Sanoista historiaa

Sanoista historiaa

ViestiKirjoittaja jupe » 27.12.2015 18:31

Tiedoksi ja huviksi:

"Sanat kertovat vuoden kulun
Kolumni|Turun Sanomat
Riitta Monto

Sanat paljastavat, millainen vuosi Suomessa on koettu. Kotimaisten kielten keskus on jälleen valinnut nimikkosanan joka kuukaudelle ja noin kahdeksankymmentä muuten vuoden kulkua osuvasti värittänyttä sanaa.

Suomalaista elämänmenoa kuvaa hyvin aikuispakkaus, jollaisen Marttaliitto kehitti selviytymispakkaukseksi kotoa pois muuttaville nuorille. Aikuispakkaus sisältää muun muassa siivousliinan, palovaroittimen ja villasukat.
Isäneuvolan ohjeita ei tarvinnut fiksu turkulaismies, joka kirjakaupassa osti kolmelle kotoa muuttaneelle lapselleen joululahjaksi keittokirjat.

Tuskin kukaan yllättyy, jos suomaisilla havaitaan kännykkäniska,teknokaula tai tekstariniska. Sellainen syntyy jatkuvasta kumartumisesta kännykän tai muun mobiililaitteen puoleen.
Halpuuttaminen, jonka kauppa lanseerasi tammikuussa, sai pian vastaiskun, kun maataloustuottajat vaativat reiluutusta.

Turvapaikanhakijoiden tulon vuoksi Suomeen on perustettu paitsi vastaanottokeskuksia myös hieman puistattavajärjestelykeskus, jonka vieraskielinen ilmaisu hotspot ei suomalaiseen korvaan kalskahda ollenkaan yhtä epäilyttävältä.Järjestelykeskuksesta on lyhyt matka palautuskeskukseen, jonne kielteisen päätöksen saanut turvapaikanhakija ohjataan ennen matkaa lähtö- tai kotimaahan.

Vaalivuodesta meitä muistuttaa huhtikuun sana olohuonetentti, uutuus noteerattiin mediassa näyttävästi eduskuntavaalien alla.
Puna-viherkupla, kulttuurikupla, usein pelkkä kupla on samanmielisten piiri, johon sijoittuu perussuomalaisten vaalimenestystä ihmetellyt, vasemmisto- tai vihersympatioista tunnettu kulttuuriväki. Lukijan mielestä sanomalehden toimittaja kuuluu puna-viherkuplaan, kokoomuksen äänitorviin, demareitten piirijärjestöön, sipiläläisiin, soinilaisiin tai rkp-läisiin pakkoruotsikannattajiin. Yleensä yhden ja saman kirjoituksen perusteella.

Asenteista ja huonosta käytöksestä kertovat oivallisestiliikenneraivo ja someraivo. Niiden osalta vuosi on ollut kammottava. Liikenneraivon symboli on pahimmillaan aavepyörä,haamupyörä tai muistopyörä, jollainen sijoitettiin Helsingissä paikalle, jossa autoilija kiilasi pyöräilijän kuoliaaksi.

Positiivista tunnelmaa luodaan nalleneuvolalla. Terveysaseman pehmoeläinneuvola karistaa lapsista pelkoja. Ruotsissa ainakin Västeråsissa voi kirkkoon astuessaan ottaa korista pehmokoiran mukaan jumalanpalvelusseuraksi. Koira tosin pitäisi palauttaa lähtiessä, mikä saattaa synnyttää itkupotkuraivarin(inhokkisanalistani ykkönen).

Yksi vuoden ilmiöistä on aikuisten värityskirja, johon suhtautuminen on vahvasti kaksijakoista: Värityskirja on lapsellinen, ja osoitus lukutaidon täydellisestä rappiosta (mies). Rauhoittumiseen ja rentoutumiseen sopiva oiva keino keskittyä (nainen).

Vuoden kansainvälisestä politiikasta Suomeen valittuja ilmauksia on Grexit (Greece ja exit), joka muistuttaa, miten jännitettiin Kreikan mahdollista irtautumista eurosta.

Huolestunut oli myös troikka, euromaiden velkaohjelmia valvoja kolmikko. Euroopan keskuspankin, Euroopan komission ja Kansainvälisen valuuttarahaston troikka ansaitsi paikan kuukauden sanana helmikuussa.

Kuukauden sanat on koottu Kotimaisten kielten verkkosivuille (kotus.fi). Keskuksen sanatietokanta rikastui tänä vuonna lähes seitsemällätuhannella uudella tai muutoin ajankohtaisella sanalla. Suomen kielikö kuihtumassa? Ei huolta.

riitta.monto@ts.fi

Twitter: @RiittaMonto

Kirjoittaja on Turun Sanomien päätoimittaja

http://www.ts.fi/mielipiteet/kolumnit/8 ... oden+kulun
jupe
 
Viestit: 821
Liittynyt: 18.07.2015 18:35

Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron