51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 10.01.2016 13:51

http://yle.fi/uutiset/tutkimus_yli_puol ... le/8583318
YLE-uutiset
Kotimaa 10.1.2016 klo 1:05 | päivitetty 10.1.2016 klo 7:44

Tutkimus: Yli puolet kansalaisista näyttää vihreää valoa perustulolle

Yli puolet suomalaisista kannattaa perustuloa, ilmenee Kunnallisalan kehittämissäätiön teettämästä tutkimuksesta.

Kunnallisalan kehittämissäätiön teettämässä tutkimuksessa perustuloa kannattaa 51 prosenttia vastaajista, kun sitä puolestaan vastustaa 23 prosenttia kyselyyn vastanneista.

Selkeä enemmistö (68 %) uskoo, että perustulon avulla olisi helpompi lähteä yrittämään, jos epäonnistumisen seurauksina eivät olisi taloudelliset vaikeudet. Kannatusta löytyy kaikista väestöryhmistä, mutta eniten yrittäjistä, työttömistä ja opiskelijoista.

63 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että perustulo myös mahdollistaisi nykyiseen sosiaaliturvaan liittyvän byrokratian purkamisen. 60 prosenttia tutkimukseen osallistuneista yksinkertaistaisi tukijärjestelmää.

Enemmän kuin kaksi kolmesta (69 %) kuitenkin arvioi, että perustulon suuruus aiheuttaisi pysyvän riidan eri puolueiden välille.
Lisäksi joka toinen uskoo perustulon mahdollistavan myös laiskottelemisen. Näin ajattelevat erityisesti enemmistö perussuomalaisista ja kokoomuslaisista vastaajista.

Puolueittain tarkasteltuna perustuloa kannattavat eniten vasemmistoliittolaiset ja vihreät, kriittisimpiä ovat puolestaan kokoomuslaiset.

TNS Gallupin toteuttamaan haastattelututkimukseen osallistui yli 1 100 vastaajaa marras-joulukuun taitteessa. Tulosten virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Perustulokokeilu on kirjattu Suomen hallitusohjelmaan.

Perustuloa maksettaisiin kaikille kansalaisille nykyisen perusturvan suuruinen rahasumma, joten se siten korvaisi sosiaaliturvan vähimmäisetuudet.Se olisi vastikkeeton ja veroton, eikä sen määrä vähenisi tulojen noustessa.

Tulojen kasvaessa siitä saatu hyöty kuitenkin perittäisiin takaisin verotuksen kautta.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 10.01.2016 13:51

51 %:lla suomalaisista jalat tukevasti ilmassa.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja trisse » 10.01.2016 14:56

Miten kummassa perustulo sen laiskottelemisen mahdollistaisi työttömyyskorvausta ja toimeentulotukea enemmän? Nykyinen tukijärjestelmä keskittyy tukemaan niitä jotka laiskottelevat ja laiskottelua suorastaan vaaditaan. Mutta yritäpä opiskella tai tehdä vaikka vaan vapaaehtoistyötä niin et saa enää mitään tukia.
trisse
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 10.01.2016 16:15

trisse kirjoitti:Miten kummassa perustulo sen laiskottelemisen mahdollistaisi työttömyyskorvausta ja toimeentulotukea enemmän? Nykyinen tukijärjestelmä keskittyy tukemaan niitä jotka laiskottelevat ja laiskottelua suorastaan vaaditaan. Mutta yritäpä opiskella tai tehdä vaikka vaan vapaaehtoistyötä niin et saa enää mitään tukia.

Opiskelija saa opintotukea. Pienihän se on, mutta on kuitenkin.
Ennen otettiin opintolainaa, ja jotkut (Velanperillinen ja Tyylipoliisi) ottavat sitä vieläkin.

Palkatonta vapaaehtoistyötä saa tietääkseni tehdä, joskin kuulemma jotkut toimistot ovat tulkinneet lakia omaperäisesti soveltaen.

Perustulojärjestämä (vastikkeettoman rahan jakaminen) ei ole tarkoituksenmukainen tai tasapuolinen tukimuoto. Se ei poistaisi, ei edes merkittävästi harventaisi tukiviidakkoa. Kuulin kerran laskelman, että perustulo korvaisi vain neljä (4) nykyistä tukimuotoa.
Elinkustannukset vaihtelevat paikkakunnan mukaan, eikä esimerkiksi nykyisiä vammaistukia ei perustulojärjestelmässä ole otettu huomioon lainkaan. Asumistuestakaan ei päästäisi eroon. Luulen, että sen näkyvin vaikutus olisi pienipalkkaisten katkeruus.

Ja kunpa joku perustulon kannattaja joskus esittäisi laskelmat sille miten perustulo rahoitetaan.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja trisse » 10.01.2016 16:51

Kyllästynyt kirjoitti:Opiskelija saa opintotukea. Pienihän se on, mutta on kuitenkin.
Ennen otettiin opintolainaa, ja jotkut (Velanperillinen ja Tyylipoliisi) ottavat sitä vieläkin.


Kun opintotukioikeus on loppu ei saa sen enempää opintotukea kuin opintolainaakaan.
Kyllästynyt kirjoitti:Palkatonta vapaaehtoistyötä saa tietääkseni tehdä, joskin kuulemma jotkut toimistot ovat tulkinneet lakia omaperäisesti soveltaen.


Eipä paljon lohduta jos satut kuulumaan sellaisen toimiston asiakkaaksi.
Kyllästynyt kirjoitti:Perustulojärjestämä (vastikkeettoman rahan jakaminen) ei ole tarkoituksenmukainen tai tasapuolinen tukimuoto. Se ei poistaisi, ei edes merkittävästi harventaisi tukiviidakkoa. Kuulin kerran laskelman, että perustulo korvaisi vain neljä (4) nykyistä tukimuotoa.
Elinkustannukset vaihtelevat paikkakunnan mukaan, eikä esimerkiksi nykyisiä vammaistukia ei perustulojärjestelmässä ole otettu huomioon lainkaan. Asumistuestakaan ei päästäisi eroon. Luulen, että sen näkyvin vaikutus olisi pienipalkkaisten katkeruus.



Tietenkään kaikkia tukia ei millään voi poistaa. Neljäkin on mielestäni tosi paljon. Jossain arvioitiin perustulon summaksi 800 euroa. Työtön ei pääse edes samaan kuin nykyään asumistuella, työttömyyskorvauksella ja toimeentulotuella pääkaupunkiseudulla asuessa (n. 900-1100 euroa). On rasittavaa olla tilanteessa jossa mietit kannattaako sinun tehdä jotain tai esim. lunastaa jotain kirjoituspalkkiota kun käytännössä saat ihan saman tekemättä mitään ja kun jostain pikkutulosta ilmoittaa niin työttömyyskorvaus viivästyy viikkotolkulla eli käytännössä tulee persnettoa ja turpaan jokaisesta pienestäkin aktiivisuuden eleestä.

En ymmärrä miten ne pienituloiset siitä perustulosta katkeroituisivat sen enemmän kuin toimeentulotuesta ja työttömyyskorvauksesta nykyään katkeroituvat.
trisse
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Mirri » 10.01.2016 16:59

Kelalla on perustulosta omat kannattavuuslaskelmat ja asian valmistelukin lienee hyvässä vauhdissa - hallituksen toimeksiantona.
Kelan laskelmien mukaan perustulo on järkevä ajatus, joka kannattaa toteuttaa nykyisen sekavan ja byrokraattisuutensa vuoksi turhia kuluja aiheuttavan etuusviidakon sijaan. Sellaisen käsityksen olen saanut.

Mitä asiasta enää kinastelemaan, jos sitä ollaan virallisesti puuhaamassa todeksi.

Tässä Kelan lehdistötiedote asiasta 4.12.2015; Perustulo olisi sosiaaliturvan päivitys:
http://www.kela.fi/lehdistotiedotteet/- ... tiedotteet
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 10.01.2016 17:31

trisse kirjoitti:Tietenkään kaikkia tukia ei millään voi poistaa. Neljäkin on mielestäni tosi paljon...

KELA:n sivulta äkkiä laskien, on erilaisia tukimuotoja ainakin 47. Mielestäni neljä on tosi vähän.
trisse kirjoitti:...Jossain arvioitiin perustulon summaksi 800 euroa. Työtön ei pääse edes samaan kuin nykyään asumistuella, työttömyyskorvauksella ja toimeentulotuella pääkaupunkiseudulla asuessa (n. 900-1100 euroa)...

Mikä tarkoittaa sitä, että sossu maksaa erotuksen.
trisse kirjoitti:... On rasittavaa olla tilanteessa jossa mietit kannattaako sinun tehdä jotain tai esim. lunastaa jotain kirjoituspalkkiota kun käytännössä saat ihan saman tekemättä mitään ja kun jostain pikkutulosta ilmoittaa niin työttömyyskorvaus viivästyy viikkotolkulla eli käytännössä tulee persnettoa ja turpaan jokaisesta pienestäkin aktiivisuuden eleestä...

Tuo on varmaan totta, muttei ongelman korjaamiseksi tarvita perustulojärjestelmää vaan vain nykyisten säännösten korjaamista noiden osalta.
trisse kirjoitti:... En ymmärrä miten ne pienituloiset siitä perustulosta katkeroituisivat sen enemmän kuin toimeentulotuesta ja työttömyyskorvauksesta nykyään katkeroituvat.

Minä ymmärrän; vastikkeetonta rahaa jaetaan ilman tarveharkintaa.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja trisse » 10.01.2016 17:47

Kyllästynyt kirjoitti:
trisse kirjoitti:Tietenkään kaikkia tukia ei millään voi poistaa. Neljäkin on mielestäni tosi paljon...

KELA:n sivulta äkkiä laskien, on erilaisia tukimuotoja ainakin 47. Mielestäni neljä on tosi vähän.


Luulisin että ne neljä muodostavat kuitenkin yli 50% jaetuista tuista. Tukia on paljon mutta useimmat lienevät aika marginaalisia.

Kyllästynyt kirjoitti:
trisse kirjoitti:... En ymmärrä miten ne pienituloiset siitä perustulosta katkeroituisivat sen enemmän kuin toimeentulotuesta ja työttömyyskorvauksesta nykyään katkeroituvat.

Minä ymmärrän; vastikkeetonta rahaa jaetaan ilman tarveharkintaa.


En ymmärrä. Miksi se että joku saa 800 perustuloa (ja 200 toimeentulotukea) katkeroittaisi enemmän kuin se että tuo sama tyyppi saa 500 työttömyysturvaa, 300 asumistukea ja 200 toimeentulotukea? Siksikö että muitten saamista korvauksista ei olla nykyään perillä mutta perustulo saisi kaikki ymmärtämään että ihan jokainen saa tuon 800?

"Tarveharkintainenhan" on perustulon verotuksellinen leikkaaminen joten rikkaat eivät perustulosta hyötyisi rahallisesti. Tulottomalle tullessaan rahalle on aina tarve kun kukaan ei elä pyhästä hengestä. Nykyiset tuetkaan eivät ole erityisen vastikkeellisia. Eniten perustulosta hyötyisivät ihmiset jotka ovat pudonneet umpikujaan jossa eivät ole oikeutettu tukiin. Erilaiset karenssit ja tukien eväykset joita jaellaan monesti järjettömistä syistä. Vastikään esim. luin yhden miehen blogikirjoituksen jossa tämä kertoi saaneensa pitkään työttömyyskorvausta ja sitten ottaneensa vain mielenkiinnon vuoksi kurssin avoimesta yliopistosta ja työkkäri oli tulkinnut asian niin että hän on opiskelija sillä hänellä oli taustallaan keskeytyneet yliopisto-opinnot ja siksi vastedes ei oikeutettu työttömyyskorvaukseen. Kaikki tälläiset kohtuuttomat tilanteet jäisivät pois jossa ihmisiä ahdetaan tiukalle ja heiltä evätään tuki jota ovat saaneet ja johon muutkin ovat oikeutettu. Se nyt vasta katkeroittaa ihmisiä...
trisse
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 10.01.2016 17:58

trisse kirjoitti:
Kyllästynyt kirjoitti:
trisse kirjoitti:Tietenkään kaikkia tukia ei millään voi poistaa. Neljäkin on mielestäni tosi paljon...

KELA:n sivulta äkkiä laskien, on erilaisia tukimuotoja ainakin 47. Mielestäni neljä on tosi vähän.

Luulisin että ne neljä muodostavat kuitenkin yli 50% jaetuista tuista. Tukia on paljon mutta useimmat lienevät aika marginaalisia. ...

Eihän perustulolla asumistuestakaan päästäisi eroon.

Mielestäni perustulo on poliittista kosmetiikkaa. Sen hyvä puoli on se, että tyhmät luulevat hallituksen tehneen jotakin pienituloisten aseman parantamiseksi. Huono puoli siinä on se, että se maksaa.

Kerropa Tristan, miten sinä järjestäisit perustulon rahoituksen? Tarkoitan ihan oikeaa laskemista ja euromääriä, en sitä tavanomaista höpinää verotuksen muuttamisesta ja byrokratian vähentämisestä syntyneistä säästöistä.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja trisse » 10.01.2016 18:03

Miten perustulo maksaisi yhtään enempää kuin nykyinenkään systeemi? En tiedä miten toimeentulotuki ja työttömyyskorvaus nykyään rahoitetaan mutta perustulo voidaan varmaan rahoittaa ihan samalla lailla.
trisse
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 10.01.2016 18:07

trisse kirjoitti:Miten perustulo maksaisi yhtään enempää kuin nykyinenkään systeemi? En tiedä miten toimeentulotuki ja työttömyyskorvaus nykyään rahoitetaan mutta perustulo voidaan varmaan rahoittaa ihan samalla lailla.

Enemmän ihmisiä hakeutuisi tuen piiriin.

Byrokratiaakaan perustulo ei vähentäisi. Ehkä peräti lisäisi sitä.
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja trisse » 10.01.2016 18:16

Eikö se perustulo ole tarkoitus progressiivisesti leikata paremmin toimeentulevilta joten he sen osaksi tietenkin kustantaisivat. En usko että byrokratia mitenkään pystyy lisääntymään. Systeemi tietenkin tuottaisi vähentynyttä tarvetta sossun ja kelan virkailijoille joten nyt voi olla huono aika alkaa opiskella sosiaalialaa.
trisse
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Runo » 10.01.2016 18:21

Ei kai se tuki olisi ja ei sen piiriin hakeuduttaisi. Se tulisi kaikille automaattisesti. Normaalisti ansaitsevilla verotus hoitaisi sen merkityksen pois.

Ihmisellä, joka eläisi perustulon varassa niin pienestä yrittämisestä, pätkätöistä ynms verotettaisiin aika korkealla prosentilla, mutta toisaalta ihmisellä olisi varmuus edes perustulosta. Pienestäkin yritystoiminnasta valtio myös saisi tuloa eli perustuloon meneviä rahoja takaisin.
Runo
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja trisse » 10.01.2016 18:26

Aivan. Pieniä yrityksiä olisi helpompi perustaa. Vaikka yritystoiminnassa olisi heikkojakin kausia niin ihminen pärjäisi perustulon varassa silloin eikä tarvitsisi hakeutua konkurssiin saadakseen jotain tukea.
trisse
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 10.01.2016 19:31

trisse kirjoitti:Eikö se perustulo ole tarkoitus progressiivisesti leikata paremmin toimeentulevilta joten he sen osaksi tietenkin kustantaisivat. En usko että byrokratia mitenkään pystyy lisääntymään. Systeemi tietenkin tuottaisi vähentynyttä tarvetta sossun ja kelan virkailijoille joten nyt voi olla huono aika alkaa opiskella sosiaalialaa.

Millä perusteella PT-järjestelmä vähentäisi byrokratiaa tai sossun/KELA:n virkailijoiden työtä?
On hyvin helppoa sanoa, että kasvaneet sosiaalitukien kulut katettaisiin nostamalla hyvätuloisten verotusta. Valitettavasti ratkaisu ei ole noin yksinkertainen.
---
En yritä tekeytyä miksikään Kuuba-asiantuntijaksi, kunhan kerron miltä maa ja sen asukkaat minun silmiini näyttivät:

Kuubassa kaikki saavat samaa palkkaa. Valtio takaa jokaiselle jonkilaisen katon päänsä päälle sekä jonkin verran elintarvikkeita. Joistakin perustarvikkeista, kuten saippuasta, on edelleen pulaa, eivätkä korttiannokset riitä ravinnoksi.

Maassa on paljon köyhyyttä, mutta ainakaan niissä kaupungeissa joissa kävin, en törmännyt varsinaiseen kurjuuteen.
Terveydenhuolto toimii, vastasyntyneisyyskuolleisuus on pieni ja kaikki osaavat lukea.
Lapset käyvät koulua ja ovat aivan samanlaisia lapsia kuin missä tahansa, paitsi että leikkikaluja ei juurikaan ole ja kokonaisen karkkipussin saadessaan olivat silmät ymmyrkäisinä ja todella ratkiriemuissaan.

Turreilta pyritään nyhtämään jokainen jokainen dollari mikä irti saadaan, mutta ryöstön kohteeksi joutumista ei tarvitse pelätä - korkeintaan taskuvarkaita sekä tilaisuuteen tarttuvia kameran pöydältä sieppaavia näppäräsormisia ja nopeajalkaisia.

Poliittiseen järjestelmään tai sen tilanteeseen en tämän syvällisemmin ota kantaa.

Koyhyydestä ja puutteesta huolimatta kuubalaiset eivät ainakaan päällisin puolin näyttäneet masentuneilta tai pelokkailta. Jos heidän kanssaan puhui pitempään, kritiikkiäkin järjestelmästä tuli, silti he sanoivat, etteivät halua esimerkiksi amerikkalaisiksi vaan haluavat pysyä kuubalaisina.

Kuuba ja Suomen perustulojärjestelmä ovat sukua siinä, että kummassakin valtio takaa minimitoimeentulon, mutta kaikesta muusta on pakko tinkiä. Nälkään ei kuole (paitsi, että Kuubassa saattaisi kuollakin), eikä terveydenhoitoa saa sen nopeammin kuin ne jotka sujauttavat lääkäreille ja muille terveydenhuoltohenkilökunnalle lahjuksia (paitsi ne jotka ostavat itselleen yksityis- tai erityismaksuoluokan palvelut).

Kuitenkin, jos Suomi jatkaa velkaantumista tätä vauhtia, yhtäläisyydet Kuuban kanssa kasvavat. Ikävää, ettei meillä ole Kuuban ilmastoa.

Sivumennen sanoen, Kuubassa vain harvalla on televisio ja pitkät illat vietetään perheen, suvun ja naapureiden kanssa seurustellen ja lautapelejä pelaten. Lapset kuuntelevat vieressä tai leikkivät esimerkiksi laskemalla mäkeä muutamasta laudanpalasesta ja rullasta kokoamallaan mäkiautolla.

Kuva
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Hilppa » 10.01.2016 19:31

trisse kirjoitti:Aivan. Pieniä yrityksiä olisi helpompi perustaa. Vaikka yritystoiminnassa olisi heikkojakin kausia niin ihminen pärjäisi perustulon varassa silloin eikä tarvitsisi hakeutua konkurssiin saadakseen jotain tukea.

Kuka sellainen, joka ei nytkään ole kykenevä perustamaan yritystä, tarttumaan työhön, olemaan riittävän pitkäjänteinen elämässään, yhtäkkiä perustulon mystisestä voimasta sellaiseksi pitkäjänteiseksi, ahkeraksi, yritteliääksi perustulon siivittämänä tulisi? Täyttä puppua. Aivan samanlaista mokellusta kuin alkkisten ikuinen mussutus kuinka he tekisivät sitä ja tätä, ja vaikka kuun taivaalta poimisivat, jos vaan se ja se ja se olisi toisin.
Hilppa
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja trisse » 10.01.2016 20:49

Käsittämätöntä mokellusta - tottakai yritystä perustettaessa merkitsee se uskooko pystyvänsä saamaan toimeentulonsa sillä vaiko ei. Tilanteessa jossa freelancereilla ei ole enää edes oikeutta työttömyyskorvaukseen ei yksinkertaisesti uskalla tehdä mitään. Luultavastihan olen siinä määrin lanttuvikaisen kirjoilla ettei minulta kukaan ole mitään tukia ottamassa pois mutta jos on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö niin kaikki tuollainen epävarmuus halvaannuttaa lisää. Samoin haluaisin opiskella muttei minulla ole siihen mitään mahdollisuuksia rahallisesti.

Haluatko lyödä kanssani vetoa siitä että jos perustulo tulee voimaan niin 2,5 vuoden aikana olen yrittäjä taikka päätoiminen opiskelija?
trisse
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Mirri » 10.01.2016 21:06

Kyllästynyt kirjoitti:Mielestäni perustulo on poliittista kosmetiikkaa. Sen hyvä puoli on se, että tyhmät luulevat hallituksen tehneen jotakin pienituloisten aseman parantamiseksi. Huono puoli siinä on se, että se maksaa.

Taitaa hallitus kuitenkin toivoa perustulojärjestelmältä taloudellisuutta ja säästöjä verrattuna nykyiseen tukisysteemiin. Tuskin se muuten olisi antanut Kelalle tehtäväksi suunnitella mallin perustulojärjestelmän kokeilua varten.
Ilmeisesti vuonna 2017 pitäisi Kelalla olla jokin valmis perustulosysteemi, jonka toimivuutta (ja säästävyyttä?) voitaisiin käytännössä kokeilla.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Hilppa » 10.01.2016 21:08

^^

En suinkaan sinusta ole kirjoittanut, vaan yleisesti. Eivätkä kaikki työttömät ole ahdistuneisuushäiriöisiä. Satunnaisesta (avustetustun) pikku yritteliäisyyden kokeiluista ei ole suuremmin mitään kansantaloudellista hyötyä. Toki sellaista saa tehdä nytkin ja mikä nytkään estää työttömiä hakeutumasta esim. vapaaehtoistyöhön. Saavathan he nytkin sellaista tehdä.
Hilppa
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja trisse » 10.01.2016 21:18

Ketkä saavat ja ketkä eivät - on siitä ihmisiä rangaistukin ottamalla tuet pois. Itseäni ei sanottavasti vapaaehtoistyö kiinnosta - en ole varmaan riittävän altruistinen sellaiseen.
trisse
 

Seuraava

Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 15 vierailijaa

cron