Sivu 1/1
Kalohin sattuu, ja paljon

Lähetetty:
11.10.2015 13:56
Kirjoittaja toope
http://nyt.fi/a1305991478553"Pyydystä ja päästä -käytännön hän kieltäisi lailla uusien tutkimustulosten vuoksi. Se vähentäisi kalojen kärsimystä.
Kun kalan suuosiin tarttuu koukku ja se nykäistään ylös, pään luiden liitokset voivat vahingoittua, Telkänranta sanoo. Kun kalat päästetään takaisin veteen, ne voivat olla vammautuneita niin, etteivät enää pysty hankkimaan ruokaa.
Silloin ne kuolevat hitaasti.
"Kukin kalastaja voi pohtia itsekseen, mitä ajattelee siitä, että tällaista harrastetaan huvin vuoksi."
Re: Kalohin sattuu, ja paljon

Lähetetty:
11.10.2015 14:52
Kirjoittaja Ryysy
Avartava näkökulma. En ole koskaan osannut ajatella kalojen tuntoaisteja. Ehkä juuri siksi, kun niistä ei huomaa kärsimystä.
Re: Kalohin sattuu, ja paljon

Lähetetty:
11.10.2015 14:53
Kirjoittaja Psykopatologia
Jos kalat eivät olisi mykkiä. olisi kalastus kauheaa.
Re: Kalohin sattuu, ja paljon

Lähetetty:
12.10.2015 22:00
Kirjoittaja Hilppa
Kyllä kärsimyksen huomaa, kun ne haukkovat henkeään. Tapan ennen suomustusta ahvenen, vaikka joku sanoi, että pitäisi ensin suomustaa ja poistaa selkäevä pyrstöstä itseen päin. Kouristuu tuolloin tuskasta(?!) siten, että evä nousee pystyyn ja on helpompi leikata pois. Mutta en halua kalan kärsivän ja suomustan ja poistan evät vasta tapettuani ahvenen.
Re: Kalohin sattuu, ja paljon

Lähetetty:
13.10.2015 01:03
Kirjoittaja Hilppa
Mitäpä sitä suotta käsiään likaamaan, jos filosofian opiskelullakin pärjää. Tuskin paskaakaan olet koskaan lapioinut.
Re: Kalohin sattuu, ja paljon

Lähetetty:
13.10.2015 05:43
Kirjoittaja toope
Hilppa kirjoitti:Mitäpä sitä suotta käsiään likaamaan, jos filosofian opiskelullakin pärjää.
Heh, heh.
Re: Kalohin sattuu, ja paljon

Lähetetty:
13.10.2015 09:34
Kirjoittaja Lauri
Kyllä kai kaloilla tuntohermot on kuten muillakin eläimillä. Kaloilla esimerkiksi on erittäin herkkä kylkiviiva-aisti, jolla se havainnoi ympäristöään.
Esimerkiksi siika aistii ohutsiimaisemmankin verkon ja ui verkon sivua pitkin, mutta minä olen ovelampi ja teen terävän mutkan verkon päähän, jolloin siika jää satimeen.
Siika on niin herkkä, että se kuolee heti, kun sen nostaa ylös.
Hauki taas on niin sitkeä, että se potkii vielä pannullakin.
Re: Kalohin sattuu, ja paljon

Lähetetty:
13.10.2015 12:26
Kirjoittaja Hilppa
Kalojen käsittely on kauneudenhoitoa käsille. Kalojen suomuista on eristetty yhdiste(itä), jo(i)ta voidaan käyttää aurinkosuojavoiteiden ainesosina. Sitäpaitsi ei kalojen perkuu ole likaista työtä, kalahan on ruokaa. Tuore kala tuoksuu järvelle (tai merelle).
Mutta mitä mieltä olette ahventen suomustuksesta ja selkäevän poistosta? Tapatteko (eli poistatteko pään) ennen noita toimenpiteitä?
Re: Kalohin sattuu, ja paljon

Lähetetty:
13.10.2015 13:09
Kirjoittaja Lauri
Tapettava heti, kun vedestä nostetaan. Elävältä suomustaminen on sadismia.
PS. Ahven on suomustuksen sijaan helpompi nylkeä.
Ahven on muuten helppo tappaa, ei tarvitse kalikalla mäntätä. peukalo suuhun ja niska poikki, naks.
Re: Kalohin sattuu, ja paljon

Lähetetty:
13.10.2015 13:11
Kirjoittaja Hilppa
Flower kirjoitti:Totta kai kalalta pitää ottaa nirri pois mahdollisimman nopeasti, kun se on nostettu vedestä. Kuulostaa erittäin sadistiselta lähteä elävää kalaa operoimaan vaikka toimenpide olisi nopeakin.
Mutta niin monet vanhan sukupolven ikänsä kaloja pyytäneet ihmiset tekevät pikkuahvenille.
Re: Kalohin sattuu, ja paljon

Lähetetty:
13.10.2015 13:17
Kirjoittaja Hilppa
Lauri kirjoitti:Tapettava heti, kun vedestä nostetaan. Elävältä suomustaminen on sadismia.
PS. Ahven on suomustuksen sijaan helpompi nylkeä.
Ahven on muuten helppo tappaa, ei tarvitse kalikalla mäntätä. peukalo suuhun ja niska poikki, naks.
Kuka nyt kalikalla ahventa mätkisi. Etenkin kun nuo ahvenet, joita pieninä esim. kalakukkoa varten pyydetään, ovat alle 10cm pituisia.
Eikä ole paljon nylkemistä 7 cm:n ahvenissa. Suomutkin irtoavat helposti.
Re: Kalohin sattuu, ja paljon

Lähetetty:
13.10.2015 13:30
Kirjoittaja Lauri
Hilppa kirjoitti:Lauri kirjoitti:Tapettava heti, kun vedestä nostetaan. Elävältä suomustaminen on sadismia.
PS. Ahven on suomustuksen sijaan helpompi nylkeä.
Ahven on muuten helppo tappaa, ei tarvitse kalikalla mäntätä. peukalo suuhun ja niska poikki, naks.
Kuka nyt kalikalla ahventa mätkisi. Etenkin kun nuo ahvenet, joita pieninä esim. kalakukkoa varten pyydetään, ovat alle 10cm pituisia.
Eikä ole paljon nylkemistä 7 cm:n ahvenissa. Suomutkin irtoavat helposti.
Jaa. Minä vetelen semmoisia yli 20 senttisiä. Mutta voihan niiltä pieniltäkin naksauttaa niskat nurin. Veikkaan, että niin tehdäänkin. Sätkiviä ja potkivia ahvenia on hankala suomustaa.
Re: Kalohin sattuu, ja paljon

Lähetetty:
13.10.2015 13:40
Kirjoittaja Hilppa
Flower kirjoitti:Hilppa kirjoitti:Flower kirjoitti:Totta kai kalalta pitää ottaa nirri pois mahdollisimman nopeasti, kun se on nostettu vedestä. Kuulostaa erittäin sadistiselta lähteä elävää kalaa operoimaan vaikka toimenpide olisi nopeakin.
Mutta niin monet vanhan sukupolven ikänsä kaloja pyytäneet ihmiset tekevät pikkuahvenille.
Eihän heillä sadismi ole välttämättä motiivina vaan mahdollinen tietämättömyys tai se, ettei kalan tuntema kipu kiinnosta vaikkapa tuhlaantuvan ajan takia. Kuitenkin näin omastani näkökulmastani (kun tiedän kivusta ja koen empatiaa kalan kivulle) toimenpide tuntuu sadistiselta. Eihän lihan tehotuotannosta eläimille aiheutuva kipu ja kärsimys (tai ympäristöhaitat) kiinnosta useimpia.
En ole kiinnostunut kalojen kivusta, mutta en myöskään halua aiheuttaa sitä niille tarpeettomasti. Olen pääsääntöisesti kasvissyöjä ja lisäksi kalansyöjä, joten en aiheuta kipua tuotantoeläimille.
Perkuumenetelmä on heille ainoastaan käytännön syistä kehittynyt, koska pitävät kalastuksesta ja ovat koko ikänsä kalastaneet pieniä kaloja. En olisi valmis haukkumaan heitä julmiksi tai piittaamattomiksi. Kesällä helteillä kala on perattava pian ja pidettävä astiassa uimassa niin pitkään kuin mahdollista, jotta saadaan tuoreena perattua, jäihin, kuljetettua paistettavaksi.