Timo Esko KKO:n presidentiksi

Timo Esko KKO:n presidentiksi

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 20.11.2015 19:36

perjantai 20. marraskuuta 2015 http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/

982. KKO:n presidentiksi Timo Esko
(- -)
10. Mikko Könkkölä on meritoitunut urallaan lähinnä pitkäaikaisena lainsäädäntöneuvoksena ja -johtajana, hänen toimikautensa OM:n palveluksessa kesti noin 27 vuotta. Sieltä hän "pomppasi" suoraan KKO:n jäseneksi vuonna 2001. Pauliine Koskelo toimi OM:n lainvalmistelutehtävissä noin 15 vuotta ja Leif Sevónkin lähes 10 vuotta. Olisi ollut hieman omituista, jos korkeimman oikeuden presidentiksi olisi nimitetty jälleen lainvalmistelijana ansioitunut lakimies, sillä se olisi ollut jo kolmas kerta putkeen. Tältä kannalta asiaa katsottaessa on hyvä, että KKO:n päällikkötuomariksi nimitettiin nyt kahta edeltäjäänsä monipuolisemman kokemuksen ja myös käräjäsalikokemusta omaava lakimies ja entinen asianajaja. Timo Esko lienee ensimmäinen päätoimisena asianajajana pitkään toiminut juristi KKO:n presidenttinä.
(- -)
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Timo Esko KKO:n presidentiksi

ViestiKirjoittaja Hilppa » 20.11.2015 19:44

Mitä tuo tulee tarkoittamaan?

Henkilö, joka on toiminut pitkään asianajajana, saattaa toimia asianajajien ammattikunnan eduksi. "Kollegat puoltavat ja suosivat päätöksissään oman ammattikuntansa edustajia." Toisaalta varmaan ajatellaan, että henkilöllä on laajaa kokemusta käytännön ja tavan ihmisiä lähempänä olevasta toiminnasta kuin pelkästään virkamiehinä toimineilla. Itse ajattelen ehkä niin, että asianajajien ammattikunnan en soisi tulevan kovin merkittävään asemaan yhteiskunnassamme, jotta ei kävisi kuten USA:ssa, jossa lakimiehiä (asianajajia) tarvitaan ihan joka paikassa.
Hilppa
 

Re: Timo Esko KKO:n presidentiksi

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 20.11.2015 20:03

Minusta tuo voi olla hyvä. Mm. psykologian professoreina on toiminut henkilöitä, joiden käytännön kokemus psykologin t y ö s t ä on ollut vaatimaton.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron