Hyvinvointivaltio romahtaa kohta?

Hyvinvointivaltio romahtaa kohta?

ViestiKirjoittaja popi » 08.10.2015 22:34

Suomen talous ei kohene niin kuin on luultu, Valtion velka kasvaa, luottoarvioinnit laskee, Valtion lainojen korkomenot lisääntyvät, työttömyys ei vähene, pakolaisten määrä kasvaa dramaattisesti jne

Hyvinvointivaltio tulee romahtamaan. Kaikki sosiaaliturvajärjestelmät tullaan lyömään alas, koska rahoituspohja musertunut. Et enää oikeutettu työttömyysturvaaan, sossu ei maksa toimeentulotukea, sairaspäivärahat heikkenevät, eläkeläisten asumistuet poistetaan, eläkkeet puolitetaan, sairaalat yksityistetään, Kelan sairaanhoitotuet poistetaan, rahalla ostetaan jatkossa hoidot, lääkkeet myös omilla rahoilla jne

Tervetuloa kohta yövartijavaltioon, missä valtavat määrät ihmisiä elävät kerjuulla, ulkona ja asuntoloissa, syövät mitä suuhunsa saavat, ja missä poliisit, vartijat ja armeija valvoo kaikkialla kurjalistoa jne
Viimeksi muokannut popi päivämäärä 09.10.2015 09:16, muokattu yhteensä 1 kerran
popi
 

Re: Hyvinvointivaltio romahtaa kohta

ViestiKirjoittaja Mirri » 08.10.2015 22:58

Popi, kirjoitat kuin tuomiopäivän pasuuna. Tai kirjoittaja, jonka tekstiä käytät, kirjoittaa niin.

Teksti ja myös ketjun otsikko on harhaanjohtava luodessaan kuvaa, jonka mukaan tapahtuu jokin äkillinen romahdus. Muutoksia huonompaan tapahtuu ja niitä tehdään koko ajan, on tehty jo vuosia. Heikennyksiä, kavennuksia, leikkauksia...

Mistä 'tuomiopäivän pasuunat' ovat saaneet päähänsä, että tulee jokin äkillinen romahdus, joka tuhoaa 'hyvinvointivaltion' kertaheitolla? Kun tavallisten tarkkaajien silmin näyttää siltä, että huonompaan mennään, muttei rysähtämällä vaan pikemminkin liukumalla - tosin varmaankin jyrkkenevään tahtiin. Tai leikkaamalla ja kaventamalla; leikkureita ja silppureita on monenlaisia aina juustohöylästä alkaen. On ollut jo pitkään ja koko ajan tulee lisää.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Hyvinvointivaltio romahtaa kohta

ViestiKirjoittaja Lauri » 08.10.2015 23:20

Tuomiopäivä taitaa tulla mikäli emme tee radikaaleja ratkaisuja. Täytyykö taas tunnustaa, että Väyrynen oli oikeassa. Euroon ei olisi kannattanut liittyä?

Professori Vesa Kanniainen esitteli torstai-iltana Eurothinktank-aivoriihen laskelmia siitä, mitä eurosta eroaminen maksaisi.

Vaikka euroero saattaisi maksaa yhtä paljon kuin 1990-luvun pankkikriisi, näiden laskelmien mukaan se kannattaisi.

- Jos Suomi pääsee nousu-uralle, optimiratkaisu on poistua eurosta, sillä Suomi jatkaa maksajan roolissa euroliittovaltiossa pankki- ja tulonsiirtounionin kautta, Kanniainen arvioi.

Toisaalta Suomi voisi lähteä eurosta, vaikka ei nousu-uralle pääsisikään.

- Jos euroalueen talous ei toivu ja hyvinvointitappioita jatkuvasti kumuloituu lisää tai jos Suomi ei halua olla mukana liittovaltiokehityksessä, oman raha käyttöön otto tulee yhä ajankohtaisemmaksi, raportti ennustaa.

Raportin arvion mukaan eurosta eroaminen aiheuttaisi maksimissaan 20 miljardin euron kertakustannukset. Niitä nimitetään raportissa helvettikustannuksiksi. Nimi tulee professori Sixten Korkmanin arviosta, jonka mukaan eurosta eroaminen olisi paratiisi juristeille mutta helvetti kaikille muille.

Raportin tekijät kuitenkin uskovat, että oma valuutta kiihdyttäisi talouden kasvua.

- Jo pieni pysyvä lisäys bruttokansantuotteeseen tai sen kasvuvauhtiin ylittää suuretkin kertaluonteiset erokulut.

http://www.iltalehti.fi/talous/20151008 ... 6_ta.shtml

Eurothinktank -ryhmään kuuluu 12 taloustieteen, tilastotieteen, rahoituksen ja markkinoiden osaajaa. He kertovat turhautuneensa "euroa käsittelevien puheenvuorojen julistuksellisuuteen".

Ulkopuolisen silmiin ryhmään näyttää kerääntyneen euroon kriittisesti suhtautuneita talousasiantuntijoita. Kanniaisen lisäksi ryhmään kuuluvat esimerkiksi finanssianalyytikko Stefan Törnqvist, entinen valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston ylijohtaja Peter Nyberg ja entinen Suomen Pankin osastopäällikkö Heikki Koskenkylä.
Lauri
 

Re: Hyvinvointivaltio romahtaa kohta

ViestiKirjoittaja Ryysy » 08.10.2015 23:25

"Kannatan" teoriaa, jonka mukaan maailma ja elämä tuhoutuu ympäristökatastrofin (ei välttämättä äkillisen sellaisen) seurauksena. Hyvinvointivaltion rysäyksestä voisi vielä selvitäkin. Nääs.
Ryysy
 

Re: Hyvinvointivaltio romahtaa kohta

ViestiKirjoittaja popi » 09.10.2015 00:07

En kyllä ajattele itsekään, että tapahtuisi äkillinen romahdus. Mutta olemme vääjäämättömästi menossa kohti hyvinvointivaltion alasajoa. Tämä alasajo voi tapahtua jopa seuraavien kymmenen vuoden aikana.

Ainoa toivo on se, että Suomen talous alkaisi kohisemalla nousta ja että tänne syntyy työpaikkoja ja työn tarvetta niin paljon, että tulevat maahanmuuttajat työllistyvät ja ikärakenne tervehtyy. Valitettavasti juuri euro estää Suomea devalvoitumasta, ja sisäistä devalvaatiota on hankala toteuttaa ammattiyhdistysliikkeen vastustuksen johdosta. Vaikka hallitus toteuttaisi ns pakkomait, tulee ammattiliitot nostamaan palkkavaatimuksiaan niin, et tä pakkolakien synnyttämä kilpailukyvyn nouse tukahdutetaan. Eli Suomi ei pysty luomaa taloudellista kasvua, ja ei synny työpaikkoja, kuitenkin samaan aikaan väestö vanhenee, pieni joukko elättää heitä, ja muita työn ulkopuolella olevia ja hoitavat vielä valtion velan korotkin, jotka jatkuvasti nousevat. Eli Suomi kusee itsensä nurkkkaan. Hyvinvointivaltion taloudellinen pohja murtuu. Eikä tarvitse olla profeetta tämän ymmärtääkseen. Kyse on vain syyn ja seurauksien vääjäämättömästä laista
popi
 

Re: Hyvinvointivaltio romahtaa kohta

ViestiKirjoittaja Kuutar » 09.10.2015 03:15

Taloustieteen professori Matti Viren arvioi, että hyvinvointivaltio voi romahtaa:

Professori Viren kirjoittaa Maaseudun tulevaisuudessa, että hyvinvointivaltion toiminta perustuu jo nyt suurelta osin velkarahaan. Valtiolla ja kunnilla on alijäämää huolestuttavan paljon, ensi vuonna yhteensä jopa kahdeksan miljardia euroa, laskee Viren. Hänen mukaansa julkiset menot ovat Suomessa nyt runsaat 20 000 euroa henkeä kohden.

Professorin laskelmien mukaan Suomelle voi koitua jopa kymmenen miljardin menolisäys, jos turvapaikanhakijoiden määrä lisääntyy edelleen, ja maahan tulee satojatuhansia siirtolaisia.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artik ... aa/5350072
Kuutar
 

Re: Hyvinvointivaltio romahtaa kohta

ViestiKirjoittaja toope » 09.10.2015 06:05

Eikö tuo popi kuitenkin ole saara-santra -sateentekijä.

poistettu väärin tullut lainaus.
Viimeksi muokannut toope päivämäärä 09.10.2015 08:32, muokattu yhteensä 1 kerran
toope
 

Re: Hyvinvointivaltio romahtaa kohta

ViestiKirjoittaja Lauri » 09.10.2015 08:20

Ei hätää. Mikäli Suomen talous sakkaa, EU-komissaari Katainen tulee nuhtelemaan ministereitä ja virkamiehiä,huonosta taloudenpidosta.
Lauri
 

Re: Hyvinvointivaltio romahtaa kohta

ViestiKirjoittaja popi » 09.10.2015 09:31

toope kirjoitti:Eikö tuo popi kuitenkin ole saara-santra -sateentekijä.

poistettu väärin tullut lainaus.


Toope: En ole saara-santra-sateentekijä- enkä edes tiedä keitä tarkoitat näillä nimimerkeillä. En niin hyvin tunne tätä foorumia.
popi
 

Re: Hyvinvointivaltio romahtaa kohta

ViestiKirjoittaja Kuutar » 10.10.2015 00:04

Mirri kirjoitti:Popi, kirjoitat kuin tuomiopäivän pasuuna. Tai kirjoittaja, jonka tekstiä käytät, kirjoittaa niin.

Teksti ja myös ketjun otsikko on harhaanjohtava luodessaan kuvaa, jonka mukaan tapahtuu jokin äkillinen romahdus. Muutoksia huonompaan tapahtuu ja niitä tehdään koko ajan, on tehty jo vuosia. Heikennyksiä, kavennuksia, leikkauksia...

Mistä 'tuomiopäivän pasuunat' ovat saaneet päähänsä, että tulee jokin äkillinen romahdus, joka tuhoaa 'hyvinvointivaltion' kertaheitolla? Kun tavallisten tarkkaajien silmin näyttää siltä, että huonompaan mennään, muttei rysähtämällä vaan pikemminkin liukumalla - tosin varmaankin jyrkkenevään tahtiin. Tai leikkaamalla ja kaventamalla; leikkureita ja silppureita on monenlaisia aina juustohöylästä alkaen. On ollut jo pitkään ja koko ajan tulee lisää.

Suomen valtio on elänyt niin kauan velkarahalla, eikä riittävää talouskasvua ole. Siksi tuollainen äkillinen romahduskin on mahdollinen. Euroalueena Suomen kilpailukyky ei ole paras mahdollinen.
Kuutar
 

Re: Hyvinvointivaltio romahtaa kohta?

ViestiKirjoittaja Kissi » 10.10.2015 01:23

Antakaa nyt SSS. miesten ensin viedä loppuun hallituskautensa ja ohjelmansa. Katsotaan sitten, miten meni. Minun mielestäni, jos suunnitellun annetaan toteutua, tulokset ovat Suomelle lupaavat. Jättäisivät Soininkin rauhassa tekemään parhaansa, ilman tyhmiä puolueen sisäisiä uhoomisia. Uskon lujasti Sipilän hallitukseen, saatte vielä nähdä loistavat tulokset, epäuskoiset Bruutukset.
Kissi
 

Re: Hyvinvointivaltio romahtaa kohta?

ViestiKirjoittaja karsee huuli » 10.10.2015 02:14

Aivan. Noin. Mennään. Neljä vuotta ainakin. Sanovat sitten viisaammat mitä uskaltavat ja kehtaavat virkata. Siis niinku Käteisen ja Stubidin hallitusten 'aika kultaa muistot' fiiliksissä. Antti Rinne saattoi olla edellinen valtiovarainministeri. Kivat myös hänelle.
karsee huuli
 

Re: Hyvinvointivaltio romahtaa kohta?

ViestiKirjoittaja Kuutar » 10.10.2015 17:47

Kaikkien poliittisten puoluiden kannattajien pitäisi nyt miettiä, miten ihan oikeasti sosiaaliturva rahoitetaan jatkossa.

Ne jotka ovat sitä mieltä, että Suomen sosiaaliturva voidaan jakaa globaalisti, heidän pitäisi miettiä, miten se on käytännössä mahdollista? Valtion velkarahallako? Muita ideoita?

Ne puolestaan, joka ovat sitä mieltä, että koko sosiaaliturva pitäisi lakkauttaa kokonaan tai heikentää merkittävästi, heidän pitäisi miettiä, kuinka moni pärjäisi Suomessa ilman yhteiskunnan tukia.
Kuutar
 

Re: Hyvinvointivaltio romahtaa kohta?

