Psykopatologia.munfoorumi.com

ustraliasta katsottuna euroalue näyttää karmaisevalta.

Euromaiden johtajat ovat joukkopsykoosissa ja kieltävät tosiasiat.

Euromaiden johtajat tarrautuvat tuhoisan ryhmäajattelun sokaisemina kovaan oikeistolaiseen talouskuri-ideologiaan. Sillä puolestaan vain pahennetaan eurokriisiä ja hassataan kotimainen kulutuskysyntä.

Eikä tässä vielä kaikki. Uskotellessaan itselleen, että ongelman ydin on nyt kustannuskilpailukyvyssä, Suomi ja moni muu euromaa itse asiassa palkkoja leikatessaan vain kisaa siitä, kuka tömähtää ensimmäinen pohjalle.

"Eurooppa jatkaa omaan jalkaansa ampumista", sanoo australialainen taloustieteilijä William Mitchell.

"Euroalue on kroonisesti toimimaton."

Mitchell on australialaisen Newcastlen yliopiston taloustieteen professori ja yksi maailman johtavia rahajärjestelmätutkijoita. Hän on parhaillaan muutaman päivän vierailulla Suomessa puhumassa kahdesta lempiaiheestaan.

Toinen niistä on ongelmallinen euroalue, toinen ongelmallinen tavoite täystyöllisyydestä. Aiheet toki leikkaavat myös toisiaan. Yhteistä niille on myös se, että kumpikin on Mitchellin mielestä sössitty ideologisista syistä.

Mitchelliltä on vastikään ilmestynyt eurojärjestelmän historiaan ja eurokriisiin keskittynyt kirja Eurozone Dystopia. Sen alaotsikko on Groupthink and Denial on a Grand Scale, vapaasti suomennettuna Ryhmäajattelu ja raskaan sarjan tosiasioiden kieltäminen.

Ryhmäajattelu on sitä, että joukossa tyhmyys tiivistyy, varsinkin kun joukkoon kohdistuu paljon painetta. "Käsite on ollut todella mielenkiintoinen työkalu euroalueen analysointiin."

Kovista sanoista huolimatta euroalue on Mitchellille kovin rakas. Sitä on mitä mielenkiintoisinta analysoida ulkoapäin. Sisältä päin analysointi ei edes näytä onnistuvan, niin kovaa on eurooppalaisten poliitikkojen tosiasioiden kieltäminen, Mitchell heittää.

"Enkä edes ole henkisesti kovin kaukana Euroopasta. Melbourne on sitä paitsi maailman toiseksi suurin kreikkaa puhuvien kaupunki."

Euroalue on poliittinen, ei taloudellinen projekti, Mitchell sanoo. "Mutta ongelma on se, että projektilla toden totta on taloudelliset ulottuvuudet."

Euro on Mitchellin mukaan jatkumoa sille ajattelulle, jolle koko EU luotiin, siis pitämään Saksa aisoissa toisen maailmansodan jälkeen. Euroalueella haettiin tasapainoa Saksan ja Ranskankin talousylivoimalle.

Yksi osa ongelmaa on tosin yhä se, miten paljon paremmin Saksa osaa pelata euroalueen sinänsä hyvin kapeilla säännöillä. "Saksan keskuspankilla on historiansa. Se todella osasi manipuloida Saksan markkaa niin, että se hyödytti mahdollisimman paljon Saksan vientiteollisuutta."

Myös euro-Saksa osaa pelin. Se ajoitti omat työreforminsa niin, että muut vielä hoksanneet, mitä Saksa itse asiassa teki. Samaan aikaan Saksa möi vauhdilla velkaantuville etelänaapureilleen vaikka mitä, millä velkaantua lisää. Kreikka osteli sukellusveneitä, Mitchell muistuttaa. Ja kun olisi ollut muiden vuoro sopeuttaa taloutta, ei ollut keinoja. "Emu-säännöt eivät salli elvytystä. Järjetöntä."

Nyt Euroopassa maksetaan kovaa hintaa siitä, että euroalue luotiin takaperoisesti. Tällä Mitchell tarkoittaa sitä, että euroalueelle on jouduttu koko ajan luomaan uusia sääntöjä nopeiksi vastauksiksi aina uusiin ongelmiin. Euron historia on yhtä adhocismia, Mitchell sanoo. "Ja ratkaisuksi kelpaa vain se, mikä tukee omaa teoriaa."

Euromaat voivat nyt pelastautua lähinnä kahdella tavalla, joko tekemällä euroalueesta liittovaltion tai irrottautumalla eurosta. Mitchell ei tosin oikein usko kumpaankaan. Euro vaati ison remontin ja euromaiden talousjohto uudelleenajattelua. "En todellakaan usko nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä euromaiden liittovaltiokehitykseen."

Mitchell on vahvasti keynesiläinen. Hän korostaa kokonaiskysynnän merkitystä.

Mitchell on myös siitä kiinnostava kansainvälinen taloustieteilijä, että hän on todella pohtinut myös Suomen ongelmia tehdessään euroalue-analyysiaan. Suomen ei tarvitse pelätä velkaantumista, vaan sitä, ettei tänne synny työpaikkoja, hän sanoo. Ja jos ei synny muuten, valtio voi luoda niitä työllistämällä työttömiä julkiselle sektorille, muistuttaa Mitchell, joka on tullut tunnetuksi nimenomaan työtakuuohjelmien keskeisimpänä kehittäjänä maailmassa.

Suomen ykkösongelma ei ole kustannuskilpailukyky, vaan ongelmat liittyvät eurooppalaisen kokonaiskysynnän ongelmiin, Mitchell arvioi.

Suomen kilpailukyky ei edes tosiasiassa ole heikentynyt siinä määrin kuin mitä Suomen nykyinen ja edellinen hallitus oikein väittävät ajaessaan kovia leikkauksia palkkoihin ja etuuksiin. Ja vaikka Suomi miten leikkaisi palkkakustannuksia, ei suhteellinen kilpailukykyero muihin kapene, kun muutkin leikkaavat. Mikä sinänsä on Mitchellistä järjetöntä. "Viimeinen asia mitä Suomi nyt tarvitsee on ostovoimaa syövät leikkaukset. Palkka ei ole vain kustannus vaan se on myös se, mistä yritykset saavat tulonsa."

Suomen taloustilanteen analyysissa ei myöskään näy riittävästi esimerkiksi se, että Nokian mukana Suomesta katosi melkein kokonainen toimiala. Nokian ongelmat eivät johtuneet palkankorotuksista, Mitchell sanoo.

Nokian tuhosta Mitchellillä on yhtä tyly arvio kuin euroalueesta. "Huonoa johtamista."