Terrorismin kyynistä vähättelyä havaittavissa

Terrorismin kyynistä vähättelyä havaittavissa

ViestiKirjoittaja Lauri » 22.11.2015 18:36

Kuva
Terrorismitutkija: Eurooppa kestää terroria – Suomessa surmataan vuosittain enemmän kuin terrori-iskut Euroopassa vajaan 10 vuoden aikana

Helsingin yliopiston terrorismitutkija Leena Malkki kyseenalaistaa Euroopan päättäjien reaktiot viime aikaisiin terrori-iskuihin.

Malkin mukaan päätöksentekijöiden suhteellisuudentaju on iskujen seurauksena vaarassa hämärtyä.

– Euroopassa aletaan jo kolkutella niitä rajoja, paljonko tähän uhkaan kannattaa kiinnittää huomiota ja suunnata resursseja, Malkki sanoi maanantaina Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.

– Eurooppalaiset yhteiskunnat kestävät sen, jos terrori-iskuja silloin tällöin tapahtuu. Belgiassakin oli 1980-luvulla kausi, jolloin kuolonuhreja vaatineita iskuja tapahtui lähes viikoittain pidemmän aikaa, ja me emme enää itse asiassa muista sitä, Malkki sanoo.

Malkin mielestä eurooppalaisten olisi syytä hyväksyä se, että iskuja saattaa tapahtua.

Uutista korjattu 19.1. klo 09.45: Tutkijan aiempi väite, jonka mukaan Suomessa kuolisi vuosittain henkirikoksiin noin tuhat ihmistä, oli virheellinen. Oikea määrä on alle sata.

http://yle.fi/uutiset/terrorismitutkija ... na/7744856
Lauri
 

Re: Terrorismin kyynistä vähättelyä havaittavissa

ViestiKirjoittaja Lauri » 23.11.2015 00:41

Belgian poliisi ei näytä ymmärtävän Helsingin yliopiston tutkijatädin mielipiteitä.
Brysselin Grand Place –aukiolla käynnissä poliisien suuroperaatio.
Sunnuntai-iltana kaksi päivää kestäneet poliisioperaatiot Brysselissä näyttävät päättyvän dramaattiseen operaatioon kahdella keskeisellä alueella Brysselissä: Grand Place -aukiolla ja Etterbeek-alueella. Jälkimmäistä operaatiota Belgian poliisi ei ole kuitenkaan vahvistanut.

Poliisi on katkaissut kulkureittejä alueiden ympärillä kokonaan liikenteeltä. Aiheen ympärille on rakentunut erittäin aktiivinen keskustelu sosiaalisessa mediassa, muun muassa viestipalvelu Twitterissä.

Belgian poliisin virallisella Twitter-tilillä julkaistiin aivan hetki sitten pyyntö, että Brysselissä liikkuvat kansalaiset eivät jakaisi Twitterissä täsmällisiä tietoja siitä, kuinka paljon poliiseja on missäkin alueilla.

– Turvallisuussyistä pyydämme noudattamaan radiohiljaisuutta sosiaalisessa mediassa koskien käynnissä olevaa poliisioperaatiota, kuului poliisin viesti vapaasti käännettynä.

Poliisin pyyntö levisi verkossa nopeasti. Monet sosiaalisen median käyttäjät kehottivat toisiaan noudattamaan pyyntöä.
Lauri
 

Re: Terrorismin kyynistä vähättelyä havaittavissa

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 23.11.2015 01:27

Mälkki on hakoteillä: esimerkiksi https://fi.wikipedia.org/wiki/Punainen_armeijakunta -iskuissa kuoli vajaassa 30 vuodessa vain 34 ihmistä.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Terrorismin kyynistä vähättelyä havaittavissa

ViestiKirjoittaja Lauri » 23.11.2015 01:31

Mälkki ei myöskään hoksaa paljonko ihmishenkiä on pelastettu, kun terrorismia on ennakolta torjuttu. Esimerkiksi hiljakkoin tapahtunut rynnäkkökivääri-isku junassa. Ja paljonko on torjuttu sellaisia iskuja, jotka eivät ole päässeet edes yrityksen asteelle.

Päivän pelle: terrorismitutkija Leena Malkki
Veroeuroillamme laatujournalismia suoltava YLE päästi taas propagandatuutistaan taattua tavaraa. Asialla tällä kertaa Helsingin yliopiston terrorismitutkija Leena Malkki.

http://samapatuo.blogspot.fi/2015/01/pa ... leena.html
Viimeksi muokannut Lauri päivämäärä 23.11.2015 01:35, muokattu yhteensä 1 kerran
Lauri
 

Re: Terrorismin kyynistä vähättelyä havaittavissa

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 23.11.2015 01:32

Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Terrorismin kyynistä vähättelyä havaittavissa

ViestiKirjoittaja Lauri » 23.11.2015 01:36

Kappas. Löysimme sama blogin.
Lauri
 


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron