Arvokonservatiiviset joutuvat pitämään toimituksissa matalaa profiilia. Punavihreä kupla –kirjan tehnyt Marko Hamilo kirjoittaa toimittajien kokemuksista.
Yksi kipupisteistä oli Helsingin Sanomien voimakas sitoutuminen feminismiin.
– Naisen rooli vanhempana on yksi keskeisiä kysymyksiä, joissa oma ajatteluni erosi HS:n toimituksessa vallitsevasta linjasta. Yritin useissa yhteyksissä osallistua perhevapaiden jakamisesta käytävään keskusteluun kertomalla, että monissa perheissä hoitovapaata pitää nainen yksinkertaisesti siitä syystä, että naiset usein saavat pienempää palkkaa kuin puolisonsa. HS-kollegat esimiestä myöten olivat sitä mieltä, ettei se pidä paikkaansa. Ja jos pitäisikin, tilanne pitäisi korjata nimenomaan sillä, että naisten sijasta miehet pitäisivät perhevapaita. En sitten tiedä, kuka lainanlyhennystensä kanssa painiskeleva on valmis ideologisista syistä tällaiseksi tienraivaajaksi, jotta naisten yleinen palkkakehitys kääntyisi nousuun, Mänttäri sanoo.
Helsingin Sanomien edistyksellisyys seksuaalisuuden alalla eli jatkuva homorummutus tuli tutuksi myös minulle.
Niihin aikoihin ymmärsin, että Helsingin Sanomien “liberalismi” ei ollut enää klassiseen liberalismiin sisältyvää suvaitsevaisuutta omasta poikkeavia arvoja kohtaan, vaan uskonto, jota ei sovi kyseenalaistaa. Mänttäri ymmärtää, mistä puhun.
“Minua oudoksutti erilaisten seksuaalisten poikkeavuuksien jatkuva esiintuominen. Jos jutussa oli haastateltavina esimerkiksi neljä pariskuntaa, kehotettiin yleensä etsimään mukaan myös homo- tai lesbopari. Minusta tuntui, että mitä erikoisempi poikkeavuus, sitä suuremmalla todennäköisyydellä ihminen päätyi Torstai-liitteen henkilöhaastatteluun”, Mänttäri kertoo.
– Edelliseen liittyvä, toinen selkeä kipupiste löytyy suhtautumisesta ihmisryhmiin. Heikoimmiksi ja uhatuimmiksi miellettyjen ryhmien puolustaminen on viety niin pitkälle, ettei sillä ole paljoakaan tekemistä todellisuuden kanssa. Faktat uhrataan pohjimmiltaan hyvää tarkoittavan mutta sinisilmäisen ideologian alttarilla, Ylen toimittaja kertoo. Hänen mukaansa tämä näkyy karuimmin uutisoinnissa islamistisista terrori-iskuista ja maahanmuuttajien tekemistä rikoksista.
– Esimerkiksi heti Charlie Hebdon joukkomurhan jälkeen toimituksessa alettiin hirveässä hädässä huolehtia siitä, ettei kukaan vain nyt leimaisi ketään muslimia missään. Näkökulmia kirjoitettiin, televisioon marssitettiin Suomen muslimeja ja Jaakko Hämeen-Anttila pyörittämään samaa levyä: ‘Terrori-iskut eivät ole todellista islamia. Islam on rauhan uskonto.’ Vaikka Allahu akbar kaikui vielä korvissa, syyt iskuun haluttiin nähdä milloin kantaväestön rasismissa, milloin kolonialismin perinnössä tai häiriintyneiden yksilöiden mielenmaisemassa. Tapahtuma pyrittiin selittämään kaikella muulla paitsi ilmeisellä eli islamilla. Edellä mainittu pätee luonnollisesti myös maahanmuuttajien tekemiin rikoksiin Suomessa.
Yleisradion toimittajan mukaan tästä ilmapiiristä seuraa ikävää itsesensuuria.
– Tämä tietysti vaikuttaa uutisoinnin tasapuolisuuteen ja johtaa vääristyneeseen kokonaiskuvaan. Käytännössä siis vinoumat eivät synny pelkästään niiden juttujen sävystä, joita julkaistaan, vaan paljolti myös siitä, mitä ei julkaista.
https://www.suomenuutiset.fi/paljastuks ... ituksissa/Nämäkin lainaukset on kopioitu kyseenalaisesta persujulkaisusta Suomen uutisista.