Taas on tapahtunut rasistinen rikos Kontiolahdella

Taas on tapahtunut rasistinen rikos Kontiolahdella

ViestiKirjoittaja Lauri » 04.10.2015 18:11

Kuva
Joensuun rikospoliisi tutkii 3.10.2015 noin klo 22.30 aikoihin sattunutta tapausta, missä noin kymmenen mopoilijan joukko ajoi kovalla vauhdilla kohti Kontiolahden entisen varuskunta-alueen pihalla ollutta isoa turvapaikanhakijoiden ryhmää. Tekoa tutkitaan ainakin vaaran aiheuttamisena.

https://www.facebook.com/PKpoliisi
Lauri
 

Re: Taas on tapahtunut rasistinen rikos Kontiolahdella

ViestiKirjoittaja Lauri » 04.10.2015 18:13

Muualla Suomessa sensijaan hyvin leppoisaa.
Turun keskustan kaduilla ja ravintoloissa tapahtui useita pahoinpitelyjä lauantain vastaisena yönä.

Kauppatorilla oli puolenyön aikaan aikaan ainakin kolme erillistä joukkotappelua, joissa osallisena oli yhteensä noin 20 henkilöä. Poliisin mukaan puolet osallistujista oli ulkomaalaistaustaisia henkilöitä iältään 18–20 vuotiaita. Tekijät olivat lyöneet uhreja nyrkeillä ja potkineet. Tarkempia tietoja uhrien vammoista ei vielä ole. Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni neljä henkilöä. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.

Kello yhden aikaan Kauppatorin varrella olleessa ravintolassa tapahtui pahoinpitely, jossa kolme ulkomaalaistaustaista miestä pahoinpitelivät yhtä miestä lyöden ja potkien. Ravintolan järjestyksenvalvojat ottivat miehet kiinni ja hälyttivät poliisin paikalle. Kaksi miestä otettiin kiinni tapaukseen liittyen. Uhri sai vertavuotavan haavan päähänsä.

Hieman ennen kello kolmea yöllä lyötiin keskustassa sijaitsevan ravintolan vessassa miestä lasilla päähän. Uhri toimitettiin yhteispäivystykseen, mutta vammoista ei ole vielä tietoa. Rikoksesta epäilty mies on poliisilla kiinniotettuna.

Hieman kello kolmen jälkeen ravintolan tanssilattialla ratkottiin myös riitaa nyrkein. Ulkomaalaistaustainen mies oli silminnäkijöiden mukaan lyönyt tanssikumppaninaan ollutta naista nyrkillä päähän. Mies tuotiin poliisilaitokselle selvittämään asiaa. Poliisilla ei ole uhrin vammoista tietoa.

http://www.ts.fi/uutiset/turun+seutu/81 ... uantaiyona
Lauri
 

Re: Taas on tapahtunut rasistinen rikos Kontiolahdella

ViestiKirjoittaja toope » 04.10.2015 18:31

Mopopojista joka lehdessä etsintäkuulutus vaikka mitään ei tapahtunut.
toope
 

Re: Taas on tapahtunut rasistinen rikos Kontiolahdella

ViestiKirjoittaja Lauri » 04.10.2015 18:37

Tämä maa on psykoosissa. Ensin jahdataan lakanamiestä, nyt mopopoikia. Pitäiskö tästä huolestua?
Lauri
 


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron