Ministeri Mäntylä raivostutti opposition:

Ministeri Mäntylä raivostutti opposition:

ViestiKirjoittaja Lauri » 26.11.2015 23:43

Torstai 26.11.2015 klo 21.32

Eduskunnassa käytiin torstaina kiivas keskustelu eläkeläisten asumistuesta.

Oppositio yritti SDP:n johdolla selvittää eduskunnan kyselytunnilla onko hallitus sittenkin leikkaamassa eläkeläisten asumistuesta, vaikka hallitus on toista kertonut.

Hallitus ilmoitti sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän (ps) suulla, että mitään leikkausta ei olla tekemässä, mutta asumistukikulut pidetään jatkossa vuoden 2015 tasossa. Opposition mielestä tämä tarkoittaa samaa kuin leikkaus.

Mäntylän vastaus ei tyydyttänytkään oppositiota, mutta varsinaisen suuttumuksen aiheutti Mäntylän varsin omituinen jatkovastaus. Mäntylä alkoi täysin yllättäen moittimaan ammattiyhdistysliikkeitä vuokra-asumisen hintatasosta.

- Tuoreessa uutisessa kerrotaan, että ay-liike on saanut viiden vuoden aikana lähes 50 miljoonaa euroa VVO:n vuokraosinkoja. Ammattiliitot ovat kuitanneet vuokratuloista verovapaat osingot, Mäntylä totesi.

Hän myös muistutti, että SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on istunut ammattiliittojen omistaman, valtakunnallisen vuokra-asuntoyritys VVO:n hallituksessa päättämässä osingoista.

Mäntylän puheenvuoro sai salista vastaansa totaalisen tyrmistyksen. Salista kuului yleisen älämölön keskeltä huutoja kuten "käsittämätöntä!", "voiko olla totta!" ja "mitä ihmettä!".

Huuto salissa yltyi niin kovaksi, että puhemies Maria Lohela (ps) puuttui tilanteeseen.

- Pyydän salia nyt rauhoittumaan, Lohela vetosi paukuttaen puhemiehen nuijaansa.

Puhemies joutui samalla keskeyttämään ministeri Mäntylän puheenvuoron, koska huutelun vuoksi puhe kävi mahdottomaksi ja ministeri oli myös ylittänyt hänelle varatun ajan.

.

- Uskomatonta, että puhemies sallii oman puolueensa ministerin ja kansanedustajan puhuvan ihan täysin muusta kuin varsinaisesta aiheesta, eräs opposition kansanedustaja sanoo Iltalehdelle.

- Kyse oli hallituksen päätöksistä ja eläkeläisten asumistuesta, ei jonkun yksittäisen vuokra-asuntoyrityksen osingoista. Törkeää toimintaa erityisesti ministeri Mäntylältä yrittää sumuttaa kansalaisia vaihtamalla täysin aihetta.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö yhtyy kansanedustajan moitteisiin.

- Ministeriltä ei ole vastuullista toimintaa esittää tällaisia harhautuksia, eli eläkkeensaajien sijasta puhutaankin aidanseipäistä, Niinistö moittii.

- Se, miten joku VVO jakaa rahaa, ei ole eduskunnan asia.

Myös SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman ihmettelee ministeri Mäntylän puheita.

- Ei voi olla niin, että ministeri ei kyselytunnilla vastaa kysymyksiin vaan esittää täysin omia väitteitään asian vierestä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015112 ... 9_uu.shtml

Minusta Mäntylä puuttui varsin oleelliseen asiaan. Valltion asumistuet menevät suoraan vuokranantajien taskuun ja nostaa vuokratasoa. Demarit tietysti pillastuivat, koska he ovat varsinaisia ketkuja vehkeilemään asuntorakentajien kanssa. Samoin AY-liike tienaa demarien ketkuttelemalla asuntorakentamisella.
Lauri
 

Re: Ministeri Mäntylä raivostutti opposition:

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 27.11.2015 00:12

Kyllä, ihan asijaa rva Mäntylä puhui. Ay-liike elää köyhien kustannuksella.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ministeri Mäntylä raivostutti opposition:

ViestiKirjoittaja Lauri » 27.11.2015 00:23

Mäntylä osui arkaan paikkaan. Rikkoiko politikkojen herrasmiessääntöjä? Tulemme näkemään alkaako demarit savustaa Mäntylää pois ministerin pallilta. Se näkyy ensimmäisenä iltapäivälehtien lööpeissä tai sitten seiskasssa.
Lauri
 

Re: Ministeri Mäntylä raivostutti opposition:

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 30.11.2015 11:56

Jopa 30 000e vuodessa – vuokra-asuntobisnes tuo ay-pomoille sievoiset sivutulot
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... =frontpage
(- -)
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ministeri Mäntylä raivostutti opposition:

ViestiKirjoittaja Lauri » 30.11.2015 14:10

Demaripolitikot esittävät olevansa köyhän asialla, kun vaativat korotuksia vuokratukiin. Mikä älämölö syntyi, kun eläkeläisten vuokratukia aiottiin alentaa.

Sama juttu turvapaikanhakijoiden vastaanottobisneksessä. Politikot puhuvat kirkkain silmin ihmisten auttamisesta, humanismista ja inhimillisyydestä. Todellisuudessa ollaan edistämässä omaa bisnestä ja rahastetaan härskisti verovaroja turvapaikanhakijoiden varjolla. Maahanmuuttovirasto ei hintoja kysele, kun turvapaikanhakijoille haetaan majoitusta.

Oma suu on aina lähempänä kuin kontin suu.

Normiäänestäjän on mahdoton selvittää mitä konkeloita on kaikkien "hyvää tarkoittavien" tukimuotojen taustalla.

Persut ovat noita nyt "höläytelleet" julki. Mäntylä demarien vuokrabisnekset ja Halla-aho eräitten politikkohen turvapaikkabisneksen.

Alkaa avautua miksi meillä on Euroopan kalleimmat verot.
Lauri
 


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa