MTV:n tietojen mukaan sekä perussuomalaiset että keskusta ovat saaneet tarpeekseen kokoomuksen toimintatavoista, joita kuvaillaan viikkoja jatkuneeksi vedätykseksi, mikä on musertanut hallituksen yhteishengen.
MTV:lle kerrotaan ettei hallituksen jatko ole vielä päivänselvää, vaikka esimerkiksi Alexander Stubb on antanut optimistisia arvioita.
– Takapakkia on tullut, kerrotaan.
Viime yönä mikään esitys ei edennyt, vaikka valtioneuvostossa sote-kompromissia etsi suuri joukko asiantuntijoita ja johtavia poliitikkoja.
Päähallituspuolue keskusta ja perussuomalaiset ovat saaneet mittansa täyteen kokoomuksesta, jonka toimintatapoihin viikkoja kestäneen prosessin aikana on petytty pahasti kummassakin puolueessa.
Kuvaavaa viime yön neuvotteluilmapiirille oli ollut, että kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Stubb oli käynyt huikkaamassa kesken neuvottelujen pääministeri Sipilälle, että hänellä kuluu aika rattoisasti valtioneuvoston yläkerrassa ruotsalaisen popyhtye Bo Kaspersin uutta levyä kuunnellessa.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artik ... ta/5545346Sanoisin, että tämän sekä edellisen hallituksen Sote uudistuksen romuttumisessa on yksi yhteinen tekijä. Selfiekeppi.
Kataisen hallituksen ratkaisussa oppositiokin oli mukana auttamassa, mutta hommasta ei tullut mitään.