtoimintana" mutta nyt yhdeksän euron palkalla.
Kuutar
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Hilppa » 13.01.2016 14:54

Kyllästynyt: En tietenkään tiedä, mutta todistustaakkahan on väitteen esittäjällä. Ts. mikä tai mitkä yritykset ovat käyttäneet ilmaistyövoimaa väärin?

Mahtaako tarkkoja lukuja tms. kukaan täällä tietää ja onko aihetta edes selvitetty tutkimuksin. Sosiaalisista yrityksistä en tiedä. Itse valtiotyönantajakin on käyttänyt työvoimapalvelun tukityöllistettyjä hyväkseen ainakin tutkimusorganisaatioissaan. Ns. Ketjuttaminen on määräaikaisten osalta tarkastelun alla koko ajan ja lakimiehet tutkivat sopimuksia puolin ja toisin etsien mahdollisia väärinkäytön kohtia. En usko, että sosiaaliset alat sen kunniallisempia ovat kuin muutkaan alat ns. halpatyövoiman käytön suhteen.
Hilppa
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Kuutar » 13.01.2016 14:57

Valkosiipi kirjoitti:Jos sosiaalinen yritys on uhka jollekin pienyritykselle,
silloin pienyritys todennäköisesti räpiköi väärällä alalla tai väärällä tavalla.

Yrittäjän pitää olla joustava. Jos tuotanto, kauppa tai palvelu ei kannata jollain alalla,
silloin pitää kehittää kannattava tuotanto, kauppa tai palvelu jollekin toiselle alalle.

Aika hepposin laskelmin ja ilman yrittäjävalmennusta monet lähtevät pienyritäjiksi.
Sitten tulee yllätyksenä se, että kilpailua on. Ja aina kilpsailu ei ole tasapuolista.

Kukaan ei pysty kilpailemaan ilmaisen työvoiman kanssa. Työvoimatoimiston tehtävä ei ole etsiä yrityksille ilmaista työvoimaa.
Kuutar
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Valkosiipi » 13.01.2016 15:10

Kuutar kirjoitti:Kukaan ei pysty kilpailemaan ilmaisen työvoiman kanssa. Työvoimatoimiston tehtävä ei ole etsiä yrityksille ilmaista työvoimaa.

Ei, vaan tarkoitus on auttaa ihmisiä saamaan sellaisia työnteon valmiuksia että työllistyvät.
Eikö jokaisella yrityksellä ole tasavertaiset mahdollisuudet saada palkkatukityöläisiä...

Jos väärinkäytöksiä havaitsee, niistä pitää perustelujen kanssa valittaa.
Yleisluontoinen huutelu netissä ilman käytännön esimerkkejä ei vie asioita eteenpäin.
Valkosiipi
 
Viestit: 1387
Liittynyt: 30.06.2013 06:57

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Kuutar » 13.01.2016 15:12

Perustulon kokeileminen olisi hyvä idea siksikin, että voitaisiin testata, miten vapaat työmarkkinat toimii. Ne jotka haluavat töitä, voisivat vapaasti etsiä kaikenlaista työtä ja ottaa lyhyitä keikkatöitäkin vastaan ilman pelkoa tukien menettämisestä. Ne jotka eivät löydä työtä, tulisivat silti toimeen perustulolla.
Kuutar
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 13.01.2016 15:17

Hilppa kirjoitti:Kyllästynyt: En tietenkään tiedä, mutta todistustaakkahan on väitteen esittäjällä. Ts. mikä tai mitkä yritykset ovat käyttäneet ilmaistyövoimaa väärin?
Mahtaako tarkkoja lukuja tms. kukaan täällä tietää ja onko aihetta edes selvitetty tutkimuksin. Sosiaalisista yrityksistä en tiedä. Itse valtiotyönantajakin on käyttänyt työvoimapalvelun tukityöllistettyjä hyväkseen ainakin tutkimusorganisaatioissaan...

Totta, tiedän. Mutta umpimähkäinen valitaminen ei auta. Pitäisi pystyä esittämään konkreettisia esimerkkejä.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9250
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Kuutar » 13.01.2016 15:23

Valkosiipi kirjoitti:
Kuutar kirjoitti:Kukaan ei pysty kilpailemaan ilmaisen työvoiman kanssa. Työvoimatoimiston tehtävä ei ole etsiä yrityksille ilmaista työvoimaa.

Ei, vaan tarkoitus on auttaa ihmisiä saamaan sellaisia työnteon valmiuksia että työllistyvät.
Eikö jokaisella yrityksellä ole tasavertaiset mahdollisuudet saada palkkatukityöläisiä...

Jos väärinkäytöksiä havaitsee, niistä pitää perustelujen kanssa valittaa.
Yleisluontoinen huutelu netissä ilman käytännön esimerkkejä ei vie asioita eteenpäin.

Linkittämässäni artikkelissa oli esimerkkejä. Kansanedustaja Maria Tolppanen on tehnyt tästä kirjallisen kysymyksen hallitukselle.
Miksi yritys palkkaisi ketään töihin, jos voi saada ammattitaitoista, ilmaista työvoimaa työvoimatoimistosta? Suomen Uutisten mukaan kyse ei ole pelkästään sosiaalisista yrityksistä, vaan myös voittoa tuottavista yrityksistä.

Samoin kuntouttavaan työvoimatoimintaan ei laiteta vain oikeasti vajaakuntoisia/ vaikeasti työllistettäviä, kuten pitäisi, vaan kaikenlaisia työttömiä, myös heitä jotka ovat koulutettuja, ammattitaitoisia ja vasta vähän aikaa työttöminä olleita.
Kuutar
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 13.01.2016 15:39

Kuutar kirjoitti:... Minusta räikein esimerkki oli tuossa Suomen Uutisissa tapaus, jossa työntekijä oli ensin irtisanottu työstään. Sitten hän työvoimatoimiston kautta päätyi samalle työpaikalle takaisin, tekemään samaa työtä kuin ennenkin, " kuntouttavana työtoimintana" mutta nyt yhdeksän euron palkalla.

En tunne tapausta, mutta makkarassa on kaksi päätä ja spekuloin:

Suomen Suksisauvalla on työntekijä Sulo. Hän on ollut talossa jo useamman vuoden, mutta on kuitenkin firman tuorein työntekijä.
Suomen Suksisauvalla menee huonosti ja verot ja sekä maksut painavat päälle. Jotta koko firma ei menisi nurin, Sulo irtisanotaan.
Omistaja/yrittäjä kuitenkin yrittää kustannuksia karsimalla pyörittää firmaa edelleen, ja Sulo tulee TE-keskuksen kautta kuntouttavaan työtoimintaan tekemään entistä hommaansa, mutta nyt vain 9 euron palkalla.

Pitäisikö Suomen Suksisauvan alentaa kaikkien työntekijöiden palkkoja (ei onnistu) vai antaa firman mennä konkkaan (jolloin kaikki jäävät työttömiksi) - vai ottaa Sulon tilalle yhdeksän euron työtekijä?

Eihän tuollainen Suloa kohtaan ole oikein tai reilua (lieneekö laillistakaan), mutta miten sinä ratkaisisit ongelman?
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9250
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Hilppa » 13.01.2016 18:06

Kyllästynyt kirjoitti:
Kuutar kirjoitti:... Minusta räikein esimerkki oli tuossa Suomen Uutisissa tapaus, jossa työntekijä oli ensin irtisanottu työstään. Sitten hän työvoimatoimiston kautta päätyi samalle työpaikalle takaisin, tekemään samaa työtä kuin ennenkin, " kuntouttavana työtoimintana" mutta nyt yhdeksän euron palkalla.

En tunne tapausta, mutta makkarassa on kaksi päätä ja spekuloin:

Suomen Suksisauvalla on työntekijä Sulo. Hän on ollut talossa jo useamman vuoden, mutta on kuitenkin firman tuorein työntekijä.
Suomen Suksisauvalla menee huonosti ja verot ja sekä maksut painavat päälle. Jotta koko firma ei menisi nurin, Sulo irtisanotaan.
Omistaja/yrittäjä kuitenkin yrittää kustannuksia karsimalla pyörittää firmaa edelleen, ja Sulo tulee TE-keskuksen kautta kuntouttavaan työtoimintaan tekemään entistä hommaansa, mutta nyt vain 9 euron palkalla.

Pitäisikö Suomen Suksisauvan alentaa kaikkien työntekijöiden palkkoja (ei onnistu) vai antaa firman mennä konkkaan (jolloin kaikki jäävät työttömiksi) - vai ottaa Sulon tilalle yhdeksän euron työtekijä?

Eihän tuollainen Suloa kohtaan ole oikein tai reilua (lieneekö laillistakaan), mutta miten sinä ratkaisisit ongelman?

Suomen Pankki tosiaan on valtion laitos, eikä valtion pitäisi käyttää työllistettyjä tms. tuettuja työntekijöitä ainakaan minun mielestäni, kuin ehkä korkeintaan joissakin erityistilanteissa (ulkom. harjoittelijat, kansainvälinen harjoittelijavaihto esim. tutkimusalalla, verkostojen luominen tms.).

Aika usein PK-yrityksissä pienillä paikkakunnilla työsopimukset laaditaan siten, että ne ovat voimassa määräajan siihen asti, kun tilauksia firmalle riittää. Se on noissa tapauksissa kaikkein järkevin ratkaisu. Tuolloin samat työntekijät voivat olla firmassa pitkäänkin, mutta sopimukset tehdään pahimmillaan puoleksi vuodeksi, parhaimmillaan viideksi vuodeksi. Syyksi laitetaan "tuotannolliset ja taloudelliset syyt". Ja mielestäni tuolloin on myös tasapuolinen järjestelmä kaikille työntekijöille, kun on sama kaikilla.

Mutta käsittääkseni on olemassa sääntö/laki tms., että firmat eivät voisi käyttää työllistettäviä peräjälkeen eivätkä samaa ihmistä (ketjuttamisen kielto). Ainakaan sellainen toiminta ei saisi olla firman rekrytointipolitiikan merkittävä osa.
Hilppa
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja trisse » 13.01.2016 18:26

Hilppa kirjoitti:
Mutta käsittääkseni on olemassa sääntö/laki tms., että firmat eivät voisi käyttää työllistettäviä peräjälkeen eivätkä samaa ihmistä (ketjuttamisen kielto). Ainakaan sellainen toiminta ei saisi olla firman rekrytointipolitiikan merkittävä osa.


Ainakin kunta sekä säätiöt ja järjestöt voivat käyttää työllistettäviä peräjälkeen ihan niin paljon kuin sielu sietää - olen itsekin ollut kaupungilla ja järjestössä noissa työllistystöissä joihin valitaan aina uusia työllistettäviä kun edellisten palkkatukiaika loppuu. Ovat itse asiasta ylpeitäkin kas heillä kun on näin "työllistävä vaikutus"! En tiedä ollaanko yksityissektorilla sen tarkempia asiasta.
trisse
 

EdellinenSeuraava

Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 17 vierailijaa