ViestiKirjoittaja popi » 10.10.2015 18:43

Itselläni on pieni probleema sen suhteen, että toisaalta kannatan avaraa ja humanistista turvapaikkapolitiikkaa, mutta toisaalta tiedän senkin, että turvapaikan hakijoiden määrän kasvu voi entisestään nopeuttaa sosiaaliturvan alasajoa, josta itsekin joillakin tavalla olen osallinen. Nyt jo ilmestyi uutinen, että kunnallisveroa voi joutua nostamaan monissa paikoissa jos runsas turvapaikkahakijoiden määrän kasvu ei lopu. Toisaalta en haluaisi oman perseeni hyvinvoinnin takia kuitenkaan jättää hädässä olevia ihmisiä maan ulkopuolelle. Vaikea kysymys ja ahdistavakin.
popi
 

Re: Hyvinvointivaltio romahtaa kohta?

ViestiKirjoittaja Lauri » 10.10.2015 21:44

Helpottaako päätöksentekoasi, jos jaamme maailman yli 80 miljoonaa pakolaista tasan kaikkien suomalaisten kesken. Se tekisi vähintään 16 pakolaista sinun elätettäväksesi.

Sen lisäksi tulee köyhyysrajan alapuolella asuvat, joita heitäkin pitäisi auttaa. Heitä on taas miljardeja.

Ehkä olet nähnyt tämän videon, joka on tehty USA:n näkökulmasta ja siinä puhutaan köyhyydesta, jota pyritään helpottamaan ottamalla vastaan maahanmuuttajia.

Immigration, World Poverty and Gumballs - Updated 2010 6:07
https://www.youtube.com/watch?v=LPjzfGChGlE
Lauri
 

Re: Hyvinvointivaltio romahtaa kohta?

ViestiKirjoittaja popi » 10.10.2015 21:48

Ei.
popi
 

Re: Hyvinvointivaltio romahtaa kohta?

ViestiKirjoittaja popi » 10.10.2015 22:15

Enkä ymmärtänyt mitään siitä videosta, koska viimeksi opiskelin englannin alkeita apukoulussa parikymmentä vuotta sitten. Joku hyypiö pisti siinä vihreän helmen lasiin ja sekoitteli sitä. Ajattelin, että tekikö tuo jotain taikatemppuja?
popi
 

Re: Hyvinvointivaltio romahtaa kohta?

ViestiKirjoittaja Lauri » 10.10.2015 22:19

Jokainen pallo edusti miljoonaa köyhää maailmassa. USA ottaa miljoona maahanmuuttajaa joka vuosi, mutta köyhiin maihin syntyy samassa ajassa 86 miljoonaa köyhää lisää. Se kertoo miten maahanmuutto helpottaa köyhien tilannetta. Eli ei mitenkään.
Lauri
 

Re: Hyvinvointivaltio romahtaa kohta?

ViestiKirjoittaja popi » 10.10.2015 22:27

Kyllä minä ymmärsin. Vitsailin vain. Ihan hyvä kuvaus, mutta yksipuolinen. Se on totta, että siirtolaisuus ei poista yksinomaan köyhyyttä. Mutta maailmassa ei kannattaisi tehdä yhtikäs mitään, jos ajattelesi kokonaisuuksia eikä yksilöitä niiden takana. Ei kannattaisi tehdä kehitysyhteistyötä koska miljardit jäävät kuitenkin vaille apua jne. Aika kyyninen maailma olisi. Jokaisen numeron takana on aina ihminen, jota voi auttaa. Jos mahdollisimman moni auttaa, niin se alkaa jo näkymään laajemminkin jne
popi
 

Re: Hyvinvointivaltio romahtaa kohta?

ViestiKirjoittaja Lauri » 10.10.2015 22:54

Ei ole muuta keinoa kuin pyrkiä auttamaan ihmisiä auttamaan itse itseään.

Miten se tapahtuu? Esim investoimalla köyhiin maihin yrityksiä ja madaltaa tullimuureja, että he pystyvät myymään tuotteitaan rikkaampiin maihin.

Pelkkä rahan jakaminen tai maahanmuutto ei auta. Pitää viedä koulutusta ja osaamista. Se on pitkä tie, mutta ainoa, jolla saadaan pysyviä vaikutuksia.
Lauri
 

Seuraava

Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 17 vierailijaa

cron