Sivu 1/1

Ansiosidonnaisen kirot

ViestiLähetetty: 17.10.2015 08:24
Kirjoittaja Psykopatologia
Talous 13.10.2015 klo 18:31 | päivitetty 15.10.2015 klo 20:17 http://yle.fi/uutiset/ennen_tyottomyyst ... tu/8377917

Ennen työttömyysturvaa työttömät passitettiin lapionvarteen – Professori: Suomi on ansiosidonnaisen outolintu
(- -)
Kaikki palkansaajat rahoittavat mutta vain työttömyyskassojen jäsenet saavat ansiosidonnaista

Professori Heikki Hiilamo oli alkuvuodesta mukana ryhmässä, joka ehdotti ansioturvan ulottamista kaikille palkansaajille riippumatta siitä, kuuluuko työttömyyskassaan.

Nyt ansiosidonnaista saa vain, jos kuuluu johonkin maan kolmestakymmenestä työttömyyskassasta.

Silti suurin osa ansiosidonnaisesta päivärahasta, yli puolet, maksetaan työttömyysvakuutusmaksuilla, joita maksavat kaikki palkansaajat sekä työnantajat. Vain murto-osa, 5,4 prosenttia katetaan kassojen jäsenmaksuilla. Loput, noin 37 - 39 prosenttia maksaa valtio.

Työttömyyskassojen ulkopuolella on arviolta yli 300 000 palkansaajaa.

– Suomalainen malli on hyvin poikkeuksellinen ja omituinen. Meillä ei ole yleistä työttömyysvakuutusta, vaan vakuutuksen saamisen ehtona on kassaan kuuluminen.

Esimerkiksi Norjassa ja Islannissa on käytössä kaikkia koskeva ansiopäiväraha, joka takaa kaikille palkansaajille oikeuden ansiosidonnaiseen korvaukseen.
(- -)

Re: Ansiosidonnaisen kirot

ViestiLähetetty: 17.10.2015 08:26
Kirjoittaja Psykopatologia
Ko. outolinu on "solidaaristen" demarien kumarrus korporaatioille (SAK yms.).

Re: Ansiosidonnaisen kirot

ViestiLähetetty: 17.10.2015 09:10
Kirjoittaja Mirri
Palkansaajien on hyvä tietää, että on mahdollista liittyä myös ammattiliittojen ulkopuoliseen työttömyyskassaan, Yleiseen työttömyyskassaan (YTK):
https://ytk.fi/

Re: Ansiosidonnaisen kirot

ViestiLähetetty: 17.10.2015 09:29
Kirjoittaja toope
Ytk on siitä outolintu, että jäsenmaksu on kaikille sama. Tästä hyötyy suuripalkkaiset.